Suomen tunnetuin kertojaääni Jarmo Heikkinen on myös lausuntataiteilija – nämä äänet ovat hänelle kaikista rakkaimpia

Jaa artikkeliTilaa Seura
Samettinen kertojaääni: Jarmo Heikkinen tunnetaan parhaiten dokumenttien selostajana.
Samettinen kertojaääni Jarmo Heikkinen tunnetaan parhaiten dokumenttien selostajana. © Pekka Nieminen
Dokumenttiselostaja Jarmo Heikkisen kertojaääni tuo monille lohtua ja iloa. Harvempi tietää, että pitkän uran media-alalla tehnyt mies on myös lausuntataiteilija: runojen ja satujen luenta kuuluvat hänen lempiharrastuksiinsa.

Suomen kenties tunnetuin kertojaääni ja selostaja Jarmo Heikkinen, 70, on aina kiinnittänyt huomiota ääniin – tai leikitellyt omallaan.

Mikä onkaan äänityöläiselle itselleen se kaikista rakkain ääni?

”Nykyään hiljaisuutta ei tahdo löytyä mistään, samoin kuin ei paikkaa, jossa ei olisi valosaastetta. Pimeys ja hiljaisuus kaikessa pienessä karmeudessaan – niissä on jotain hohtoa. Mutta mikä onkaan hiljaisuuden ääni? Mökilläkin kuulee moottoripärinää järvellä”, Jarmo Heikkinen pohtii.

”Ehkäpä tuulen suhinan ja sateen ropinan sekoitus on minulle itselleni niitä rakkaimpia ääniä.”

Heikkisen perheeseen kuuluu vaimo Seija, kolme aikuista tytärtä Marjut, Mirjami ja Heljä sekä lastenlapset.

Heikkisten perheen kesämökki sijaitsee Lohjansaaressa – ja siellä sadut heräävät henkiin.

”Meillä on alamökissämme satuvintti, jossa omien lasten ja nyt lastenlasten kanssa luen paljon satuja.”

Jarmo Heikkinen on myös lausuntataiteilija. Hän esiintynyt esimerkiksi Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Jarmo Heikkinen on myös lausuntataiteilija. Hän on esiintynyt esimerkiksi Kansallisteatterin Lavaklubilla.

Mökin peltikatto tuo oman tunnelmansa.

”Sateenropina peltikattoa vasten on aika ihanaa. Ja jos ikkuna on vähän raollaan ja sieltä kuuluu esimerkiksi vähän vihlovakin linnunääni – kyllä rakkaimmat äänet taitavat olla kuitenkin luonnonääniä!” hän naurahtaa.

Myös arjen tuttuus ja turvallisuus ovat äänimaailmassa kärkikastia.

”Omat lapset sanovat, että parasta on, jos esimerkiksi joulun aikaan kaikilla on vähän maha täys ja kaikki on vähän rössööksis (uuvuksis), siinä menee sellaiseen puoliuneen ja taustalta kuulee, kun tutut, kivat ihmiset höpöttävät jotakin. Siihen laskeutuu ihana raukeus: äänet häipyvät pikkuhiljaa taustalle, kun siihen sitten jo nukahtaakin.”

Tunnistatko sinäkin Suomen rakastetuimman Avara luonto -äänen?

”Mistä ääni tulee?” pohtii kertojaääni

Jarmo Heikkinen on ollut Suomen Lausujain Liiton jäsen 45 vuotta.

Ylen kulttuuritoimittajan työn lisäksi hän lausunut runoja ja lukenut proosapätkiä myös radiossa suorissa lähetyksissä, kuten esimerkiksi Tämän runon haluaisin kuulla -radio-ohjelmassa, jonne kuuntelijat ovat voineet lähettää runotoiveitaan.

”Suora lähetys on oma lajinsa: se tunnelma on mahtava. Saat tekstin eteesi, ja vain vähän aikaa ehdit vilkaista sitä ja jo alat lukea. Radio on minulle maaginen väline.”

Runolausunta on Heikkiselle tärkeä ja rakas harrastus. Heikkinen on myös noussut lavalle ja pitänyt yhden miehen lausuntailtoja.

Kenties huomaamattaankin hän naputtaa puhuessaan oikeaa jalkaansa lattiaan, tahtia ikään kuin antaen.

Mikä onkaan hänen lempirunonsa?

”Lempirunoni, mikä liittyy ääneen, on Paavo Haavikon vuoden 1958 Lehdet lehtiä -kokoelmasta, joka muistaakseni menee näin:

”Mistä ääni meissä tulee

Mitä on silmissä?

Puhe virtaa virtaavassa maailmassa

Puhe virtaa virtaavassa maailmassa

Ja sinun täytyy itse tietää miltei kaikki.”

”Se on tänään mielirunoni”, Heikkinen toteaa.

X