Arkkitehti Pekka Helin toimistoineen sai tehtäväkseen suunnitella älykaupungin Nepaliin – vuosien työn jälkeen hanke kuivui kasaan
Pekka Helin ja arkkitehtitoimistonsa törmäsivät lopulta aasialaiseen agraarikaaokseen. Kati Juuruksen Tehtävänä paratiisi on terävä seurantadokumentti, jossa ei arvostella kulttuurieroja.
Arkkitehti Pekka Helin toimistoineen sai Nepalin valtiota erikoisen tilauksen: suunnitelman kokonaisen 600 000 asukkaan kaupungin rakentamiseksi Kathmandun laaksoon. Tapauksesta kertoo Kati Juuruksen dokumenttielokuva.
Koko hanke vaikutti alun alkaen vaikealta. Olisi pitänyt suunnitella modernia älykaupunkia Smart Cityä maanjäristysten, tulvien ja maanvyörymien piinaamalle alueelle. Samalla olisi pitänyt säilyttää kaikki alkuperäinen kulttuuri.
Pekka Helin ja hänen toimistonsa teki töitä vuosia, mutta lopulta kaikki kuivui kasaan. Suunnitelma valmistui, mutta Nepalin valtio oli sillä aikaa myöntänyt laakson asukkaille luvan myydä maitaan. Se johti uusien talojen rakentamiseen niin, että Smart City ei enää laaksoon edes mahtunut.
Tehtävänä paratiisi on ennen kaikkea elokuva kulttuurieroista. Länsimainen urbaani suunnitelmallisuus törmää aasialaiseen agraarikaaokseen ja paikallispoliitikkojen nurkkakuntaisuuteen. Kumpikaan osapuoli ei lopulta ymmärrä toisiaan. Pettymys johtaa kummassakin maassa jopa työpaikkojen vaihtamiseen.
Tehtävänä paratiisi on miellyttävän asiallinen, mutta samalla terävä seurantadokumentti, jossa ei arvostella kulttuurieroja, mutta todetaan niiden väistämätön olemassaolo.
Tehtävänä paratiisi, torstai 9.5. klo 18.45, TV1