Ruotsalaissarja Sokaistuneet liikkuu pankkimaailman miljöössä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Sokaistuneet.
Sokaistuneet © Yle Kuvapalvelu 
Sokaistuneet starttaa hyvinkin vaikuttavalla kohtauksella, joka luo tarinaan vahvan jännitteen: miten tähän tilanteeseen on tultu? Mutta siihen kaikki tuntuukin katkeavan.

Jokunen vuosi sitten politiikan areena oli tapahtumapaikkana monissa tv-draamoissa. Nyt uudeksi suosituksi miljööksi on nousemassa rahamaailma. Aihepiirissä liikuskelee myös tuore kahdeksanosainen ruotsalaissarja Sokaistuneet.

Pääosassa on nuori taloustoimittaja (Julia Ragnarsson, kuvassa oik.), joka on ihastunut vanhempaan ja varattuun pankkiiriin (Matias Varela, vas.). Rakkaus alkaa kuitenkin saada ryppyjä, kun pankin osavuosikatsauksessa kaikki ei tunnu olevan aivan kohdallaan. Tämä ajaa toimittajan tiukkaan ristipaineeseen yksityiselämän ja työkunnian välillä.

Kerronta etenee säästöliekillä ja itse asiaan pääseminen vain kestää ja kestää. Henkilötkään eivät ole kauhean värikkäitä, jotta heidän seurassaan jaksaisi viihtyä. Näkemys pankkimaailman korruptiostakin on hyvin perinteinen, eikä varsinaisesti tarjoa mitään uutta havaintoa.

Sokaistuneet, su 7.6. klo 21.00 Yle Teema & Fem

Lue myös: Puukkoa selkään on koukuttava kolmiosainen jännitysdraama työpaikkakiusaamisesta

X