Kirjailija Max Seeckin uutuuskirja on edeltäjiään psykologisempi: ”Kirjoitusprosessina tämä on ollut raskain ja pelottavin.”

Uutuuskirjassasi Uskollinen lukija sekopäinen murhaaja alkaa toteuttaa kirjailijan kirjaansa kirjoittamia murhia. Mistä sait idean näin hyytävään tarinaan?

Se vain tuli mieleeni jo vuosia sitten. Joku hulluhan voi saada idean murhaan ihan mistä vaan: kirjasta, Louvren-taidemuseon maalauksesta, videopelistä tai manipuloinnista.

Aloin miettiä, mikä ajaa ihmisiä tekemään väkivaltarikoksia. Kirjoitusprosessina tämä kirja on ollut raskain ja pelottavin. Olen heittäytynyt syvälle kirjan maailmaan, jotta teksti välittyisi lukijoille. Tarina on tullut uniini.

Olet kirjoittanut kolme menestysjännäriä ja neljäs ilmestyy pian. Miten kirjoitetaan hyvä jännitysromaani?

Itse olen lukenut laaja-alaisesti paljon rikosromaaneja, mikä auttaa kirjoittamisessa. Kirjailijat kilpailevat ihmisten ajasta, minkä takia jännitysromaaniin vaaditaan todella nopea tempo.

Olen tykännyt kirjoittaa paljon cliffhangereita ja lyhyitä lukuja, mistä tulee vauhtia tekstiin. Nykyaikana lukijat ovat levottomia. Jos kirja ei heti ala vetää, ihmiset ottavat helposti kännykän tai Netflixin tilalle.

Kirjojesi nopeasta etenemisestä tulee elokuvallinen tunnelma.

Se on tarkoituskin. Olen kova leffafani. Edellinen Daniel Kuisma -kirjatrilogiani on vielä elokuvallisempi kuin uutuuskirjani, sillä Uskollinen lukija on edeltäjiään psykologisempi tarina.

Kirjoittaessani näen aina mielessäni, miltä kirja näyttäisi valkokankaalla. Kirjojeni elokuvaversioista käydään koko ajan neuvotteluja. Olen saanut suomalaisilta ohjaajilta kiinnostuneita puheluja. Edellisten kirjojeni tekeminen elokuviksi olisi kallista, koska ne ovat kansainvälisiä tarinoita. Sen takia elokuvat pitäisi tehdä Jenkeissä.

Sijoittuuko elokuussa ilmestyvä uutuuskirjasi Helsinkiin siksi, että sen voisi filmata?

Olen innoissani ajatuksesta, että Helsinkiin sijoittuvasta kirjasta voisi helpommin tehdä elokuvan. Olen muutenkin aina halunnut tehdä yhden Helsinki-painotteisen kirjan, jossa liikutaan tutuissa maisemissa. Kirjassa on pieni sivujuoni Venetsiassa.

Voisitko kirjoittaa muutakin kuin jännäreitä?

Ilman muuta. Voisin kirjoittaa myös kaunokirjallista proosaa, esimerkiksi hyvin yksinkertaisen tarinan miehestä ja tyhjästä huoneesta. En halua rajoittua vain dekkarikirjailijaksi.

Max Seeck kirjoitti noitamurhista kertovaa rikoskirjaa Uskollinen lukija viiden kuukauden ajan. Sen aikana hänen William-poikansa syntyi. Tommi Tuomi / Otavamedia

Kirjoitat kirjan vuodessa. Miten pystyt näin tiiviiseen tahtiin?

Se on aika paljon, mutta kirjoitan vain neljä-viisi kuukautta vuodesta täyspäiväisesti. Muun ajan vuodesta teen muita töitä. Jos pitää kirjoittaa 400 sivua ja on neljä kuukautta aikaa eli 120 päivää, ei se ole kuin kolme sivua päivässä.

Uusi kirja poikkeaa edellisistä, sillä rikostutkija on nyt nainen: Jessica Niemi. Miksi halusit mennä naisen pään sisään?

Vaihtelun takia. Halusin selvittää, onnistuuko se uskottavasti mieskirjailijalta. En missään nimessä halua tehdä liian maskuliinista maailmaa. Edellisten kirjojen Daniel Kuisman kanssa oli astetta maskuliinisempaa aseiden paukuttelua. Toki naiset ovat tykänneet tosi paljon niistäkin.

Kirjasi omistuskirjoituksessa lukee: Williamille. Menee vielä monta vuotta, että annan sun lukea tätä kirjaa. Ja muistathan silloinkin, että isä ei ole (ollut) ihan näin hullu mitä teksti antaa ymmärtää. Miksi kirjoitit näin?

Olen miettinyt, missä iässä voin antaa kirjan luettavaksi pojalleni ja sanoa: ´Isi on kirjoittanut tällaista, missä poltetaan noitia´. Se on mielenkiintoinen ajatus, koska kirja on viihdettä. Osaako lapsi ottaa tämän aikanaan oikein? En toivo, että hän lukee tätä ainakaan liian aikaisin.

Mitä kirjoissasi on sinusta?

Hahmojen ajatukset kumpuavat usein käymistäni todellisista keskusteluista tai kokemuksista. Kirjassa on paljonkin esimerkiksi haaveitani, ominaisuuksiani, mielipiteitäni, tunteitani, pelkojani ja toiveitani. Ne on ripoteltu kaikille romaanini henkilöille. Lähes kaikki on jossain määrin lainattu minulta, vaikka minulla ei olekaan murhafantasioita.

Artikkeli on julkaistu ensi kerran Viva-lehdessä 7/19.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti