Katja Ståhl bailasi rahansa elämänsä kesänä – ”Todella iso mies istahti eväidemme päälle”

Katja Ståhl lupaa, että radiossa jatkuvan Elämäni kesä -sarjan vierailla on huikeita suvitarinoita kerrottavanaan.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Mediapersoona Katja Ståhl kutsuu kesävieraakseen 20 tuttua ihmistä, joista jokainen paljastaa ohjelmassa Elämänsä kesän.

Katja Ståhl lupaa, että radiossa jatkuvan Elämäni kesä -sarjan vierailla on huikeita suvitarinoita kerrottavanaan.
Teksti:
Anu Räsänen

Katja Ståhl lupaa, että jokaisella Elämäni kesä -sarjan vieraalla on kiinnostava tarina kerrottavanaan.

”Herran pieksut sentään, siellä on aivan käsittämättömiä stooreja! Miitta Sorvali esimerkiksi kertoo, mitä kaikkea tapahtui, kun hän oli 70-luvun alussa alaikäisenä au pairina jenkeissä. Pirkko Mannola taas muistelee bikinikiertuettaan Ranskassa 50-luvulla. Sellaista kokemusta ei ihan kauhean monella meistä ole”, Ståhl toteaa.

”Suurin osa budjetistamme meni parkkimaksuun”, Katja Ståhl muistelee

Oman elämänsä ikimuistoisinta kesää Ståhl vietti vuonna 1987, jolloin oli juuri päässyt ylioppilaaksi.

”Olin kesätöissä, ja ylppärilahjaksikin oli tullut rahaa, joten olihan se aika bailauksentäyteinen kesä. Ei rahaa kuitenkaan rajattomasti ollut. Kun lähdimme kavereiden kanssa juhannuksena Yyteriin, pakkasimme eväät mukaan, jotta perillä ei menisi rahaa ruokaan. Ajoimme Yyteriin äitini autolla, jossa sitten nukuimme parkkipaikalla, joten suurin osa budjetistamme meni parkkimaksuun”, Katja Ståhl muistelee.

”Heti ensimmäisenä päivänä meille tuli kylään todella iso mies naapuriautosta ja istahti eväidemme päälle. Loppujuhannuksen notkuimmekin sitten nakkikioskin liepeillä kyselemässä ihmisiltä, jaksavatko he syödä annoksena loppuun. Mutta huoli pois: juomamme eivät loppuneet kesken.”

Elämäni kesä, lauantai 6.7. klo 9.00, Yle Radio Suomi, Yle Areena

Lue myös: Katja Ståhl sai ison huolen harteiltaan, kun äiti muutti hoivakotiin – ”Parasta on tietää äidin olevan turvassa”

X