Katja Ketun henkilökohtainen romaani Erään kissan tutkimuksia käsittelee keskenmenoa: ”Vähän kauhistuin, kuinka paljas siitä tuli”

Katja Ketun romaanissa Erään kissan tutkimuksia on kahden naisen, nykyajassa elävän Kirjailijan ja hänen sata ­vuotta ­sitten eläneen ­esiäitinsä Eevan tarina. Yhteistä heille on halu saada lapsia ja perhe.

Näiden naisten toive lienee ihmiselle perustavaa laatua oleva, ikiaikainen toive ja unelma?

Tarina kertoo kahden naissukupolven kurkotuksesta toisiaan kohden. Se on tarina naisen äänestä ja rakkaudesta ja kyllä, ­veren kutsusta saada perillinen. Romaanin naisten maailmat ovat kuitenkin aivan erilaiset.

Kirjailijalla on materiaalista onnea, hän on saanut kouluttautua, matkustaa ja hänellä on ollut naisen ääni, kyky ja mahdollisuus ilmaista itseään, mutta hän on nyt lähes kadottanut sen. Hän on pitkään etsinyt rakkautta ja toivonut lasta, mutta ajautuu syvään kriisiin saadessaan keskenmenon.

Isomummo Eeva, jonka tarina lähtee vuodesta 1917, on köyhä huutolaistyttö. Hänellä ei ole naisen ääntä, mutta hän löytää rakkauden, Mahten. Heillä on rakkautta, heillä on lapsionnea, ja heillä on toivoa tulevasta toisin kuin Kirjailijalla.

Olet itse kertonut kokeneesi useita keskenmenoja. Oliko aihetta vaikea käsitellä romaanissa?

Aluksi kynnys oli kova, mutta sitten minulle tuli tunne, että jos jostakin kirjoitan, niin siitä, mikä­ minulle elämässä oli se kaikkein suurin ja raskain asia. Kun uuden raskauden myötä syntyy toivo ja valtava aurinko syttyy, ja kun toivo sitten menee ja aurinko sammuu.

Jossakin vaiheessa jopa pelkäsin, etten enää ole työkykyinen. Kun sanoja ei tullut, pystynkö tekemään seuraavan romaanin. Kun tekstiä sitten alkoi syntyä, en kauheasti ajatellut lukijoita tai romaanin vastaanottoa.

Loppuvaiheessa, kun romaania viimeisteltiin kustantamossa, vähän kauhistuin, kuinka paljas siitä tuli. Kävin vessassa ­itkemässä, ja mietin, voiko sitä julkaista. Vaikka välillä tuntui pahalta, olen iloinen, että sain romaanin tehtyä, sillä kirjoittaminen ja menneisyyden tutkiminen loivat uutta toivoa.

Kirjailija löytää esivanhempiensa saaresta yhteyden sukuunsa ja omaan menneisyyteensä. Mitä se sinulle merkitsee?

Tämä on hyvin henkilökohtainen romaani, koska se kertoo minun henkilökohtaisista asioistani, kuten lapsettomuuden surusta, mutta myös omien esivanhempieni elämästä.

Tarinan pohjana on pohjoisessa sijaitseva suku­tilamme, jossa on isoisoisäni rakentama talo. Se on minulle tosi tärkeä paikka, koska siellä olen kulkenut samoja polkuja kuin nämä esivanhempani, ja olen jo pitkään halunnut kirjoittaa siitä.

Menneisyyden ymmärtämisen kautta olen halunnut löytää yhtey­den maahan ja siihen, ­kuka minä olen ja mistä olen tulossa, ja mistä kukin on tulossa. Se on tärkeää romaanin Kirjailijalle ja se on tärkeää minulle itselleni.

Tarinan taustalla on mummoltani kuulemiani sukutarinoita. Eevan päiväkirjoja ei ole olemassa, mutta kirjeitä on. ­Isoisoisäni, romaanin Mahten kuulustelupöytäkirjoja olen myös lukenut, mutta kirjassa ne eivät ole sanasta sanaan aitoja.

Romaanin kirjoittaminen on ollut minulle kuin aarteenetsintäretki, jossa on ollut paljon hienoa ­löytämisen riemua.

Kielesi on jälleen vahvaa ja ilmaisuvoimaista. Kuinka pakottomasti tai luontevasti se syntyy?

Tässä romaanissa se tuli tosi pakottomasti. Teksti pauhasi, juoksi ja solisi. Annoin sen tulla, ja kirjoittaminen tuntui hyvältä. ­Kieli kuin paransi minua.

Edellisen kerran yhtä pinnistämättä ­kieli syntyi kirjoittaessani Kätilö-­romaania. Välillä olen ehkä yrittänyt vähän liikaakin muokata ja uudistaa lauserakennetta.

Erään kissan tutkimuksia herätti kirjallisen kohun, kun kerrot siinä muun muassa suhteesta kustantamon toimitusjohtajaan. Oliko se tarkoituksesi vai oletko ollut siitä yllättynyt?

Minua kyllä varoitettiin, että kohu saattaa syntyä. Mutta tarkoitukseni ei ollut kostaa tai synnyttä kohua.

En jaksaisi kirjoittaa tyhjänpäiväisistä ja turhista miehistä kolmea vuotta, jotka tätä romaania kirjoitin. Enemmänkin toivon, että kirjani löydettäisiin romaanina, jossa on tärkeitä aiheita ja kauneutta. 

Lue myös: Kirjailija Katja Kettu: ”Toivon, että nainen saisi toteuttaa seksuaalisuuttaan siten kuin haluaa”

Juttu on julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 12/2023.

Erään kissan tutkimuksia -kirjan kustantaja on Otava, joka kuuluu samaan konserniin kuin Seuran ja Viva-lehden kustantaja Otavamedia.

Lue myös: Kirja-arvio: Veera Ikosen Pimeässä syttyy majakka -romaani kertoo omakohtaisesti lapsen menettämisestä

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti