Elokuva-arvio: Likainen ansa on monien 1970-luvun ranskalaisten rikoselokuvien tapaan eleettömän tehokas pieni trilleri
Pariisilainen rikosetsivä yrittää houkutella romupihan pikkukonnat pankkiryöstäjiksi voidakseen sitten pidättää heidät ja kerätä kunniaa.
Romy Schneiderin esittämä tyttöystävä joutuu keskelle moraalisia pohdintoja.
Likainen ansa (Max et les ferrailleurs) on ranskalainen rikoselokuva vuodelta 1971. Ranskalainen ohjaaja-käsikirjoittaja Claude Sautet (1924-2000) ohjasi pitkiä elokuvia vuodesta 1956 vuoteen 1995. Yllättävän moni niistä tuotiin meilläkin valkokankaalle.
1970-luvulla Sautet ohjasi useita elokuvia tähtenään Sissi-elokuvista tunnetuksi tullut Romy Schneider. Likainen ansa on niistä lähimpänä Sautet’n aiempia rikoselokuvia, joista Viimeiset askeleet (1960) on lajityypin pikkuklassikko.
Toinen Sautet’n usein käyttämä näyttelijä, Michel Piccoli, esittää Claude Néronin romaaniin perustuvassa Likaisessa ansassa rikosetsivä Maxia, joka ryhtyy houkuttelemaan joukkoa kuparia varastelevia romunkerääjiä ryöstämään pankin, jotta Max saisi heidät kiinni itse teossa. Asiaa mutkistaa se, että Max alkaa tuntea vetoa yhden roiston, Abelin (Bernard Fresson), tyttöystävää Lilyä (Schneider) kohtaan. Max käyttää Lilyä houkutuksen välikappaleena.
Elokuva on monien 1970-luvun ranskalaisten rikoselokuvien tapaan eleettömän tehokas pieni trilleri, joka asettaa kiintoisan moraalisen kysymyksen: kumpi taho on syyllisempi, rikokseen ryhtyvät pikkukonnat vai poliisi, joka heidät siihen houkuttelee – ja joka lopuksi tavallaan astuu omaan ansaansa.
****
Likainen ansa, tiistai 31.5. klo 22.25, Teema & Fem