Marjo lähti lääkäriin flunssan takia - saikin uuden sydämen
Marjo Remeksen lääkärissäkäynti venyi parin kuukauden mittaiseksi. Lääkkeiden sijaan hän sai uuden sydämen.
Onnistunut elinsiirto voi johtaa elämänmuutokseen. Marjo Remeksestä tuli liikunnan ammattilainen ja urheilija.
Elinsiirto voi saada ihmisen muuttamaan elämänsä täysin. Sydämen saanut Marjo Remes, 30, kouluttautui uudelle alalle ja alkoi liikkua tavoitteellisesti. Ensi kesänä hän juoksee, hyppää ja työntää kuulaa elinsiirtopotilaiden EM-kisoissa.
Tähän havahduin
Minulla todettiin ekaluokkalaisena aortan ahtauma, mikä hoidettiin pallolaajennuksella. Sen vuoksi sain varoa flunssia, ja tarvitsin niihin lääkärin apua.
Kuusi vuotta sitten sairastuin sitkeään flunssaan. Juoksin lääkäreillä ja sain ohjeen hoitaa itseäni tulehduskipulääkkeillä ja levolla. Tiesin, etten ole kunnossa, mutta yksikään lääkäreistä ei ottanut tuntemuksiani todesta.
Lopulta sain niin pahan yskän, etten pystynyt olemaan makuuasennossa ja nukkumaan. Pyysin ystävää viemään minut päivystykseen, jotta saisin antibiootteja.
Vastaanotolla
Kerroin päivystysaseman hoitajalle, että minulle on tehty pallolaajennus. Hän vei minut saman tien sydänfilmiin, sillä hän epäili keuhkoveritulppaa. Minut lähetettiin ambulanssilla sairaalaan. Diagnoosi oli väärä, mutta hoitajan ripeys pelasti henkeni. Flunssa oli tuhonnut sydämestäni läpän.
Oma sydämeni leikattiin, ja leikkaus meni hyvin. Seuraavana yönä sydämeni kunto kuitenkin romahti ja jouduin sydänkoneeseen. Lääkärit olivat toiveikkaita, että sydämeni käynnistyisi uudelleen. Niin ei käynyt, joten uudesta sydämestäni tehtiin hätähaku Pohjoismaihin.
Minut pidettiin hengissä koneiden avulla. Kun vihdoin heräsin, minulla oli uusi sydän.
Näin kuntouduin
Olin ollut niin pitkään makuuasennossa, etten osannut sydänsiirron jälkeen edes istua. Painoin 40 kiloa ja olin pelkkää luuta ja nahkaa. Lihakset olivat kuihtuneet.
Jouduin opettelemaan ensin istumaan, sitten seisomaan ja lopulta kävelemään – alkuun muutamia metrejä sairaalan käytävällä. Olin ihmeissäni, kun kirurgi kysyi minulta tuolloin, että milloin aion palata töihin. Myöhemmin ymmärsin kysymyksen viisauden: lääkäri halusi viestiä, että tällaisestakin tilanteesta noustaan.
Palasin kotiin parin kuukauden kuluttua. Jaksoin kävellä huoneesta toiseen, minkä jälkeen minun piti levätä. Levon jälkeen kävelin taas, sisukkaasti.
Puolen vuoden kuluttua aloin miettiä kuntoliikuntaa. Olin aiemmin käynyt jumpissa, nyt innostuin kahvakuulasta. Minulle ei tullut mielenkään, etten jaksaisi liikkua sen kanssa. Varasin kahvakuularyhmälle kaksi iltaa viikossa. Pian lajivalikoima laajeni ja huomasin, että liikuin joka päivä.
Tässä ja nyt
Kun sydänsiirrostani oli kulunut pari vuotta, lähdin mukaan sydän- ja keuhkosiirrokkaiden yhdistystoimintaan. Kun vertaiseni kuulivat liikuntaharrastuksistani, he kehottivat minua lähtemään elinsiirtopotilaiden urheilukilpailuihin.
Otin puheet vitsinä, kahvakuulaohjaajani ei. Hänestä tuli valmentajani ja minusta elinsiirtourheilija. Lajejani ovat korkeus, pituus, 100 metrin juoksu ja kuulantyöntö.
Liikunnasta on tullut minulle myös ammatti. Kouluttauduin merkonomiksi, liikunnan ohjaajaksi ja personal traineriksi, ja minulla on oma yritys.
Työskentelen myös Suomen Vammaisurheilu ja -liikunta VAU ry:ssä. Järjestämme heinäkuussa Vantaalla elinsiirron saaneiden ja dialyysissa olevien EM-kilpailut. Niistä pääsenkin nauttimaan triplasti: kentällä, katsomossa ja työntekijänä.