Yksi joulu meni, toista odotellaan lehtiä lakaisten

Jaa kaverilleTilaa Seura

Ensimmäinen joulu Belgradissa sujui leppoisasti ja yksinkertaisin menoin. Kävimme joulutorilla, josta tosin emme ostaneet mitään.
Nautimme viinibaarissa lasilliset kuohuviiniä joulun ja sen alle osuvan kihlauksemme vuosipäivän kunniaksi. Haimme kaupasta jouluruuat.

Aattopäivä meni vielä töissä ja olimme sen verran myöhään liikkeellä, että lihatiski oli ehditty tyhjentää, joten päätimme jouluateriaksi tehdä tapaslautasen. Leikkeletiski palveli edelleen ja herkkuja oli siinä monenmoista.

Itävallasta tuotuja juustoja meillä jo olikin ja niiden seuraksi ostimme hyviä serbialaisia makkaroita ja palvikinkun siivuja. Yksinkertaista, mutta hyvää. Eikä kauppalasku todellakaan päätä huimannut.

Edelleen jaksaa ihmetyttää, miten edullisesti täällä pystyy elämään, jos elää normaalia arkea ja kokkaa kotona. Kaupoissa on lisäksi todella usein hyviä tarjouksia ja paljolti juuri sellaisista perustuotteista, joita muutenkin tulisi ostettua.

Ulkona syömisestäkään ei tarvitse tuntea suurta taloudellista tuskaa, kun sitä ei tee ehtimiseen. Kaksi ihmistä syö ja juo hyvin kelpo ravintolassa 30-40 eurolla.

Joulupöytäämme kuuluivat myös suklaat, punaviini ja hedelmät. Polttelimme eteishallissamme Japanista ostamiamme laatusuitsukkeita. Aterian päätteeksi kelpasi tarttua hyvään kirjaan.

Joulupäivänä kävimme hakemassa leipomostamme kirjaimellisesti uunituoreet leivät, sillä kassahenkilö pakkasi ne kassiin tulikuumina suoraan uunista!
Kävimme samalla reissulla lähellä parlamenttitalon vieressä olevassa kahvilassa päiväviinillä ja -oluella.

 

Joulu tuo juhlavalot parlamenttitaloon.

Parlamenttitalokin on juhlavalaistu. © IL

 

Muista asiakkaista suurin osa vaikutti ehkä vähemmän yllättäen olevan poliitikkoja.

Suureen jouluhumuun emme vielä kaupungilla törmänneet, sillä Serbiassa jouluaatto on vasta ortodoksiperinteen mukaisesti tammikuun kuudes päivä.
Silloin juhlitaankin sitten kolme päivää.

Nyt alkaakin varsinainen juhlakausi, sillä uutta vuotta otetaan täälläkin vastaan railakkaasti ja sitten joulu onkin vain muutaman päivän päässä.

 

Joulu toi joulutunnelin.

Keskustaan on pystytetty Serbian lipun väreissä loistava, suosittu ”joulutunneli”. © IL

 

Ajattelimme ottaa ovelasti hyödyn irti asiasta ja viettää joulua kahdesti, kun siihen kerran on mahdollisuus.

Meidän odotuksemme joulukuisen joulun valkeudesta hävisi vesisateiden ja lämpöasteiden myötä, mutta tammikuun joulun suhteen on sääennusteen perusteella vielä toivoa.

Koska meillä on hoidettavana terassimme lisäksi pikkuruinen piha-alue, olemme täällä joutuneet pitkästä aikaa ulkotöihin, mikä sinänsä on mukavaa vastapainoa kirjoitushommille. Henkisesti olemmekin varautuneet jopa lumenluontiin, mutta toistaiseksi puuhana on ollut lähinnä lehtien harjaaminen pois jaloista.

Naapuritalon seinän roistomainen villiviini pudottaa nimittäin lehtensä meidän talomme pihalle. Kuvittelimme sen jo luoneen talviturkkinsa, mutta mitä vielä.
Heti kun lumi suli taas lehtiä tuli. Paljon.

Villiviini on todennäköisesti kylmäverisen viileästi sijoiteltu rakennuksen kaikista seinistä juuri sille, josta sen varisevista lehdistä ei ole oman talon asukkaille haittaa. Siinä on laskettu tuulensuunnat tarkkaan.
On meilläkin naapurit.

Toivotamme lukijoillemme menestyksekästä ja mukavaa uutta vuotta! Palataan taas ensi vuoden puolella.

X