Kotiliesi: Kirjailija Kirsti Manninen elämästään kiertolaislapsena: ”Aina kun muutto tuli, minusta tuntui, että matto vedettiin alta sosiaalisesti”
Kirjailija-käsikirjoittaja Kirsti Manninen onnistui karistamaan ujoutensa, koska joutui lapsena muuttamaan usein. Jokainen muutto oli silti hänelle sosiaalinen tappio, johon oli vaikea sopeutua.
Kirjailija Kirsti Manninen muutti lapsena paljon. Hän kertoo Kotiliedessä,että se on saanut hänet tavoittelemaan pysyvyyttä aikuisena. Kuva: Norman Ojanen, Otavamedia
Kirsti Manninen syntyi keskelle niukkuutta. Parikymppiset vanhemmat opiskelivat Kirstin syntymän aikaan 50-luvulla. Ensimmäinen koti oli Domuksen opiskelija-asunto Helsingissä. Talous oli tiukoilla.
Vanhemmat opettivat ja kiersivät viransijaisuuksien perässä ympäri Suomea. Ennen kansakoulun alkua Kirsti oli asunut jo kahdeksassa eri paikassa.
”Elämäni oli jatkuvaa luopumista ja ikävöimisen haikeutta. Toivoin, että ihmiset olisivat pysyneet elämässäni, mutta eivät he pysyneet”, Kirsti kertoo Kotiliedessä.
Kirstillä oli myös tukikohta, jossa tankata pysyvyydentunnetta. Mumma, Kirsti isoäiti, hoiti ensimmäistä lapsenlastaan tiiviisti kotonaan. Mumman kanssa Kirsti oppi kävelemään, puhumaan ja ajamaan pyörää.
Mumman tuesta huolimatta jokainen muutto oli Kirstille kivulias. Pieni lapsi ei sopeudu aivan vaivattomasti, vaikka niin usein kuvitellaan.
”Aina kun muutto tuli, minusta tuntui, että matto vedettiin alta sosiaalisesti.”
”Jouduin alituiseen aloittamaan alusta ja etsimään uudet leikkitoverit.”
Kirsti Manninen löysi muuttaessa sosiaalisen rohkeutensa
Vaikka sopeutuminen teki kipeää, muuttaminen teki Kirstistä sosiaalisesti luovan ja tarkkanäköisen.
Manninen oppi jo muutaman vuoden ikäisenä, miten uusissa kuvioissa pärjää. Olemassa oma itsensä ja tekemällä aloitteita. Luontainen ujous hioutui ja väisti taka-alalle.
”Olen edelleen sellainen, että aistin nopeasti sosiaalisten tilanteiden rakenteet ja huomaan, jos kaikki eivät ole mukana veneessä. Rupean nykäisemään heitäkin jutun juureen”, Kirsti Manninen kertoo Kotiliedelle.
Kirsti Manninen on kirjailijanimeltään Enni Mustonen. Hän on kirjoittanut toista sataa romaania ja käsikirjoittanut tv-tuotantoja, muun muassa Kotikatua. Kuva: Ari Heinonen, Otavamedia
Sopeutuminen ei kantanut koulumaailmassa kuitenkaan loppuun saakka.
Perheen kiertely oli pysähtynyt hetkeksi, kun Mannisen isä oli saanut rehtorin paikan Mäntsälästä.
Kun vanhemmat kolmen vuoden päästä erosivat, piti sieltäkin lähteä. Kirsti jäi isän luo siinä toivossa, ettei heidän olisi tarvinnut muuttaa, kun äiti ja sisarukset suuntasivat muualle, mutta ei isäkään osannut Mäntsälään jäädä. Uskonnonopettajaa olisi katsottu kieroon eron vuoksi.
Isä lähti Helsinkiin, ja Kirsti seurasi.
Alppilan yhteiskoulussa vanhalla tyylillä ei enää pärjännytkään, ja Kirstiä alettiin kiusata.
Kirstin isä, joka ajoi koulu-uudistusta, ärsytti Alppilan peruskouluvastaista opettajakuntaa. Kirsti joutui aikuisten silmätikuksi.
Valtapelejä pelattiin myös vertaisten kesken. Koulukavereista hierarkian huipulla oli porukka, jonka mielestä Kirsti oli nolo. Beatlesia kuunteleva maalaistyttö oli helppo kohde kiusaamiselle.
Sosiaalisesti taitava Kirsti ei jäänyt kuitenkaan yksin. Pärjäämiseen riitti muutama uusi luokkakaveri ja tunne siitä, että todellinen elämä oli jossain muualla. Kirsti vietti aikaa paljon serkkunsa luona Pohjanmaalla, jossa odotti myös poikaystävä.
”Nyt ajattelen, että oli terveellistä kokea itse, kuinka kovaa koulukiusaaminen voi olla. Se rokotti tehokkaasti ilkeitä mielipiteitä vastaan. Sen jälkeen minua ei paljon kiinnostanut, mitä toiset sanovat”, Manninen toteaa Kotiliedelle.
Lue koko juttu Kotilieden numerosta 36/2020! Siinä Kirsti Manninen kertoo, kuinka kiertolaiselämä sai hänet taoittelemaan pysyvyyttä ja keräämään ympärilleen valtavan klaanin rakkaita ihmisiä ja sukulaisia. Kirsti kertoo jutussa myös luontaisesta kehopositiivisuudestaan ja kuinka hän mieltää kehonsa rättisitikan kaltaiseksi hyötykulkuneuvoksi.