Tanssinopettaja Kia Lehmuskoski ja jalkapalloilija Kimi Lindeman suunnittelevat jo häitä: ”Kaasot on jo ­valittu”

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Kia Lehmuskoski
Vapaapäiviä itselleen luvannut Kia Lehmuskoski odottaa jännittyneenä, toteutuuko ­hänen tähdittämänsä Grease-musikaali keväällä. ”Sen ensi-ilta on huhtikuussa. Nyt toivotaan kovasti, että musikaali ainakin pelastuu.”
Uusi vuosi on perinteisesti ollut aika, jolloin tavoitteet ovat korkealla ja itseä otetaan niskasta kiinni. Uusi trendi tähtää rentoutumiseen ja onnellisuuteen, ei suorittamiseen.

Uusi vuosi on lupausten luvattua aikaa. Soittokierros tähdille paljasti, että moni on luvannut järjestää itselleen enemmän omaa aikaa tai yhdessäoloa läheisten kanssa. Kanarialta tavoitettu tanssinopettaja Kia Lehmuskoski oli yksi lupauksen allekirjoittaneista.

”Tein hirveästi duunia koko viime vuoden, enkä pitänyt ­oikeastaan mitään lomaa. Olen vähän laiminlyönyt omia ­läheisiäni ja ystäviäni kun en ole ehtinyt heitä näkemään. Kirjoittelin omaan Instagramiinkin, että yritän saada pyhitettyä aikaa rakkaille, läheisille ihmisille tänä vuonna. Koronatilanteen takia tosin töitä peruuntuu koko ajan. Voi olla, että saan olla todella paljon perheen ja kavereiden kanssa”, Kia Lehmuskoski naurahti.

Vuodenvaihteessa Kia Lehmuskoski paljasti myös kihlautuneensa puolisonsa, jalkapalloilija Kimi Lindemanin ­kanssa. Häitä pariskunta aikoo ­juhlia vasta vuonna 2023, jolloin ­koronatilannekin on ehkä jo helpottunut.

Häiden suunnittelu on ­Lehmuskoskella asialistalla.

”Häitä pitää suunnitella ­ehdottomasti! Kaasot on jo ­valittu. Heille olenkin jo sanonut, että pitäiskö jonkinlainen palaveri pitää ja kirkko varata. Olemme päättäneet jo milloin häät ovat eli puolentoista vuoden päästä.

Lue myös: Helena Ahti-Hallberg on ollut Kia Lehmuskosken elämän suurin auktoriteetti: ”Helena nousi valmentajana tärkeimpään rooliin, koska halusin niin kovasti edetä urallani”

Millä mielellä kohti kevättä?

”Täytän tänä vuonna 40 ja olen luvannut pitää parempaa huolta ihostani. Purkit ja putelit eivät kaapissa hyödytä. En ole enää parikymppinen, joten yritän muistaa helliä ja hoitaa ihoani hyvin. Uskon, että kun muistaa hoitaa jonkin osa-alueen hyvin niin se tuo hyvinvointia itselle muutenkin”, Miss Plus Size 2017 Marjaana Lehtinen kertoi.

Miss Suomi Essi Unkuri jätti lupaukset tänä vuonna tekemättä. ”Itsensä kehittäminen on minusta tärkeää. Sitä tein paljon viime vuonna. Ehkä tänä vuonna voisin ottaa vähän iisimmin, mutta odotan innolla mitä töiden saralta tulee tänä vuonna.” © Tommi Tuomi

Anastasia -musikaalia Tampereen Teatterissa treenaava näyttelijä Kaisa Hela lupasi itselleen lisää terveellisiä elämäntapoja. ”Meitä on kolmen naisen porukka, joista yksi on jumppaohjaaja. Hän raahaa meitä kahta muuta mukanaan. Treenaamme yhdessä ja hän sanoo mitä tehdään.” © Sara Pihlaja

Diili-voittaja Sointu Borg on luvannut enemmän aikaa itselleen. Viime vuoden Borg menikin tukka putkella. ”Olen luvannut itselleni, että minulla on joka päivä aikaa lukea Hesari ja käydä liikkumassa.” © Otavamedia

Tanssija-koreografi Minna Tervamäellä oli sama lupaus, joka kestää vuodesta toiseen. ”Se, että pyrkisin pitämään riittävästi palauttavia hetkiä. Helposti käy niin, että vapaa-aika ja työaika sekoittuvat.” © Lehtikuva

”Uutta musiikkia ­tullaan julkaise­maan jo tässä kuussa. Johnny & The ­Dodgersilta on tulossa musiikkia ja yritän saada myös lastenlevyn valmiiksi. Mitään lupausta uudesta naisystävästä en voi sanoa. Sinkkuna mennään”, kertoi laulaja Pasi Hailio.

Näyttelijä Maarit ­Poussan tavoite on olla ahdistumatta. ”Tämä vuosi näyttää omien töiden suhteen hyvältä, mutta kollegojen puolesta ahdistaa. Välillä tulee itselle olo, että mitä jos en selviä kaikesta mihin olen lupautunut.”

Laulaja Mika ­Ikonen ei tehnyt tällä ­kertaa ­minkäänlaisia ­lupauksia, kun sovitut keikatkin on peruttu. ”Tulevaisuus näyttää nyt niin epävarmalta. Mitään ei voi ­luvata. Tarkoituksenani on hakea väliaikaistöitä.” © Pekka Nieminen

Kuvat: Tiia Ahjotuli, Sampo Korhonen, Pekka Nieminen, Sara Pihlaja ja Tommi Tuomi / OM-Arkisto

X