Kirjeenvaihtoa 50 vuotta – Kaarina Alanen ja algerialaispari pitivät ystävinä yhtä sodassa ja surussa
Papelonsaaren maitolaiturin ylähyllylle alkoi 50 vuotta sitten tulla kirjeitä Algeriasta. Kirjeenvaihtokaverista tuli Kaarina Alaselle loppuelämäksi perheystävä, jonka kanssa on jaettu elämän ilot ja surut.
Kaarina Alasen aarre on korkea pino kirjeitä, joita hän on saanut Algeriasta vuodesta 1970 lähtien. Yhteydestä Moryn ja Kariman perheeseen on kasvanut lämmin ja luja.
Seinäkello tikittää kuuluvasti, mutta Kaarina Alanen, 71, ei huomaa sitä.
Ylämyllyläisen omakotitalon pöydällä on satoja kirjeitä: sinisiä lentopostikuoria, kaunista käsialaa, henkäyksenohutta vaaleanpunaista paperia, värikkäitä postimerkkejä.
Elämäntyönsä terveydenhoitoalalla tehnyt Kaarina Alanen on ollut kirjeenvaihdossa 50 vuotta.
Kaarina poimii kasasta kirjeen ja uppoutuu lukemaan sitä. Ajatukset lentävät Tlemcenin kaupunkiin Algeriaan ja vuoteen 1976. Hän puki Algeriassa päälleen ystävänsä Kariman lainaaman perinteisen juhlamekon. Karima meikkasi hänet ja kietoi koruihin.
Ennen Kariman sukulaistytön häihin lähtöä hiukset ja kasvojen alaosa peitettiin valkoisella vaatteella. Juhlissa Kaarina söi pitopöydän herkkuja, joi minttuteetä ja tanssi.
Silloin oli ilon aika. Kirjekasassa on sellainenkin viesti, jota Kaarina Alanen ei olisi koskaan halunnut saada.
Kirjeet avasivat ikkunan toiseen maailmaan
Kirjeenvaihto alkoi keskikoulussa, kun 13-vuotias Kaarina Alanen osti kansainväliseltä järjestöltä kirjeenvaihtokavereiden osoitteita, markka viisikymmentä penniä kappaleelta.
Kaarinasta oli jännittävää hakea postia Papelonsaaren kylätien varresta, maitolaiturin yhteiseltä hyllyltä. Oli lentopostikuoret ja eksoottiset postimerkit. Niistä tiesi, että kohta saisi pujahtaa sokerijuurikkaan harventamisesta toisenlaisiin maailmoihin.
Kaarinaa kiinnosti englannin oppimisen lisäksi se, millaista oli samanikäisen koululaisen elämä muualla maailmassa. Siitä hänelle kertoivat yhdysvaltalaiset Shirley Pensylvaniasta ja Linda Kaliforniasta, Alexander Sveitsistä sekä David Libanonista.
”Siirtokarjalaisen perheen velkaiselta maatilalta ei paljon reissailtu. Kirjeenvaihto oli halpaa matkailua”, Kaarina Alanen sanoo.
Ranskankielinen kirje yllätti sairaanhoito-opiskelijan
Toukokuussa 1970 Kaarina sai yllättäen ranskankielisen kirjeen. Järjestö oli antanut aktiivisen jäsenensä osoitteen eteenpäin ja nyt Kaarina, lopputenttejään suorittava sairaanhoitajaopiskelija, piti kädessään paperia, josta hän ymmärsi vain muutaman sanan.
Onneksi lopussa oli pari lausetta englanniksi. Algerialainen Mourad Larbaoui, 24-vuotias opettaja, kertoi voivansa kirjoittaa myös englanniksi, jos se paremmin sopii.
Kaarina kirjoitti miehelle takaisin. Tietenkin, sillä hän on aina rakastanut kirjeenvaihtoa. Pian myös Mouradin eli Moryn tyttöystävä Karima liittyi mukaan kirjeenvaihtoon.
Algerialainen opettaja Mory Larbaoui lähetti ensimmäisessä kirjeessä kuvansa Kaarinalle. Riikka Hurri
Kaksi vuotta myöhemmin, kesällä 1972 Mory liftasi pitkin Eurooppaa ja päätti pistäytyä Kaarinan kotona Liperissä. Olihan hän jo kovin lähellä − Saksassa.
Vaikka Suomen-vierailu oli pikainen, Kaarinan äidin paistamat piirakat, saunominen ja uiminen sekä Kolin maisemat tekivät Moryyn lähtemättömän vaikutuksen.
21.2.1973
Kerron sinulle hyvän uutisen, toivottavasti et ylläty. Pyysin oranilaista tyttöystävääni vaimokseni ja juhlimme kihlajaisia lauantaina 7. huhtikuuta. Kun kirjoitan tätä sinulle, olen iloinen ja onnellinen siitä, että saan kertoa tästä siskolleni, perheenjäsenelleni. Älä unohda kertoa tästä myös minun toiselle äidilleni, isälleni ja veljelleni. Olisin iloinen, jos pääsisit jakamaan juhlaa kanssani, koska en voi unohtaa sinua koko elämäni aikana. (Mory)
Kuin toinen koti
Moryn kihlajaisiin Kaarina ei päässyt, mutta vastavierailu toteutui saman vuoden kesällä.
Kaarina oli säästänyt rahaa ja ottanut ensimmäisen opintolainansa. Alun perin matkan piti suuntautua Davidin luo Beirutiin, mutta siellä puhkesi sota.
”Olihan se hirveän ihanaa ja jännittävää. Ensimmäistä kertaa elämässäni en suunnannutkaan kesäloman alkaessa kotitilalle auttamaan, vaan lentokoneeseen.”
Keihäsmatkojen lentokone vei Kaarinan ja hänen ystävänsä Saaran ensin Espanjaan. Alicantesta matka jatkui pienellä koneella Oraniin Algeriaan.
Oranissa heidät otti riemuiten vastaan Mory. Yhdessä mentiin suoraan Kariman kotiin, jossa Kaarinaa odotti tervetuliaislahjana perinteinen algerialainen puku ja teepöytä herkkuineen.
Kesällä 1973 Kaarina Alanen (takana) ja hänen ystävänsä Saara nousivat Alicantessa pienkoneen kyytiin. Määränpää oli Oran. Riikka Hurri
Mory tunsi heti olonsa kotoisaksi Kaarinan luona Liperissä. Riikka Hurri
Algeriassa maisema ja luonto olivat aivan erilaisia kuin kotona Liperissä. Ihmisiä oli paljon, ja vaalea Kaarina herätti huomiota kulkiessaan. Osa naisista kulki eurooppalaisissa vaatteista, toisista näkyi vain kasvot huivin alta.
Mory asui Tlemcenin kaupungissa leskeksi jääneen äitinsä luona. Tämä oli kasvattanut ja kouluttanut yksin neljä lastaan miehensä kuoleman jälkeen. Äiti puhui vain arabiaa ja ranskaa, Kaarina englantia ja suomea. Heidän välilleen syntyi kuitenkin lämmin yhteys.
Häkellyttävä vieraanvaraisuus ja lämpö
Ruoka Algeriassa oli erilaista, muttei vahvasti maustettua. Paitsi ne herkullisen näköiset palot, jotka Kaarina haukkasi kokonaisena ja sai niistä suuhunsa tulipalon. Moryn äiti laittoi vieraalleen ihanaa couscousia, ja Kaarinan Välimeren rannalla Beni-Safin kylässä syömä lammasruoka oli maailman parasta.
Kokki oli pyörittänyt kokonaista ruhoa koko päivän vartaassa nuotiolla, ja rantapäivän jälkeen lammasta syötiin sormin patongin ja salaatin kanssa.
Kaarinan ensimmäisestä ulkomaanmatkasta jäi päällimmäisenä mieleen häkellyttävä vieraanvaraisuus ja lämpö. Vaikka yhteistä kieltä ei usein ollutkaan, Kaarinaa kohdeltiin kuin kaivattua perheenjäsentä. Erityisesti hänet otti omakseen Moryn kolmevuotias sisarentytär Sihem. Hän halusi tulla syliin ja esittää Kaarinalle lauluja ja tansseja.
Kaarina ei päässyt Moryn ja Kariman häihin. Juhlat kestivät paikalliseen tapaan kolme päivää. Riikka Hurri
Hääjuhla Algeriassa
Seuraavana vuonna Mory ja Karima viettivät häitään, joihin Karima rukoili ”siskoansa” tulemaan. Mutta Kaarinalla ei ollut lomaa − eikä sen puoleen rahaakaan, sillä hän oli juuri ostanut kaksion Joensuusta.
Suomea häissä edustivat kuitenkin Kaarinan toimittamat jättikynttilä ja huntu.
Toisella vierailullaan vuonna 1976 Kaarina koki palaavansa algerialaisen perheensä luokse.
Lentokentällä häntä vastassa oli Moryn lisäksi Sihem. Kuusivuotiaaksi kasvanut tyttö oli noussut viideltä aamulla päästäkseen Kaarinaa vastaan.
”Siellä me yhdessä odotimme, kun Mory haki autoa parkkipaikalta. Sihemin toinen käsi oli tiukasti minun kädessäni ja toisella hän piti kiinni matkalaukustani.”
Museot, historialliset nähtävyydet, piknikit läheisille vuorille, Moryn serkun häät, kuumien päivien lepohetket, ruuanlaitto yhdessä ja vihannesostokset suoraan pellon laidalta. Parin viikon loma kului kuin siivillä.
Vierailun viimeisenä iltana Karima uskoi Kaarinalle suloisen salaisuutensa: hän odotti vauvaa. Kukaan toinen ei vielä tiennyt.
”Kirjeenvaihdosta oli tullut todellista, syvää ja hyvää ystävyyttä.”
Algeriassa Karima (oik.) lainasi Kaarinalle juhlamekon Moryn serkun häihin. Kaarina vei hänelle tuliaiseksi Marimekon hameen. Riikka Hurri
Kirjeet tempaavat Kaarinan takaisin vuosikymmenien takaisiin tunnelmiin. Silloin tämä hetki katoaa. Riikka Hurri
Jaettua onnea maiden välillä
Toukokuussa 1977 Kaarinan elämässä tapahtui tärkeä käänne, kun työkaverin veljeltä tuli kutsu oopperanäytökseen. Seuraavalla viikolla mies, Markku Alanen, lähetti Kaarinalle pieniä ruusunnuppuja ja kutsun kirkkokonserttiin.
”Siellä tunsin ykskaks, että tämä on se mies. Se oli ihan itsestäänselvä asia.”
Kaarina Alanen kertoi Karimalle löytäneensä elämänsä miehen. Kesäkuun puolivälissä Markku kosi ja vuoden lopussa juhlittiin häitä.
19.6.1977
Voi siskokultani, et uskokaan, miten iloitsin kuullessani rakkaudestasi… Ole varma, että sinun onnesi on myös minun onneni (Karima)
1980-luvun alussa iskivät ruuhkavuodet, ja kirjoittelu jäi vähemmälle. Kaarina ja Markku olivat toteuttaneet Markun pitkäaikaisen unelman ja viljelivät nyt luomuviljatilaa Liperin Saariniemellä. Tuolloin sitä pidettiin lähinnä hulluutena.
Karimalle ja Morylle oli syntynyt esikoispojan jälkeen parin vuoden välein poika ja tytär. Karima jätti työterveyshoitajan työnsä ja jäi kotiin hoitamaan lapsiaan. Mory jatkoi työskentelyä opettajana.
Kaarinan ja Markun esikoistyttö Elina oli syntynyt vuonna 1979 ja puolentoista vuoden päästä perhe kasvoi toisella tytöllä, Marjalla. Kolmantena syntyneen pojan Heikin terveyshuolet saivat Kaarinan kiitolliseksi siitä, että hän oli erikoistunut lasten sairaanhoitoon.
Vierailusta ystävien luo ei kannattanut edes unelmoida. Talvisaikaan paikallaan piti lasten koulunkäynti, kesäaikaan maatyöt. Rahatkin olivat tiukalla.
Eivät ystävät toisiansa unohtaneet. Kaarina tilasi kauniit algerialaiset puvut omille tytöilleen, veljentytöilleen ja naapurin tytöille. Karima ompeli ja lähetti.
Mory ihastui Kolin maisemiin. Hänen mielestään jo pelkästään niiden vuoksi kannattaisi tulla Suomeen. Riikka Hurri
Kaarinalle on kertynyt kauniita algerialaisia esineitä, kuten sokeriastia ja teekannu. Riikka Hurri
Varjoja paratiisissa – sisällissota runteli Algeriaa
13.5.1995
Maamme on vaarallisessa kriisissä emmekä voi seurata tätä villiä teurastusta ilman kipua. Olen koko ajan hyvin huolissani: miehestäni, lapsistani (odotan aina heidän paluutaan kotiin), perheestäni Oranissa ja tietenkin rakkaasta onnettomasta kotimaastani… Joka päivä tapetaan, poltetaan, kaapataan lapsia ja naisia (Algerissa)… (Karima)
Algeria kävi sisällissotaa 1991−2002. Vaikka taistelualueet olivat kaukana ystävien kotikaupungista Tlemcenistä, Kaarinaa huoletti heidän kohtalonsa, ja koko maan.
Karima rauhoitteli kirjeissään: huolta on, muttei hätää.
Arki rullasi tahoillaan. Karima hoiti kotona lapsiaan, Mory yleni opettajasta koulunsa rehtoriksi ja opiskeli työnsä ohessa lakimieheksi. Kaarina työskenteli osa-aikaisesti verenpainehoitajana eri puolilla Liperiä.
Markku teki kovasti töitä pellolla ja oli yhä väsyneempi. Sitten hänen kätensä alkoi vapista. Kaarina jakoi ystävilleen huolen miehensä voinnista. Oli heidän vuoronsa kirjoittaa kannustavia sanoja.
Vapina yltyi, mutta Markku ei halunnut mennä lääkäriin.
Yhtenä aamuna Kaarinan mitta täyttyi. Markku istui pirtinpöydän ääressä aamupalalla. Käden vapina sai koko pöydän tärisemään.
”Minä räjähdin. Huusin niin kovaa kuin jaksoin, että sitäkö haluat, että kuolet traktorin pukille ja jätät minut yksin tämän huushollin ja näiden velkojen kanssa.”
Mies ei sanonut mitään, mutta kävi samana päivänä varaamassa ajan lääkärille. Siitä alkoivat tutkimukset. Puolen vuoden päästä, syksyllä 1997, diagnoosi oli varma: Parkinson.
”Silloin ajattelimme, että ihanaa, se ei ole aivokasvain vaan vain Parkinson. Mutta vuosikymmenten aikana saimme huomata, että Parkinson ei tapa, se kiduttaa.”
”Kirjeenvaihdosta oli tullut todellista, syvää ja hyvää ystävyyttä.” Riikka Hurri
”Tuntui melkein kuin oma poika olisi kuollut”
Sinä syksynä Algeriasta ei kuulunut kirjettä pitkään aikaan. Lopulta kirje tuli, mutta ei ystäviltä itseltään vaan Moryn veljentyttäreltä.
Uutinen oli kauhea: Kariman ja Moryn vanhin poika Karim oli kuollut liikenneonnettomuudessa.
”Tuntui melkein kuin oma poika olisi kuollut. Olinhan ensimmäinen ihminen, joka tiesi raskaudesta. Karima oli kertonut minulle vauvasta ennen kuin Morykaan tiesi.”
Vaikka Kaarina Alanen ei ollut koskaan nähnyt parikymppistä lääketieteen opiskelijaa, pojasta oli tullut hänelle rakas. Karim oli harrastanut postimerkkien keräilyä, joten Kaarina oli aina valinnut kirjeisiin uudet ja erikoiset postimerkit hänen ilokseen.
Erityisesti Kariman oli vaikea nousta surusta. Kaarina kirjoitti hänelle lohdutuksen sanoja.
”Tietenkin toivoin, että olisin voinut halata ystävääni, mutta kyllä kirjeessäkin saa ilmaistua paljon. Hyvä ystävä tietää, että tarkoitan sitä mitä kirjoitin. Yhdessä on itketty, hyö siellä ja mie täällä.”
Kirjekuoria on kertynyt satoja. Kaarina Alanen ei halua menettää niistä yhtäkään. Riikka Hurri
Menetyksiä
Elämän hauraus ja menetykset ovat viime vuosikymmeninä olleet toistuva aihe ystävysten kirjeissä.
Kaarinalle lohtua on antanut kristinusko, Karimalle ja Morylle puolestaan islam.
Kummatkin ovat antaneet tilaa toistensa uskolle, eikä sitä ole tarvinnut peitellä. Rukouksia on huokailtu puolin ja toisin.
”Eri kulttuurin tai uskonnon ei tarvitse rajoittaa lämmintä ystävyyttä. Ei minulla Suomessa ole monta yhtä hyvää ystävää kuin he.”
Kaarinaa surettaa, että nykymaailmassa muslimit nähdään usein terroristeina. Hän huomauttaa, että vain murto-osa muslimeista tarttuu aseisiin. Heilläkin motiivina on usein vallan ja rahan tavoittelu.
Viime vuosina menetykset ovat olleet monen kirjeen sisältönä. ”Kyllä kirjeessäkin voi lohduttaa toista lämpimästi”, Kaarina Alanen vakuuttaa. Riikka Hurri
Kaarinan lapsistakin on kasvanut suvaitsevaisia. He ovat kiinnostuneita muusta maailmasta.
Kun Markun kunto heikkeni muutamia vuosia sitten, myös Kaarina joutui voimiensa äärirajoille. Silloin räjähti tytär. Miten isälle käy, jos äiti ei pidä huolta jaksamisestaan?
Onneksi Kaarina sai omaishoitajan aseman, ja Markulle löytyi sopiva intervallihoitopaikka.
Viime syksynä Markun vointi hiipui entisestään. Hänelle tehtiin joulun maissa iso leikkaus. Uupunut elimistö ei kuitenkaan kestänyt enää leikkauksen jälkeistä infektiota. Yhdessä perhe teki raskaan päätöksen antaa Markun mennä.
Parin päivän kuluttua Kaarina ilmoitti ystävilleen miehensä kuolemasta. Voimat riittivät vain lyhyeen viestiin.
14.2.2019
Kaarina, rakas siskoni, ethän ajattele, että sinut on hylätty!! Päinvastoin, sinulla on upeat lapset ympärilläsi. Ethän unohda, että äidinvastuusi ei ole vielä loppunut. Muistan, kun kirjoitit minulle Karimin kuoltua. Kirjeesi helpottivat oloani ja kerron usein siitä ympärilläni oleville… Nyt vakuutan sinulle: Ole rohkea ja vahva. (Karima)
Tänä syksynä Kaarina Alanen muutti kaksioon Joensuuhun. Muuton myllerryksessä kaapeista putkahteli muistoja menneestä. Valtaosasta niistä hän joutui luopumaan, mutta näistä kirjeistä Kaarina ei aio luopua. Yhdestäkään.
Onpa mielessä hiljainen haavekin. Kun myllerrys asettuu, olisikohan mahdollista tehdä vielä yksi matka rakkaiden ystävien luo Tlemceniin.
Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 12/19.
Lue myös: 50 vuotta sitten murhatun Tuula Höökin viimeinen kirje
Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti