
Anna-lehti: Nina Tapion tyttärille toimi ehkäisyvalistuksena pikkuveljen saaminen – ”Tytöt näkivät läheltä, mitä vauvan hoitaminen on”
Nina Tapion ollessa sinkku, Elsa-tytär houkutteli hänet Tinderiin.
Laulaja-näyttelijä Nina Tapio ja hänen tyttärensä Elsa Forsberg kertovat väleistään Anna-lehden haastattelussa. Ninalla on kaksi aikuista tytärtä, Elsa ja Ada, Martti Forsbergin kanssa. Lisäksi hänellä on toisesta suhteesta viidesluokkalainen Vilho-poika.
Elsa oli kuusivuotias, kun Nina ja Martti erosivat. Kätilöksi opiskellut Elsa ei koe, että olisi koskaan joutunut siskonsa kanssa välikäsiksi vanhempien erossa.
”Olen huomannut, että monet lapset joutuvat erotilanteessa viemään viestiä vanhemmalta toiselle. Meillä taas kommunikaatio on pelannut hyvin”, hän sanoo haastattelussa.
Lapsista asti toisensa tunteneilla Ninalla ja Martilla jäi eron jälkeen hyvät välit toisiinsa. Ninasta on ihanaa, että voi edelleen pohtia lapsiinsa liittyviä asioita toisen vanhemman kanssa.
”Me ihmiset kasvamme vuosien saatossa, emmekä välttämättä samaan suuntaan. En usko, että lapsille jäi mitään suurempia traumoja erosta. He ovat nähneet, että vanhempien suhde voi toimia näinkin.”
Elsa uskoo, että hänelle olisi jäänyt suuremmat traumat, jos vanhemmat olisivat jatkaneet suhdettaan ja eläneet onnettomina.
”Totta kai ihanteellista olisi, ettei tarvittaisi uusperheitä. Olisihan se ihanaa, jos elämä menisi niin, että olet yhden ihmisen kanssa ja rakennat hänen kanssaan elämän”, Nina sanoo.
Elsa uskoo, että elämä ilman uusperheitä voisi olla aika tylsää.
Siskolla ja veljellä 12 vuoden ikäero
Elsa Forsberg oli 12-vuotias, kun hänen äitinsä Nina Tapio sai vauvan uuden miehensä kanssa.
Nina vitsailee Anna-lehden haastattelussa vauva-arjen näkemisen lähietäisyydeltä toimineen vanhemmille lapsilleen ehkäisyvalistuksena.
”Tytöt näkivät läheltä, mitä vauvan hoitaminen on. Se kannusti laittamaan ehkäisyasiat kuntoon.”
Elsasta pikkuveljen saaminen oli aluksi outoa mutta myös jännittävää ja kivaa.
”Minun ei kuitenkaan tarvinnut olla 24-7 mukana vauva-arjessa, koska oli toinen koti, jonne mennä. Siellä sain olla rauhassa”, hän kertoo.