Lapsi numero 182 -dokumentti kertoo koskettavasti lastenkodeissa ja sijaislapsena kasvaneen elokuvantekijän lapsuudesta

Suomenruotsalainen dramaturgi ja elokuva-alan vaikuttaja Camilla Roos on ohjannut muun muassa dokumentin Minä ja Barbieni sekä puolituntisen lyhytdokumentin Romukauppias omasta adoptioveljestään.

Nyt hän on tehnyt uransa ehkä vaikeimman ja haastavimman työn ja samalla poikkeuksellisen koskettavan dokumentin. Roosin omia kasvuvuosia avaava Lapsi numero 182 nojautuu kirjeisiin ja viranomaisraportteihin, joita eri näyttelijät lukevat sekä kertojan omiin muistoihin ja viisaisiin, kaikkea syyllistämistä välttäviin pohdintoihin.

Camilla Roos syntyi vuonna 1964 Jävlessä, jonne hänen suomalaisvanhempansa olivat muuttaneet. Kummallakin oli ongelmansa, ja lyhyitä kotijaksoja lukuun ottamatta tyttö vietti valtaosan kasvuvuosistaan lastenkodeissa ja sijaislapsena.

Pysäyttävän lapsuuskuvauksen ohitse on erikseen syytä kiittää dokumentin elokuvallista toteutusta. Henkilökohtainen aikalaisdokumentaatio – piirrokset ja valokuvat, asiakirjat ja filmikatkelmat – lomittuvat eheästi täydentävään kuvituskuvaan ilman säröjä.

Seisovat aplodit.

Lapsi numero 182, tiistai 19.3. klo 18.30, Teema & fem 

Lue myös: Lastenkotilapsesta kasvoi auttaja maailman kriisialueille – Tarja Tuovinen on ylpeä elämästään: ”En ole antanut periksi enkä ole tullut kyyniseksi – olen aina jaksanut heittäytyä uuteen”