Kirjailija Laura Kolbe alkoi aistia kehon ikääntymisen 55 vuotta täytettyään: ”Täytyy oppia priorisoimaan, mihin ehtii ja haluaa elämässä keskittyä”

Laura Kolben täytettyä 55 vuotta hänen kehonsa alkoi lähettää uudenlaisia viestejä. Krempoista huolimatta vanheneminen on hänestä prosessi, jota on kiinnostava seurata.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

”On kiinnostavaa seurata omaa vanhenemista, katsoa koko tämä ihmiselämä alusta loppuun”, Laura Kolbe sanoo.

Laura Kolben täytettyä 55 vuotta hänen kehonsa alkoi lähettää uudenlaisia viestejä. Krempoista huolimatta vanheneminen on hänestä prosessi, jota on kiinnostava seurata.
Teksti: Marja-Terttu Yli-Sirniö

Kirjailija Laura Kolbe kertoo uudessa Keho-kirjassa olevansa huono puhumaan omista asioistaan.

Mikä sai kirjoittamaan omaan perhetaustaasi porautuvan, hyvin avoimen ja omakohtaisen kirjan?

”Olen aiemmin kirjoittanut Katriina Järvisen kanssa parikin kirjaa sosiaalisesta luokkaretkestä, ja tavallaan uusi kirjani jatkaa samaa teemaa. Ajattelin, että voisihan sitä katsoa myös itseään sisään ja sisäisesti, sillä tässä iässä jo tajuaa, että elämässä asiat eivät ole sattumaa.

En halunnut kirjoittaa perinteistä vauvasta isoäidiksi -elämäkertaa, vaan enemmänkin perata oman elämäni taustatekijöitä. Halusin ymmärtää, miten minusta tuli minä.

Omalla kohdallani halua ymmärtää lisää se, että vanhemmillani oli erilaisia yhteiskuntaluokkiin liittyviä, sosiaalisia ja kulttuurisia ominaisuuksia. Halusin pohtia, mitä kaikkea tämä monikulttuurinen paletti pitää sisällään.”

Pohdit kirjassasi sitä, että kehonkantajalla – ihmisellä – on aina suhde sosiaaliseen taustaansa. Kannustatko kirjallasi lukijaa pohtimaan myös omaa taustaansa?

”Ilman muuta kannustan. Tarve oman taustan tuntemiseen ja tarve saada oma tarina ymmärrettäväksi tulee iän myötä. Uskon, että se tuo myös mielenrauhaa.

Suomessa harrastetaan paljon sukututkimusta. Se on mahdollista, koska meillä on olemassa lähteet, joita penkomalla oman perheen ja suvun tarinaa voi jäljittää ainakin 1700-luvulle asti.

Ennen oman taustan selvittäminen oli mahdollista vain yläluokalle, nykyään kaikille, sillä joka iikasta on jäänyt jotain jäljelle. Se on fantastinen ja demokraattinen mahdollisuus.”

Ikä on kirjasi mukaan paitsi fyysinen myös sosiaalinen konstruktio, jonka näkee suhteessa muihin. Voisiko ikääntymiseen liittyvät muutokset nähdä niin, että elämä on kuin meduusa, joka muuttaa muotoaan loppuun asti?

”Juuri näin se on, muutos jatkuu elämän loppuun saakka. Ihminen kehittyy ennen kaikkea sisäisesti, tulee tarpeita erilaisille lähestymistavoille, uuden näkemiselle ja kokemiselle.

Sanon usein opiskelijoille, että älkää suunnitelko elämää liikaa, koska aina tulee sattumia ja yllätyksiä, joita ei voi ennakoida. Niistä saattaa avautua uusi ura tai polku.”

Usein puhutaan taistelusta ikääntymistä tai ryppyjä vastaan. Missä vaiheessa ikä mielestäsi muuttui viholliseksi, jota vastaan on taisteltava?

”Kehollisuuden aistiminen alkoi muuttua, kun olin 55+. Keho rupesi lähettämään viestejä, joita aikaisemmin ei ollut tullut. Kutsun niitä krempoiksi. Kädet puutuvat, lantio särkee, luupiikki kiristää.

Ne kertoivat, että koko tämä paketti, keho, alkaa kulkea kohti ikääntymistä. Sitä tajuaa, että tässä on vaiva, joka todennäköisesti tulee olemaan mukana koko loppuelämän.

Omalla kohdallani en ehkä vielä koe elämää taisteluksi ikääntymistä vastaan. Enemmänkin sitä tajuaa olevansa siinä iässä, että täytyy alkaa luopua.

Täytyy oppia priorisoimaan, mihin ehtii ja haluaa elämässä keskittyä, koska kaikkea ei ehdi eikä jaksa niin kuin nuorempana. Tämä luopuminen on se, mikä vaatii ajattelua.”

Myös äitisi, toimittaja Pirkko Kolbe kirjoitti kirjan vanhenemisesta. Mitä ajatuksia kehon vanhenemisesta olet omaksunut äidiltäsi?

”En kovin paljon, koska äiti ei kauhean paljon välittänyt esimerkiksi ulkonäköasioista. Vanhempani erosivat, mutta vanhemmiten molemmat vetäytyivät ja omaksuivat uuden roolin. Äidin kohdalla tämä tarkoitti, että enää ei tarvinnut tehdä kaikkea sitä, mitä kiireisenä toimittajana täytyi.

Äiti ei pätkääkään välittänyt, että vanhojen ihmisten täytyisi olla ja elää tietyllä tavalla, vaan eli omannäköistään elämää loppuun asti.

Äiti oli onnellinen, kun sai olla yksin ja omassa rauhassa. Muistan, kun itse joskus nelikymppisenä olin hänen kanssaan hauskoissa juhlissa, ja ihmettelin kun äiti halusi lähteä kesken kaiken kotiin, ja myös lähti. Nyt huomaan olevani itse samanlainen.

Sitä ajattelee, että ne hetket ja aika, jotka ovat jäljellä, haluaa käyttää niin kuin itsestä hyvältä tuntuu.”

Toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniö ja Laura Kolbe tapasivat kahvila Mariankatu 18:ssa. © Tommi Tuomi

Toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniö ja Laura Kolbe tapasivat kahvila Mariankatu 18:ssa. © Tommi Tuomi

Puhuitteko äitisi kanssa koskaan vaihdevuosista vai olivatko ne aihe, josta ei sopinut puhua?

”Äiti oli henkilö, jonka kanssa pystyi puhumaan mistä vaan. Hänellä ei ollut tabuja, päinvastoin.

Kyllä hän puhui vaihdevuosistakin, mutta meillä molemmilla oli sikäli hyvä tilanne, että naisen elämän dramaattiset kuviot – kuten raskaudet ja vaihdevuodet – menivät meiltä ohi ilman ongelmia.

Meille kummallekin on tehty kohdunpoisto, koska meillä oli monenlaisia ongelmia, kuten runsaat kuukautiset ja hyvänlaatuisia kasvaimia, myoomia.

Muistan, kun äitini oli kohdunpoistoleikkauksessa. Itse olin kohdunpoistoleikkauksessa 47-vuotiaana. Mutta minulle ei ollut mitään draamaa siirtyä hedelmällisestä elämästä hedelmättömään ikään.

Oli vain helpotus, kun kohtu lähti.”

Miten olet itse kokenut vaihdevuodet?

”Oikein odotin kello kädessä, että milloin ne alkavat, mutta lukuun ottamatta runsaita ja kivuliaita kuukautisia, mitään vaivoja ei ollut.

Minulla ei ole ollut mielialavaihteluita, enkä muista, että olisi ollut kuumia aaltoja. En ole syönyt hormonilääkkeitä.

En näe mitään ongelmaa vaihdevuosista puhumisessa, sillä ne ovat maailman luonnollisin asia. Naisen elämään kuuluvat eri vaiheet, enkä ole koskaan pitänyt sitä kovin problemaattisena.

Minusta asiaan kuuluu vanheta. Se on prosessi, jota on kiinnostava seurata.”

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 4/22.

Lue myös: Näyttelijä Anna Hultin pelästyi aivosumua, joka olikin vaihdevuosioire: ”Koin täydellisiä muistinpimennyksiä – kaikki vain katosi päästäni”

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti

X