Suomi on menestystarina, mutta millaista tulevaisuutta se tarjoaa nuorilleen?

Ensi tiistaina alkaa Suomen itsenäisyyden sadas vuosi. Ajatus on sykähdyttävä, jopa uskomaton. Itsenäinen Suomi on ihme, ei itsestäänselvyys. Unohdamme usein kiitollisuuden – tässä kuten muissakin asioissa. Ensi vuonna Suomen itsenäisyyttä saadaan varmasti rautaisannos kaikista kanavista. Niin pitääkin, sillä miesmuisti on lyhyt maailman myllertäessä. Siitä kertovat esimerkiksi ympärillämme kasvanut sotilaallinen jännitys ja vahvistuvat populistis-nationalistiset aatteet. Joku hamuaa aina valtaa ja käyttää hyväkseen toisten tyytymättömyyttä, tietämättömyyttä ja pelkoja.

Ääriajattelulle on huolestuttavan hyvä kasvualusta myös nuorten pessimismi. Maanantaina julkaistu Pohjoismainen nuorisotutkimus kertoo, että ensi kertaa historiassa nuoret eivät usko menestyvänsä yhtä hyvin kuin vanhempansa. Myös usko Pohjoismaiseen hyvinvointivaltioon horjuu. Lähes puolet tuntee, etteivät oman elämän mahdollisuudet ole yhtä hyvät kuin ikätoverien. Kolmenkympin lähestyessäkin moni on epävarma siitä, mitä tekisi isona. Kun raha, tavara, tieto ja ihmiset liikkuvat yli rajojen, maailman keskinäisten riippuvuuksien verkosto tuntuu monista – niin nuorista kuin vanhemmista – yhä enemmän hämähäkinverkolta, jossa vahvemmat popsivat heikompia.

Suomen juhlavuoden ykköstavoitteita sopii olla se, että nuoriso pystyy jälleen luottamaan tulevaisuuteen. Vastuu mahdollisuuksien toteutumisesta on aikuisten, päättäjien, jotka luovat raameja nuorten opiskelulle, työnteolle ja koko elämälle. Sanoista tekoihin siis.

Yli kaksi miljoonaa suomalaista juhlii tiistaina itsenäisyyttä tv:n äärellä ja pienempi porukka Linnassa. Kaupungilla liikkuu luultavasti myös juhlakriitikoita, jotka mielivät pilata itsenäisyyden iloa. Vaikka uutiskuvissa ikkunalasit helisisivät, tai juuri siksi, on puolustettava pää kylmänä suomalaista yhteiskuntaa ja eurooppalaisia arvoja muistamalla, millaisia uhreja ääri-ideologiat ovat vaatineet niin kuuman kuin kylmän sodan aikana. Suomen yhtenäiskulttuurin aika on ohi, erilaisuutta on yhä enemmän, mutta enemmistö meistä haluaa olla yhtä kansaa seuraavatkin sata vuotta.