Kukko laulaa käskemättäkin

Alan varovaisesti aukaista silmiäni kukon laulaessa. En ole tunnettu aamuvirkku, enkä nytkään erityisen aikaisin hereillä, sillä aurinko on noussut jo pari tuntia sitten, mutta kukko onkin kiekunut siitä asti. Ubud onkin tavattoman helppo paikka olla hereillä kukonlaulun aikaan, sillä kukot laulavat koko päivän, aamunkoitosta iltahämärään. Ja niitä on paljon.

Homestaymme sisäänkäynti (IL)

Asumme homestayssa Ududin keskustassa, parin sadan metrin päästä mopojen valtaamalta pääkadulta. Elämä on silti maaseutumaista ja melko minimalistista. Joka talossa on kanoja (ja kukkoja), ympärillä on riisipeltoja. Kaduilla vilisee kulkukoiria, lähes poikkeuksetta ystävällisiä, ja pihoilla kissoja. Paikalliset menevät aikaisin nukkumaan ja heräävät auringon noustessa.

Vastaava rytmi sopisi turisteillekin, sillä Ubud ei ole mikään yöelämän kuhiseva keskus. Ravintolat ja baarit menevät kiinni viimeistään yhdeltätoista, jotkut harvat yhdeltä. Katuvalaistus on hyvin niukkaa ja taskulamppu on tarpeen. Pimeän aikaan 30 000 asukkaan kaupunki näyttää aivan erilaiselta kuin päivällä. Lukemattomat ovien ja porttien pielissä seisovat kiviset jumalpatsaat vaikuttavat eläviltä, ja ehkäpä ovatkin, onhan tämä Bali.

Ubud on edelleen balilaisen kulttuurin keskus ja tämä näkyy paitsi lukemattomina temppeleinä, myös esimerkiksi taidegallerioina, joita tuntuu olevan muutama joka kadulla. Monissa temppeleissä on turisteillakin mahdollisuus seurata kuuluisia balilaisia tansseja, joiden taustalla soi melko reipasääninen gamelan-musiikki.

Edellisellä Balin-reissullamme majapaikkamme sijaitsi vastapäätä temppeliä, jossa gamelan-bändi treenasi ja ahkerasti treenasikin, vaikka biisejä ei ollut kuin yksi. Melu oli sellainen, että netti kieltäytyi kytkeytymästä päälle, huoneessa ei treenien aikaan voinut jutella kuin huutamalla ja isäntämme tuli puutarhassa vastaan kädet korvillaan anteeksi pyydellen. Temppeliesityksessä gamelan pääsee oikeaan ympäristöönsä, jolloin kuuntelunautintokin on hieman toista luokkaa. Kaukainen gamelanin soitto kuuluu terassimmellekin tätä kirjoittaessa ja kuulostaa aika rauhoittavalta.

Ubud on täynnä temppeleitä (TM)

Gamelan kuuluu pääkadulla jopa liikenteen melun yli ja se on jotain se. Julkista liikennettä ei juuri ole, joten kaikki täällä ajavat mopoilla ja skoottereilla, monet autoillakin. Seassa pyörii tietysti myös turisteja. Pääkadun ylittäminen on temppu sinänsä, sillä jos jokin Balilla ottaa päähän, niin se on mopokuskien täydellisyyttä hipova piittaamattomuus muusta kuin omasta etenemisestään. Jos suora reitti kulkee jalankulkijan vieressä olevan kuralätäkön kautta, niin siitä sitten. Yksisuuntainen katu tarkoittaa sitä, että mopolla ajetaan molempiin suuntiin, mutta väärään suuntaan ei keskellä katua.

Kun mopolla ei ajeta, se pitää tietenkin saada parkkiin. Toive on sama kuin takavuosina Suomessa, eli kulkupelillä pitää päästä liikkeen tai työpaikan oven eteen. Mopo on tietysti sikäli kätevämpi kuin auto, että sen voi näppärästi jättää jalkakäytävälle, jolloin toive toteutuu kirjaimellisesti. Jos jalkakäytävä ja kadunvarsikin ovat jo täynnä, voi mopon toki jättää vaikka ajoradalle poikittain.

Kaupungin rakennukset sijaitsevat pitkänomaisilla tonteilla ja asuintaloihin kuuluu useita rakennuksia pihan ympärillä. Keskellä on perheen yksityinen temppeli. Jos talossa on vierashuoneita, niin kuin usein on, ne ovat yleensä tontin perällä, kuten meilläkin. Sukua ja perhettä asuu tontilla aina enemmänkin ja meitäkin tervehtii aina ulos lähtiessämme talon vanhaemäntä. Asukkaat ovat kotona ollessaan usein askareissa: Naiset kuorivat hedelmiä ja kasviksia ja tekevät ruokaa, miehet remontoivat tai kuoputtavat puutarhaa. Vierashuoneet pitää tietysti siivota ja aamiaista laittaa. Lapset tekevät läksyjään ja pelaavat sen jälkeen kännykkäpelejä ja kaikki tämä, paitsi siivoaminen, tapahtuu tietysti ulkona.

Joissain majapaikoissa on jopa uima-allas, mutta kovin yleistä se ei ole. Vaikka Balilla sataa monsuuniaikaan kuin saavista kaatamalla, on puhtaasta vedestä pulaa. Hanavettä ei voi juoda, tosin me käytämme sitä kahvivetenä ja huuhdomme sillä kypsennettävät kasvikset. Koska kuumassa pitää juoda paljon, ostavat useimmat turistit vetensä kaupasta tietysti pulloissa ja tämä on iso ongelma. Kuten uutisista olemme viime aikoina saaneet lukea, muoviroskaa on erityisesti Aasian maissa jo katastrofiksi asti. Muovipulloille ei ole järkevää kierrätyssysteemiä, vaan ne päätyvät kaatopaikoille ja niistä usein mereen.

Balilaiset ovat heränneet ongelmaan ja jo viime matkallamme löysimme Ubudista ja Gili Menolta paikat, joissa juomapullonsa sai täyttää uudelleen vesitankista kohtuullista maksua vastaan. Meidän homestaymme panee paremmaksi: Yhteiskeittiössä on yhdeksäntoista litran juomavesisäiliö, jollaisia paikalliset kaupasta ostavat. Se on vieraiden vapaassa käytössä, joten kaupasta ei tarvitse raahata vesipulloja ja täyttää niillä huoneen roskista ja valtamerta.

Vierashuoneiden kylpyhuoneisiin vesi tulee pumpun avulla. Pumppu pitää samanlaista ääntä kuin matriisitulostin, jollaisen vanha kansa vielä lapsuudestaan muistanee. Olemme molemmat heränneet parina aamuna nähden unta printtaamisesta. Nakutuksen loputtua kuuluukin taas kukon kieunta.

Vaikka Balilla vettä riittää silmänkantamattomiin, on juomavedestä pulaa (TM)