Kaikenkarvaiset ystäväni -sarjan uusi versio on melkein parempi, kuin alkuperäinen
Lämmin huumori yhdistyy vaivattomaan tarinankerrontaan Kaikenkarvaiset ystäväni -sarjassa.
Myönnän, että kun kuulin aikeista tehdä 1970-luvun lopusta 1990-luvun alkuun jatkunut Kaikenkarvaiset ystäväni -sarja uusiksi, olin epäileväinen. Monet brittiläisten suosikkisarjojen uusioversiot kun ovat olleet täysin epäonnistuneita, esimerkkeinä vaikkapa Kahden kerroksen väkeä ja Oi ihana toukokuu.
Uusi Kaikenkarvaiset ystäväni on kuitenkin ollut varsin onnistunut sarja: lämminhenkinen olematta turhan tunteileva, hyvin näytelty ja lavastettu laatutuote. James Herriotin rakastettuihin eläinlääkärimuisteloihin perustuvan sarjan neljäs kausi alkaa vuoden 1940 pääsiäisestä. Lapset ovat munajahdissa ja pitävät leluankkakisoja, mutta aurinkoista kevättä varjostavat sodan mustat pilvet. Eläinlääkäri Siegfried Farnonin nuorempi veli Tristan on jo rintamalla ja James Herriot odottaa vuoroaan.
Sitä ennen pitää ratkaista varsin äkäisen pojan koiran mahdollinen penikkatautitapaus sekä yksin jääneen lammasfarmarin työongelmat. Siegfriediä risoo paastoajan tupakkalakko ja taloudenhoitajaa rouva Hallia avioeron hakemisen byrokratia Ja miksi ihmeessä koko talo on äkkiä täynnä ylimääräisiä sideharsopaketteja?
Lämmin huumori yhdistyy vaivattomaan tarinankerrontaan, eikä sarja jää jälkeen suositusta edeltäjästään – melkeinpä päinvastoin.
Kaikenkarvaiset ystäväni, perjantai 12.1. klo 19.00, TV1