Uni kannusti romaanin pariin – Merja Mäki kirjoitti Ennen lintuja -kirjan Allista, jonka elämän sota mullisti 

Merja Mäki kirjoitti Ennen lintuja -romaanin (Gummerus), jonka tapahtumat ajoittuvat talvisodan ja sitä seuraavan vuoden jälkeiseen aikaan.

Mikä sai sinut, nuoren naisen, kiinnostumaan sodasta ja kirjoittamaan siitä romaanin?

”Kiinnostus syntyi oikeastaan luopumisen teemasta, jota aloin miettiä, kun tulin äidiksi 11 vuotta sitten. Raskauden aikana nainen on lapsen kanssa yhtä, mutta kun vauva syntyy, alkaa luopuminen. Lapsesta joutuu päästämään irti ja vähä vähältä luovuttamaan hänet pois.

Aloin miettiä, miten rajua tuo luopuminen oli sota-ajan äideille. Juuri, kun he saivat lapsensa aikuisiksi, heidät piti saatella sotaan ja aika todennäköiseen kuolemaan. Tajusin, että sodassa yhteisön etu painoi enemmän kuin yksilön etu.

Tutkin sota-aikaa viitisen vuotta tätä romaania varten. Todellinen aarre oli ystävältäni lainaksi saamani sota-ajan kirjeet. Ammensin niistä ajankuvaa, asenteita, tunteita, toiveita ja pelkoja, joita nuorilla miehillä tuolloin oli.

Haaveilin pitkään kirjoittavani sodasta. Yhtenä yönä näin unen, jossa luoti osui minua rintakehään ja tunsin, kuinka kylmältä se tuntui. Silloin tiesin, että nyt on aika kirjoittaa tämä romaani.”

Tarinassa ei kuitenkaan olla sotakentillä vaan kotirintamalla. Päähenkilö, parikymppinen Alli, joutuu jättämään kotinsa Karjalassa ja asettuu evakkona Pohjanmaalle. Hän on kaikkialla, jopa lapsuudenperheessään ulkopuolinen tarkkailija, kuin sivullinen. Mitä ajattelet Allin ulkopuolisuudesta?

”Olen miettinyt tosi paljon sitä, kuinka monella elämänalueella ihminen voi kokea ulkopuolisuutta. Se on kipeä teema, johon moni pystyy samastumaan. Ulkopuolisuus on Allin tragedia. Sitä syventää se, että hänet on riuhtaistu irti juuriltaan, ja hän joutuu luopumaan suuresta unelmastaan ryhtyä kalastajaksi.”

Käytät romaanissa outoja ja hauskoja sanoja kuten vähökkö, täysmielinen, maadunnainen, käreä. Mistä ne ovat peräisin?

”Ne ovat lähtöisin aikalaiskertomuksista, joita luin romaanin taustatyötä tehdessäni. Ne ovat ikään kuin luomassa paikallistunnelmaa, kun romaani on muuten kirjoitettu yleiskielellä.”

Karjalan evakot olivat aikansa pakolaisia. Kuvaat sitä, millaista oli jättää kotiseutu ja kulkea kohti vieraita oloja ja tuntematonta, epävarmaa tulevaisuutta. Oletko miettinyt oman aikamme pakolaisia romaanin evakkoretkestä kirjoittaessasi?

”Tämän päivän pakolaisilla ja Karjalan evakoilla on tosiaan paljon yhteistä, kuten se, että tie vanhaan kotiin on poikki, koska sinne on liian vaarallista palata. Merkittävin ero on varmaan se, että nykypakolaiset joutuvat jättämään kotimaansa, mutta karjalaiset pakenivat omaan maansa sisällä.

Karjalaisten asettumista muualle Suomeen vaikeutti heidän vahva murteensa. Lisäksi osa heistä oli ortodokseja, joita pahimmillaan nimiteltiin ryssänuskoisiksi. Heitä saatettiin myös syyttää siitä, että he tulivat tänne kerjuulle, ja hieman samasta epäillään nykyajan pakolaisista. Ihan kuin raha olisi motiivi jättää oma koti!”

Myös omat sukujuuresi ovat Karjalassa. Kuvaatko romaanissa oman sukusi kokemuksia? Entä mitä Karjala sinulle merkitsee?

”Isän puoleinen isoäitini oli kotoisin Käkisalmen seudulta. Olen lapsuudessani tavannut isoisoisäni, joka oli sotaveteraani, mutta aika vähän suvussamme liikkuu tarinoita sodasta ja evakkomatkoista. Kirjailijana minusta on helpottavaa, etten ole sidottu suvun tarinoihin, vaan olen saanut itse rakentaa tarinan ja luoda romaanihahmot ja heidän kohtalonsa.

En ole koskaan käynyt Karjalassa, mutta oma taustani kiinnostaa minua kovasti. Ajattelen esimerkiksi sitä ylisukupolvista traumaa, puhumattomuutta, jota kannan itsessäni. Ajattelen, että sodan jälkeinen jälleenrakennus oli niin intensiivinen vaihe, että sodan kokemuksia ei ehditty purkaa.

Uskon, että eleissä ja kosketuksessa vanhemmat ovat siirtäneet sodan omille lapsilleen, ja heiltä se on siirtynyt jälleen eteenpäin. Minä edustan sodan jälkeen neljättä sukupolvea, joka varmaan voi jo alkaa puhua tunteista.”

Jos joutuisit jättämään kotisi ja valitsemaan mukaan yhden esineen, mikä se olisi?

”Varmaan ulkoinen tallennusasema, jossa ovat kaikki valokuvani. Ajattelen, että ihmisen pitää tuntea juurensa, jotta voi kasvaa itsekseen. Olen visuaalinen ihminen, ja minun juureni ovat noissa valokuvissa.”

Merja Mäki kertoi toimittaja Marja-Terttu Yli-Sirniölle esikoisromaaninsa syntyvaiheista. © Susa Junnola

Juttu julkaistu ensi kerran Vivan numerossa 2/22.

Kiinnostuitko? Tilaa Viva-lehti