Pamplona – pyhiinvaeltajien ja härkien kaupunki

Navarran itsehallintoalueen pääkaupunki Pamplona on maailmalla tunnettu heinäkuisesta San Ferminin fiestasta, jonka yhteydessä suoritetaan kuuluisa härkäjuoksu pitkin vanhankaupungin keskustan katuja. Saapuessamme kaupunkiin siellä oli myös käynnissä fiesta, jonka aikana muun muassa tulta ja kipinöitä syöksevä leikkihärkä jahtasi lapsia kadulla. Tapaamamme baski selitti, että koska San Fermin on nykyään erittäin turistisoitunut, pitävät kaupunkilaiset oman minifiestan syyskuussa pelkästään omaksi huvikseen.

Pamplonalaisten omaan fiestaan kuului myös kulkue. © IL

Vanhassakaupungissa on arki-iltaisinkin väkeä riittämiin, mutta fiesta teki lauantai-illan tungoksesta lähes sietämätöntä. Espanjalaiset eivät myöskään ole maailman hiljaisin kansakunta, joten ken kuvittelee olleensa joskus ruuhkaisella ja meluisalla kadulla, vierailkoon Pamplonan vanhankaupungin kujalla juhla-aikaan.

San Ferminiin ei voi olla kaupungissa törmäämättä ympäri vuoden, sillä kaupungin ensimmäisen piispan nimeä kantavan fiestan nimellä myydään jos mitäkin matkamuistoa, usein härän kuvilla varustettuina. Härät itse arvostaisivat ehkä enemmän hengissä pysymistä, härkätaisteluareenalle päättyvän juoksun jälkeen ne nimittäin tapetaan härkätaistelussa. San Ferminille on tietysti pystytetty kaupunkiin myös kirkko.

Pamplonan kaupungintalo on komea. Härät juoksevat sen sivusta ja edustalta. © IL

Pamplona on vanhankaupungin ulkopuolella jopa ruma, mutta sillä on muutakin tarjottavaa kuin San Fermin. Kaupunki on Santiago de Compostelan pyhinnvaellusreitin varrella ja katukuvassa näkyykin reppu selässä ja vaelluskengät jalassa talsivia matkalaisia, jotka ovat saapuneet kaupunkiin 1500-luvun alussa rakennettujen puolustusmuurien portista. Kaupungissa on pyhiinvaeltajamajataloja, vaellustarvikkeita myyviä kauppoja ja jopa pyhiinvaeltajille suunnattu apteekki.

Tyylejä on yhtä monta kuin vaeltajiakin. Yhdellä on kevyet hiilikuituiset vaellussauvat, toinen kantaa niin isoa ryhmysauvaa, että siitä luulisi olevan enemmän haittaa kuin hyötyä. Eräs näytti niin uupuneelta, että pyörtyy siihen paikkaan.

Navarran kuningaskunta oli keskiajalla alueellinen mahtitekijä, jolla oli tiiviit yhteydet myös Ranskaan. Välillä tosin yhteyttä pidettiin miekan välityksellä. 1500-luvun puolustusmuurit rakennettiinkin suojaksi nimenomaan Ranskaa vastaan, mutta silloin eteläosa alueesta eli nykyinen Navarra Pamplonineen oli jo osa Espanjaa. Pohjoispuoli sinnitteli itsenäisenä valtiona Ranskan kupeessa vielä jonkin aikaa ennen Ranskaan sulautumistaan.

Kaupungissa vaikutti myös Ernest Hemingway, joka tuli tänne kavereineen Pariisista juhlimaan ja sai vaikutteita kokonaiseen romaaniin, Ja aurinko nousee. Hemingway istuskeli mielellään muun muassa keskusaukion laidalla sijaitsevassa, 1888 avatussa Café Iruñassa, jossa alkuperäinen tyyli on säilytetty hienosti ja hinnatkin ovat tavan tallaajan kukkarolle sopivia.

Syöminen on Espanjassa halpaa, eikä Pamplona ole poikkeus. Pintxot maksavat jopa vain euron, yleensä kuitenkin kaksi. Kolmen ruokalajin lounasmenu maksaa kaksitoista euroa, hintaan kuuluu myös kahvi ja viini, sangria tai vesi. Tunnustamme, että yllätyimme viinin määrästä. Oletimme tietenkin saavamme kumpikin lasilliset ja pidimme hintaa siihenkin nähden halpana. Pöytään kuitenkin tuotiin 75 senttilitran karahvi…

Baskialue, johon osa Navarrasta kuuluu, on hienoa seutua ja asukkaat ystävällisiä. Pohdimme maanantai-iltana lasillisen ääressä työkuvioita ja yritimme samalla etsiä kaupungista uutta majapaikkaa, sillä pensionaatissamme ei enää ollut tilaa. Meille tuli juttelemaan edellä mainittu baski, joka itse asiassa luuli meitäkin ensin baskeiksi.

Pahoittelimme, että joudumme tässä samalla etsimään netistä majoitusta ja sen kuultuaan mies ilmoitti, että hänellä on ydinkeskustassa, härkäjuoksureitin varrella asunto, jossa hän oleskelee vain viikonloppuisin. Sinne sopisi asettua, eikä korvauksesta tietenkään puhettakaan.

Näkymä kattohuoneistostamme. Vasemmalla kaupungin katedraali, jonka takaa löytyy mukava terassikahvila vuorinäköaloin. © IL

Kirjoittelenkin tätä blogia nyt ystävämme pamplonalaisessa kattohuoneistossa, avoimen ikkunan äärellä. Ulkoa virtaa sisään jo hieman viileää syysilmaa, vaikka siellä shorteissa pärjääkin. Kattoikkunasta vuoteen yltä näkyvät Pyreneiden reunavuoret kaupungin laidalla ja hieman sivummalla katedraali, jonka kellot soittavat sävelmää tasatunnein. Yöllä ikkunasta voi tähyillä tähtiä vuoteessa lojuessaan. Kunt0kin kohenee, kun hissiä ei ole.

Ulko-oven vieressä on rivissä pamplonalaisten kansoittamia ravintoloita, joissa nauttia lounas tai illallispintxot. Keskusaukiolle on minuutin matka. Pamplona ei valloittanut meitä kertasilmäyksellä, mutta siihen tottui nopeasti.