Vuorotteluvapaa vei työssä uupuneen Markun Espanjaan, jossa syntyi esikoisteos – Nyt arki odottaa: ”Paluu vaatii henkistä itsetutkiskelua”

Jaa artikkeliTilaa Seura
”Ymmärsin olevani suunnattoman uupunut. Sitä, mihin raja pitäisi vetää, en kuitenkaan tunnistanut”, Markku Aalto kertoo.
”Ymmärsin olevani suunnattoman uupunut. Sitä, mihin raja pitäisi vetää, en kuitenkaan tunnistanut”, Markku Aalto kertoo. © Miia Marjamäki
Voiko ongelmia paeta ulkomaille? Voi, jos sen tekee viisaasti. Markku Aallolle vuorotteluvapaa Espanjassa oli uusi alku työuupumuksen jälkeen.

En ollut koskaan varsinaisesti ajatellut Niemistä ihmisenä ennen kuin hänet löydettiin tiedottomana toimiston vessasta.

Ei ole mikään sattuma, että Markku Aallon tuore esikoisromaani Muistoa kunnioittaen alkaa juuri tällä lauseella. Vielä vuosi sitten hän pelkäsi itsekin kuolevansa äkillisesti työnsä ääreen.

Palkitun kustannustoimittajan elämä oli kiihtynyt huomaamatta niin korkeille kierroksille, että pysähtyminen oli välttämätöntä. Se oli sitä elämän jatkumisen vuoksi, mutta myös siksi, että hänen ihmisyytensä rakennuskappaleet olivat kateissa – kuin tarinan Niemisellä, joka näytti saavan ihmisen hahmonsa takaisin vasta kuoltuaan.

Liikaa kerralla

Jälkiviisaana Markku on onnistunut tunnistamaan moniakin niistä kriittisistä kohdista, joissa lasti kasvoi, mutta vauhti ei hidastunut.

”Minulla oli ollut jo pitkään iskiasvaivoja. Jalkaan säteilevä hermokipu oli lähes jatkuvaa, ja pystyin kävelemään korkeintaan parisataa metriä pysähtymättä. Vuoden 2016 syksyllä olin selkäleikkauksessa ja kolmen kuukauden sairauslomalla. Kun palasin helmikuussa 2017 töihin, aloin juosta kiinni menetettyä aikaa. Tein töitä kovalla tahdilla”, Markku Aalto muistelee.

Kuormituksen piti päättyä odotettuun kesälomaan, mutta toisin kävi: Markun isä kuoli yllättäen. Se oli kova paikka. Tuli myös järjestelyä, hautajaiset ja perunkirjoitukset. Niiden parissa kesäloma sitten menikin.

Kun huonosti levännyt mies palasi lomilta töihin, siellä odotti työprojekti, joka venyi yhtä pitkäksi kuin leveäksikin.

”Aikaa oli käytettävissä muka rajattomasti, ja sitä joutui myös käyttämään rajattomasti. Työn tekeminen meni ympärivuorokautiseksi; vaikka työtä ei olisikaan tehnyt konkreettisesti, mitään henkistä mahdollisuutta irrottautua ei ollut.”

Eräänä yönä Markku teki töitä pikkutunneille. Kun hän seuraavana aamuna avasi työsähköpostinsa, hän tajusi sen samassa hetkessä kristallinkirkkaana: hän ei pystyisi tähän.

Vuorotteluvapaa on romuttanut terveellisellä tavalla Markun korvaamattomuuden kuvitelmia. ”Kiitos loistavien kollegoiden, työmaa on edelleen pystyssä.”

Vuorotteluvapaa on romuttanut terveellisellä tavalla Markku Aallon korvaamattomuuden kuvitelmia. ”Kiitos loistavien kollegoiden, työmaa on edelleen pystyssä.” Muva: Miia Marjamäki

Vuorotteluvapaa toi tauon koko perheelle

Markku Aalto otti yhteyttä työterveyslääkäriin ja pääsi sairauslomalle. Hän malttoi kuitenkin olla poissa vain nelisen viikkoa.

”Ajattelin, että ei se tilanne siitä helpotu, että hommat taas kasaantuvat. En tullut ajatelleeksi sitä, että syvästä uupumuksesta ei toivuta neljässä viikossa. Pääsin arjen ja työn syrjään kiinni, mutta tunsin koko ajan olevani omien voimieni rajoilla. En jaksanut pitää huolta itsestäni. Hoidin epämiellyttäviä tunteita syömällä, ja painoni alkoi nousta. Olin aikaisemmin harrastanut aktiivisesti kävelemistä, mutta nyt siihen ei tuntunut olevan aikaa eikä energiaa.”

Viime kesänä Markku ja hänen vaimonsa nostivat viimein kissan pöydälle. Jotain pitäisi nyt tehdä.

”Vuorotteluvapaa alkoi kiinnostaa ja otin selvää sen mahdollisuudesta. Selvisi, että minulla oli juuri tullut kahdenkymmenen vuoden työssäoloehto täyteen. Haimme molemmat vuorotteluvapaata. Viime marraskuussa pakkasimme laukut ja lensimme Fuengirolaan 12-vuotiaan poikamme kanssa. Päätin keskittyä kolmeen asiaan: kirjoittamiseen, lukemiseen ja kävelyyn.”

”Olemme toisiamme kohtaan lopulta aika empaattisia, mutta kun oma vointi on huono, emme usein osaakaan auttaa itseämme.”

”Olemme toisiamme kohtaan lopulta aika empaattisia, mutta kun oma vointi on huono, emme usein osaakaan auttaa itseämme.” Miia Marjamäki

Työtä ja terapiaa

Kirjallisuus on Markku Aallolle sekä työ, harrastus että intohimo. Kun on vetänyt itsensä äärirajoille kirja-alalla, on eittämättä hämmentävää, että rajalta palataan kirjaa kirjoittaen. Näin se kuitenkin Markun kohdalla näyttää menevän: vuorotteluvapaa antoi tilaa ensimmäisen romaanikäsikirjoituksen työstämiselle.

Ehkä teksti toimi myös reflektioalustana omalle paranemisen ja toipumisen prosessille. Markku kuvailee väkevästi ja käsinkosketeltavasti päähenkilönsä henkistä luhistumista, konemaista raahautumista työpaikalle ja työtehtävästä toiseen, unettomia öitä, korvissa ujeltavaa tinnitusta ja mielessä orastavaa vihaa kanssaihmisiä ja koko elämää kohtaan.

Kirja ei sinänsä perustu tositapahtumiin, mutta päähenkilön työuupumuksen kuvailuun hän myöntää ammentaneensa omia kokemuksiaan.

Kirjassa näiden kokemusten kantaja on kuolleen Niemisen työtoveri Jeremias – toimiston ”näkymätön mies”, jonka elämän Niemisen kuolema suistaa raiteiltaan. Hupaisassa ja hiukan säälittävässä surullisen hahmon ritarissa peilautuu myös jotakin itse koettua.

”Vaikkapa juuri se, miten yhden ihmisen kuolema vie toisen tarkastelemaan elämäänsä, jonkinlaiseen vertailuun: kun katsoo ulkoapäin toisen valmiiksi tullutta elämää ja vertaa sitä omaansa, oma elämä näyttääkin ehkä kovin keskeneräiseltä ja repaleiselta”, Markku Aalto sanoo.

Hän muistaa edelleen vahvasti myös hetken, josta romaanin juoni lähti itämään.

”Olin työpaikalla, ja aika tavalla varma siitä, että sydämeni pettäisi, kuolisin siihen paikkaan. En kuollut, mutta hetkestä lähti ajatus: jos kuolisin työpaikalle, minkälaisia asioita siitä voisi seurata?”

Vuorotteluvapaa vei toisiin maisemiin. Espanjan auringossa Markku Aalto on analysoinut, miten elämä pitäisi elää toisin. Kuva: Miia Marjamäki

Vuorotteluvapaa vei toisiin maisemiin. Espanjan auringossa Markku Aalto on analysoinut, miten elämä pitäisi elää toisin. Kuva: Miia Marjamäki

Hetki aikaa

Fuengirola on suomalaisten oma Satumaa; olemme paenneet sinne suorastaan siirtokunnittain etsimään elämään siedettävää keveyttä, joka on ehkä helpommin tavoitettavissa Välimeren auringossa kuin marraskuisessa räntäsateessa.

Markulle Aurinkorannikko on antanut paitsi omaa aikaa myös siunatun etäisyyden: leppoisa rantakaupunki on sekä hengeltään että olemukseltaan riittävän kaukana niistä näyttämöistä, joissa kulissit romahtivat ja päähenkilö luuli kuolevansa. Espanjan valossa on ollut turvallista analysoida sitä pimeää spiraalia, joka oli nielaista koko elämän.

Se on tehnyt hyvää.

Vuorotteluvapaa on sujunut Markku Aallon suunnitelmien mukaan. Kirja on valmis, kävelyä kertyy viisitoista kilometriä päivässä, ja ruokavalio on korjaantumaan päin. Liikapainon puolella retkeillyt kroppa on solakoitunut kymmenisen kiloa, olo tuntuu hyvältä ja virkeältä.

”Tunnen uudenlaista energisyyttä, merkillistä kutisevaa levottomuutta. Minulla on tarve päästä ulos ja liikkeelle. En ole tuntenut sellaista pitkiin aikoihin”, Markku iloitsee.

Vielä on hetki aikaa ennen kuin työt taas kutsuvat. Markku yrittää käyttää ajan tarkoin hyödyksi.

”Paluu vaatii henkistä itsetutkiskelua. Mietin, miten aion soveltaa oppimaani käytäntöön, kun työt taas alkavat. Miten pidän tätä hyvää yllä myös fyysisten perusasioiden suhteen, syön tai toteutan kuntoilua, miten estän itseäni luisumasta entiseen. On selvää, että työ on tehtävä hyvin, mutta mihin vastaisuudessa ripustan itsetuntoni? On pystyttävä pitämään tietty etäisyys, tasapaino elämän eri ulottuvuuksien välillä.”

Rantakatu Paseo Maritimo on Markun tärkeä paikka Fuengirolassa ”kilometrikaupalla päivänvaloa ja aurinkoa pitkien kävelylenkkien energianlähteeksi.”

Rantakatu Paseo Maritimo on Markun tärkeä paikka Fuengirolassa ”kilometrikaupalla päivänvaloa ja aurinkoa pitkien kävelylenkkien energianlähteeksi.” Miia Marjamäki

Naamari paikallaan

Jatkossa on pystyttävä tekemään toisin: on tehtävä töitä polttamatta itseään loppuun. Siihen liittyen Markku Aallon mielessä on kypsynyt monta kirkasta oivallusta.

Mikään olosuhteissa ei sinänsä ole muuttunut: työssä tulee edelleenkin olemaan kuormittavia puolia, joiden kanssa on vain opittava tulemaan toimeen. Siksi on osattava erottaa ne asiat, jotka on vain hyväksyttävä ja ne, joihin voi vaikuttaa itse. Ja yksi jälkimmäisistä on oma taipumus lisätä pökköä höyrykattilan alle.

”Loppuun palaneessa ihmisessä ei ole mitään niistä ominaisuuksista, joita dynaamisilta ja innovatiivisilta työntekijöiltä odotetaan. Mistä tai keneltä sellainen oletus siis lopulta tulee, että koko persoona ja sielu täytyisi upottaa työhön? Ihminen asettaa ennen kaikkea itse itselleen rimoja kuviteltujen ulkopuolisten kestämisen ja jaksamisen vaatimusten perusteella, ja sitten tuntee häpeää ja syyllisyyttä siitä, kun ei jaksakaan”, Markku ihmettelee, jo itsekin hivenen huvittuneena.

Hän ehdottaa, että vastalääke voisi olla vaikkapa jo kliseeksi muodostunut neuvo, joka muistuttaa laittamaan happinaamarin lentokoneessa ensin itselle.

”Se on hyvä alku. Olisi opittava ottamaan oma väsymyksensä, omat tunteensa, omat kipunsa, yhtä vakavasti kuin toistenkin.”

Näiden avulla selvisin

Välimatka

Vuorotteluvapaa kaukana kotoa antoi riittävän etäisyyden myös oman elämän tarkasteluun.

Elintapamuutos

Fysiikan hoitaminen on antanut paranemisen eväitä myös mielelle.

Oikeus rajoihin

Minulla on lupa kuunnella omia tuntemuksiani ja ottaa ne vakavasti.

Minä en ole se, mitä teen

Vaikka tekisi työnsä niin hyvin kuin pystyy, siihen ei tarvitse ripustaa koko minuuttaan.

Prioriteetit 

Elämän osa-alueet on pyrittävä järjestämään tasapainoiseksi kokonaisuudeksi.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Kotilääkäri-lehdessä 3/20.

Lue myös: Työuupumus pysäytti näyttelijä Johanna Nurmimaan – Paha olo ei kadonnut alkoholilla eikä lääkkeillä: ”Romahdukseni oli lopulta helpotus”

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X