Itämeren kirkastaja Juha Nurminen jatkaa merten suojelutyötä: ”Saaristomeren alue on nyt meidän suurin ongelmamme”

Juha Nurminen on tehnyt perustamansa John Nurmisen Säätiön kautta paljon Itämeren suojelemiseksi. Seuraavaksi hän haluaa, että häpeällisen huonoon kuntoon päässyt Saaristomeri hoidetaan kuntoon.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

Merenkulku­neuvos Juha Nurminen on omistautunut Itämeren suojelulle. Hän sai tiedonjulkistamisen valtionpalkinnon elämäntyöstään 2008.:”Se tuli täytenä yllätyksenä. Itse ajattelin, että minä tässä vain vähän puuhastelen."

Juha Nurminen on tehnyt perustamansa John Nurmisen Säätiön kautta paljon Itämeren suojelemiseksi. Seuraavaksi hän haluaa, että häpeällisen huonoon kuntoon päässyt Saaristomeri hoidetaan kuntoon.
Teksti: Juha Riihimäki 

Merenkulkuneuvos ja yrittäjä Juha Nurminen, 75, istuu työhuoneensa nojatuolissa vakavan näköisenä. Aiheena on Itämeri. Sen suojelusta hän on puhunut kaksi vuosikymmentä. Vuonna 1992 hän perusti isoisänsä nimeä kantavan John Nurmisen Säätiön.

”Viisi vuotta sitten ehdimme ajatella, että peli olisi voitettu. Olimme saaneet aikaan merkittäviä tuloksia, mutta sitten ongelmat lisääntyivät.”

Juha Nurmisen työhuone ja säätiön tilat Pasilassa tursuavat karttoja, merellisiä antiikkiesineitä ja taidetta. Seinillä on muun muassa saksalaisen merimiehen ja taidemaalari Adolf Bockin öljyvärimaalauksia samoin kuin Akseli Gallén-Kallelan ainoa laiva-aiheinen taulu.

Nurminen on säätiön hallituksen puheenjohtaja. Säätiöstä on 2000-luvulla tullut hänen päätyönsä.

Vuodesta 2004 säätiö on keskittynyt erityisesti Itämeren suojeluun. Silloin syntyi ensimmäinen Puhdas Itämeri -hanke. Sen mahdollisti Juha Nurmisen säätiölle tekemä lahjoitus. Nyt hankkeita on kertynyt lähes 40. Suojelutyö ei lopu valitettavasti ihan heti.

Itämeren puhtauden eteen tehdyt fosforipäästöjen leikkaukset ovat olleet ennätykselliset, mutta vain idässä. Nyt huomio pitäisi kohdistaa lounaiseen Suomeen.

Saaristomeren alue on nyt meidän suurin ongelmamme. Sen huono tila on häpeätahra Suomelle.”

Ensimmäisenä oli Pietari

1990-luvulla Juha Nurminen ymmärsi, että Itämeri oli kuolemansairas. Veneilyä ja sukellusta harrastavana hän näki sen kvarsin selvästi. Vesi oli niljakasta ja merenpohja muuttui yhä huonommaksi.

”Se oli karmeaa rikkivetymössöä.”

Vuosi 1997 oli viimeinen piste. Nurminen teki poikansa kanssa lähtöä veneilmään. Porvoossa ranta lillui sinilevässä. Isä sanoi pojalleen veden kirkastuvan, jahka he pääsisivät ulapalle, mutta niin ei käynyt.

”Minussa nousi yrittäjän turhautuminen. Eikö tälle asialle voi saakeli tehdä jotain.”

2000-luvulle tultaessa Juha Nurminen oli raivannut aikaa päätyöstään perhebisneksessä, jonka neljättä polvea hän edustaa, ja tehnyt säätiöstä työkalun Itämeren suojeluun.

Itämeren suurin kuormittaja ja fosforia mereen syytävä päästölähde oli Pietari. Kaupunki puhdisti jätevetensä puutteellisesti, kun viiden miljoonan ihmisen vessat lorisivat Suomenlahteen.

Säätiö tarjosi apua ja lupautui luotsaamaan liki kymmenen vuoden projektia, jonka tuloksena jätevedenpuhdistamoissa voitaisiin ottaa käyttöön kemiallinen ja tehokas fosforinpoistoteknologia.

Toinen tärkeä yhteistyö aloitettiin Kingiseppin fosforihappotehtaan jätekipsikasasta valuvien päästöjen vähentämiseksi.

”Meidän firmalla oli pitkät perinteet idäntoiminnoista neuvostoajalta ja hyvät suhteet sinne. Yrittäjänä uskoin, että Venäjällä voi toimia, vaikka suurin osa ihmisistä sanoi, että turha yrittää”, Nurminen naurahtaa.

”Rohkeutta se kyllä vaati. Mennä nyt kulttuurisäätiönä Pietariin puhumaan jätevesien puhdistuksesta.”

Yhteyden luominen vesilaitoksen johdon kanssa vei aikansa. Vaadittiin pitkiä kokouk­sia, illallisia, löylynheittoa ja kalastusta. Vähitellen luottamus kasvoi ja lippulaivahanke saattoi alkaa.

Sitä seurasi kymmenen vuoden aikana parikymmentä muuta Puhdas Itämeri -hanketta Luoteis-Venäjällä, Puolassa, Baltiassa ja Valko-Venäjällä. Nurmisen mukaan harva paikka enää laskee jätevedet Itämereen.

”Pietarin ja Kingiseppin hankkeet ja viemäriverkoston parannukset pelastivat Suomenlahden idästä. Liukoisen, leville käyttökelpoisen fosforin päästö väheni 70 prosenttia. Sitä voidaan pitää mertensuojelun maailmanennätyksenä.”

Lue myös: Viljelijä Hannu Rinnekarin pelloille on levitetty 60 tonnia fosforia sitovaa kipsiä – ”Vesi ei ole enää niin sameaa kuin ennen”

Juha Nurminen

Kuva: Jari Härkönen

Meri virtaa laivanvarustajasuvun veressä

Juha Nurminen syntyi 1946 laivanvarustajasukuun, ”merelliseen perheeseen”.

Nurmisen isoisoisä Johan Nurminen perusti Raumalla sekatavarakaupan vuonna 1886. Toiminta laajeni puutavarakaupasta varustamotoimintaan. 1891 valmistui yhtiön oma alus, kuunari Uljas. Juuri se on ylväänä Gallén-Kallelan taulussa säätiön seinällä.

”Taitelija maalasi sen kiitokseksi kosteasta ravintolaillasta”, Nurminen huomauttaa.

Nurmisen suvussa yrityksen johtaminen siirtyi aina ajan tavan mukaan seuraavalle pojalle. Juhan synnyttyä isä-Matti tilasi ilahtuneena Juha Nurminen -hinaajan.

Isä myös opetti purjehtimaan ja liikkumaan merillä. Höyrylaiva mekaanisena voimanpesänä vetosi poikaan, ja muistot konehuoneista ja ohjaussillalta sykähdyttävät yhä silminnähden.

Nurminen innostuu myös silloin, kun puhe kääntyy karttoihin. Sekin on isän perintöä, ja John Nurmisen Säätiön alkuperäinen tarkoitus: säilyttää historialliset, hienot dokumentit.

”Faija osti kaikenlaisia karttoja. Minä yritin myöhemmin systematisoida keräilyä.”

Karttoja metsästäneelle Nurmiselle ovat tulleet tutuksi niin Ranskan kansalliskirjasto kuin Vatikaanikin. Hänen valtava 150 maailmankartan ja 22 atlaksen kokoelmansa on nyt museossa. Säätiöllä taas on maailman suurin Itämeri-aiheinen yksityinen kokoelma. Kartat ovat merkittävässä roolissa säätiön tietokirjatuotannossa.

Pienenä Nurminen fanitti James Cookin ja A. E. Nordenskiöldin kaltaisia tutkimusmatkailijoita ja ahmi heidän tarinoitaan. Nurminen myöntää, että mielessä saattoi häivähtää haaveita myös omista tutkimusmatkoista, valtamerillä purjehtimisesta ja akateemisesta työstä.

Hän kävi kuitenkin kauppakorkeakoulun ja jatkoi perheyrityksessä ja huolinnan puolella. Bisnes siis vei, kunnes ympäristöasiat nousivat tärkeimmiksi.

Kun Juha Nurminen listaa säätiön käynnissä olevia ja tulevia projekteja, tahti on hengästyttävä. Säätiö tukeutuu työssään tutkimustuloksiin ja tekee yhteistyötä muun muassa Helsingin yliopiston kanssa.

Hankkeissa on tarkasteltu ja pilotoitu esimerkiksi, miten meressä jo olevaa fosforia voitaisiin kerätä tai sitoa pysyvästi meren pohjaan. Tai miten vähentää biokaasutuotannon fosforipäästöjä.

Tavallinen kuluttajakin voi vaikuttaa. Miksi syödä muista maista rahdattua lohta, jos hyvää kalaa on omissa vesissä?

”Lähikalahankkeessa tarkoitus oli poistaa fosforia villikaloja eli särkiä ja lahnaa kalastamalla ja luoda sen ympärille kaupallista yhteistyötä. Siitä tuli läpimurto. Nyt Pirkka-saaristolaiskalapihvin ostaja syö fosforia pois merestä ja tukee samalla kotimaista kalataloutta.”

Osa hankkeistä on saanut julkista rahoitusta Ympäristöministeriöltä ja EU:lta. Suurin osa tuesta tulee lahjoituksina yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Varainankinnassa maine ja tunnettuus ovat tärkeitä.

Lue myös: Reportaasi: Itämeren muisti on pitkä – Merentutkimusalus Aranda halkoo Itämerta, kun merianalyytikot tutkivat muutoksia

Katse Saaristomerelle – ja Varsinais-Suomen pelloille

Viime vuosikymmenen aikana Itämeressä ovat entistä enemmän näkyneet ilmastokriisin oireet ja meren sisäiset muutokset.

”Myös Varsinais-Suomen savipelloilta valuu yhä ravinteita Saaristomereen. Sitä ei ole saatu kuriin lupauksista huolimatta.”

Apua tuovasta peltojen kipsityksestä säätiö on puhunut kauan. Idea on yksinkertainen ja vielä halpa. Kipsitys maksaa noin 200 euroa hehtaarilta. Kipsi saa maaperän pidättämään fosforia paremmin, jolloin se on kasvien käytössä valumatta vesistöihin.

Kipsi vähentää myös hiilen huuhtoumaa. Rehevöitymisen kautta nämä huuhtoumat ovat merkittävä metaanipäästöjen lähde meressä. Kun ravinteet ja hiili pysyvät pellossa, saadaan vesistöjen metaanipäästöt pidetyksi kurissa. Merensuojelutyö on siis myös ilmastoteko.

”Olemme määritelleet kipsityksen tärkeimmäksi asiaksi maatalouden päästöjen vähentämisessä, ja vain sillä voimme pelastaa Saaristomeren. Myös muut toimet ovat tarpeellisia, mutta eivät yksin riitä.”

Vantaanjoen kipsitys loppusuoralla

Säätiö hoiti rahoituksen Vantaanjoen kipsitykseen. Kahden vuoden työ on loppusuoralla ja tulokset ovat lupaavia.

”Kipsi vähentää fosforipäästöjä 50 prosenttia ja vaikutusaika on noin viisi vuotta.”

Juha Nurminen laskee, että kipsitettäväksi sopivia alueita on Suomessa noin 450 000 hehtaaria. Jos kaikki hoidettaisiin Vantaanjoen tavoin, se maksaisi 80 miljoonaa euroa. Siihen säätiön resurssit eivät riitä.

”Vantaanjoen tarkoitus oli kirittää päätöksentekoa. Fyrkkaa pitäisi saada ja toimia nopeasti.”

Hitaus turhauttaa Nurmista. Hän jopa sanoo, että Pietarissa ja Venäjän alueilla oli helpompaa, koska kaikki oli pitkälti omissa käsissä. Byrokratian rattaat pyörivät hitaammin ja tehottomasti. Ja maatalouden puolella politikointi sotkee peliä.

”Kaikki on kiinni rahoituksesta ja merensuojelu jää silloin jalkoihin.”

Nurmisesta on tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät luonnonsuojelun laajan kuvan.

”Merten suojeleminen ei ole mahdolllista, ellei ymmärrä niitä mekanismeja ja taustoja, miksi asiat menevät kuten menevät.”

Ymmärryksen lisäksi tarvitaan tahtoa ja oikealla tavalla myös malttia. Ei Nurminenkaan syntynyt meriä suojelemaan. Häntä edeltäneille sukupolville meri oli elinkeinon väline. Nurminen alkoi vasta myöhemmin ajatella toisin, ja nyt John Nurmisen Säätiö tekee tärkeää työtä – kuten myös Juha Nurminen. 75-vuotias mies ei aio ottaa lokoisammin tai vetäytyä säätiöstä, vaikka lapset kyselevät eläkkeelle jäämisestä.

Juha Nurminen on onnellinen, että säätiö toimii itsenäisesti ja turvallisissa käsissä. Ehkä tulevaisuudessa joku hänen lapsistaan innostuu Itämeren suojelusta.

”Nuorimmaiseni ymmärtävät ympäristön päälle. Ehkä kenties joskus. Aika näyttää.”

Lue myös: Reportaasi: Tällainen on Tove Janssonin upea kesäparatiisi Klovharun saarella – Veljentytär Sophia Jansson: ”Täällä hän sai elää luonnon ehdoilla”

X