Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen: ”Leikkaukset toimeentuloon ja palveluihin heijastuvat suoraan lasten ja nuorten kasvuoloihin”
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarisen mukaan Suomessa tiedetään hyvin, millä toimilla ja tuella lapsia, nuoria ja heidän perheitään voitaisiin auttaa. Silti niin ei tehdä.
Elina Pekkarisen mukaan monet nykyongelmat juontavat juurensa ennaltaehkäisevien ja matalan kynnyksen palveluiden alasajoon 90-luvun lamassa. ”Leikkauspolitiikka on jatkunut siitä lähtien”, hän muistuttaa.
Elina Pekkarinen aloitti toisen viisivuotiskautensa Suomen lapsiasiavaltuutettuna toukokuun alussa. Työ ei lopu ihan heti, sillä tehtävään kuuluu muistuttaa lasten asemasta päätöksenteossa ja edistää lasten oikeuksien, palvelujen ja tuen tarpeen toteutumista.
Suomessa etenkin yksinhuoltajien, maahanmuuttajien, vammaisten, sukupuolivähemmistöjen ja lastensuojelun piirissä olevien lasten pahoinvointi on yleistä.
”Ongelmat tunnetaan hyvin ja tiedetään, millaiset toimet auttaisivat, mutta silti niihin ei vain anneta resursseja. Täytyy rehellisesti sanoa, että pidän tilannetta hyvin moitittavana”, Elina Pekkarinen painottaa.
Suomessa on esimerkiksi kasvava joukko puutteellisesti mielenterveyshoidon piirissä tai kokonaan sen ulkopuolella olevia vanhempia.
”Leikkaukset toimeentuloon ja päihde- ja mielenterveyspalveluihin heijastuvat suoraan lasten ja nuorten kasvuoloihin – ja ne vaikuttavat joka päivä.”
Köyhyys on syrjäytymisriski
Lapsena koettu köyhyys on yksi suurimpia riskitekijöitä ylisukupolviseen syrjäytymiseen ja vaikeuksiin pärjätä elämässä.
Elina Pekkarinen kertoo, että talousahdingon aiheuttama pahoinvointi on usein yhteydessä fyysisiin ja psyykkisiin sairauksiin, päihde- ja muihin riippuvuuksiin ja näistä syntyvään yleiseen näköalattomuuteen. Kun apua ei saa eikä tilanne parane yrityksistä huolimatta, osa luovuttaa.
”Pahoinvointitekijät periytyvät valitettavan herkästi sukupolvelta seuraavalle. Lapsi, joka elää perheessä, jossa ei tueta hänen kasvuaan ja kehitystään, kasvaa todennäköisemmin samanlaiseksi aikuiseksi.”
Loma ei ole kaikille iloa
Koulujen loma-aikaa on aina odotettu hartaasti. Kaikille se ei kuitenkaan ole hyvä ajanjakso.
Jos perheessä arki on jatkuvaa taistelua toimeentulosta, erot ulkomaanmatkoista, huvipuistoreissuista, harrastusleireistä ja kalliista hankinnoista kertoviin luokkakavereihin korostuvat. Vaikka vanhemmilla olisi vielä työpaikka ja palkallista lomaa, päihteidenkäyttö saattaa kesäviikkoina riistäytyä käsistä.
Sekään ei ole tavatonta tämän päivän Suomessa, että kouluruoka on lapsen päivän ainoa lämmin ateria.
Elina Pekkarinen muistuttaa, että jatkuva köyhyys syö ihmisten voimavaroja ja kaventaa kykyä nähdä mahdollisuuksia mukavaan yhdessä tekemiseen lasten kanssa ilman rahaa.
”Kun elämä on silkkaa selviytymistaistelua rahapulan ja ehkä väkivallan ja päihteidenkin keskellä, ei tule mieleen, että lähdetäänpä lasten kanssa kirjastoon tai uimarannalle. Tätä hyväosaiset eivät yleensä ymmärrä.”
Kun kotona on vaikeaa
Yksilöiden syyllistäminen ja leimaaminen ovat käteviä tapoja siirtää huomio rakenteellisesta eriarvoisuudesta. Joensuun lapsisurmassakin kauhisteltiin kuvia sotkuisesta kodista, vaikka siivousinnon puute oli ongelmista pienimpiä.
”Toisaalta kokenut sosiaalityöntekijä osaisi kyllä nähdä, milloin kyse on tilapäisestä väsymyksestä ja milloin akuutista hätätilasta, joka vaatii puuttumista. Mielestäni se, että 1990-luvun lamassa perheiden kotipalvelu lopetettiin, oli yksi isoimpia virheitä”, Pekkarinen sanoo.
Kun kotona on vaikeaa tai siellä ei voi olla, yhteisöä etsitään muualta. Pekkarinen jakaa poliisin näkemyksen, että lisääntynyt ja raa’istunut nuorisorikollisuus on pitkälti samojen, moniongelmaisten ja kaltoinkohdeltujen tekijöiden aiheuttamaa.
Myös korona-ajan rajoitukset ja sulut osuivat pahiten valmiiksi vaikeuksissa olleisiin nuoriin, mutta niillä oli ja on vaikutuksensa kokonaisiin ikäluokkiin. Lapsiasiavaltuutettu varoitti muiden asiantuntijoiden tavoin valitun politiikan seurauksista pitkin matkaa – tuloksetta.
”Lapsilla ja nuorilla on kehitysvaiheita, jotka ovat peruuttamattomia. Erityisesti se pätee sosiaalisten suhteiden oppimiseen ja tärkeisiin siirtymiin. Jos ne jäävät pois, seuraukset voivat olla jopa koko elämän mittaisia.”
Lue myös: Lastensuojelu vei Estherin lapset Oulussa – väärin perustein ja lakia rikkoen
Kännykkä pois, kaikki hyvin?
Älylaitteet ja sosiaalinen media ovat niin ikään suosittu syntipukki. Vaikka niillä on todettu olevan yhteyttä keskittymisongelmiin, passiivisuuteen, ahdistukseen, kiusaamiseen ja häiriökäytökseen, Pekkarinen muistuttaa, että asia ole niin yksinkertainen.
”Kun lapsilta ja nuorilta itseltään kysytään, he korostavat digitaalisen maailman tärkeyttä. He saavat sieltä tietoa, tukea, verkostoja, ystäviä ja omaehtoisen ympäristön. Some on hyvä renki, mutta huono isäntä.”
Hän lisää, että digimaailma on kuin mikä tahansa kasvuympäristö: sen pitää olla lapsille turvallinen ja heille tulee opettaa, miten siellä toimitaan.
”Vastuu on aikuisten ohella alustajäteillä.”
”Poliittisia arvovalintoja”
Eriarvoisuuden kasvu näkyy myös siinä, että vaikeuksien tullen toisilla on osaamista, jaksamista ja varaa hankkia apua ja toisilla ei.
Kun koko ikäluokkaa koskevissa seurantatutkimuksissa katsotaan vaikkapa vuonna 1997 syntyneitä, lastensuojelun asiakkuutta ja sijoitusta kodin ulkopuolelle ennustaneet riskitekijät erottuvat Elina Pekkarisen mukaan selvästi.
”Vanhempien pitkäaikainen toimeentulotuen käyttö, jommankumman tai molemman mielenterveysongelmat, avioeron tai vanhemman kuoleman aiheuttama kriisi ja vanhempien matala, perusasteelle jäänyt koulutustaso. Vanhempien päihdeongelmat voi lisätä listaan viidentenä tekijänä.”
Vaikka Pekkarinen on työkseen tekemisissä vaikeiden asioiden kanssa ja nostaa esiin epäkohtia, hän korostaa, että vaikeat olot tai varhaiset väärät valinnat eivät ole ”mikään automaattituomio”.
”Jotkut lapset kestävät hyvinkin kovia aikoja – mutta se vaatii näkymän ja suunnan siitä, että asiat voivat muuttua paremmiksi. Ennen kaikkea se vaatii turvaa, jonka tarjoaminen on aikuisten tehtävä.”
Pekkarinen painottaa, että perheille suunnattu tuki voi pelastaa lapsen elämän ja auttaa häntä kasvamaan ehjäksi aikuiseksi, joka kantaa yhteiskunnassa kortensa kekoon.
”On aina poliittinen arvovalinta, ettei näin haluta toimia. Luulisi edes taloudellisten tekijöiden kiinnostavan, jos ei inhimillisten. Syrjäytyminen on ylivoimaisesti suurin yhteiskunnallinen sisäisen turvallisuuden uhkatekijä”.
”Jokainen lapsi on arvokas”
Kun Elina Pekkarinen aloitti työnsä, sen strategiset painopistealueet olivat selvät: maapallon tulevaisuus, turvallisuus, yhdenvertaisuus, terveys ja koulutus. Todellisuus oli sitten jotain aivan muuta.
”Ensin oli 30 suomalaislasta jumissa Al-Holin pakolaisleirillä, ja heidän saamisestaan pois sieltä syntyi ulkopoliittinen kohu. Sen laannuttua alkoi pandemia, sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan, nyt lapsia kuolee Gazassa. Kaikki tämä vaikuttaa työympäristöön”, hän kertaa.
Kotimaassa otsikoissa olivat Joensuun tapauksen ohella muun muassa Koskelan teinisurma ja Vantaan Viertolan kouluampuminen. Tragedioiden jälkeen alkaa aina yleinen kauhistelu, ihmettely ja vakuuttelu muutoksista, mutta pahoinvointia tuottavat käytännön päätökset ja toimet eivät muutu kuin korkeintaan kovemmiksi.
Miksi näin tapahtuu?
”Suomalainen sosiaali-, koulutus- ja kriminaalipolitiikka on yhä lyhytjänteisempää ja riippuvaisempaa hallitusten ja virkamiesten valtasuhteista. Pitäisi antaa kestävät toimintamahdollisuudet ja resurssit käytännön tasolle: sosiaalityöntekijöille, opettajille, poliisille, nuorisotyöntekijöille ja niin edelleen. Ja jos perheitä tuettaisiin ja aikuiset voisivat yhteiskunnassa paremmin, lapsillakin olisi vähemmän ongelmia.”
Kaikesta huolimatta lapsiasiavaltuutettu pitää työstään ja kokee sen mielekkäänä. Alusta asti lasten seurassa viihtynyt kolmen aikuisen lapsen äiti haluaa muuttaa sen eetoksen, jossa lapset ovat aikuisten ”omaisuutta” eikä heidän ääntään ja kokemuksiaan tarvitse ottaa vakavasti.
”Tärkein tehtäväni on pitää julkisessa keskustelussa ja päättäjien pöydällä esillä lasten asiaa. Ymmärrystä siitä, että jatkuvasti pienevien ikäluokkien ei saa antaa voida huonosti ja syrjäytyä, eikä sitä ruokkivaa politiikkaa saa harjoittaa. Me tarvitsemme heistä jokaista.”
Lue myös: Lastensuojelu kaipaa tekoja – ”Suomessa on valitettavasti edelleen ruumiillista kuritusta”