Suomalaisnaisten Älä mahdu muottiin -taideprojekti vei kehopositiivisuuden sanomaa New Yorkiin – ”Amerikassa alastomuus on edelleen tabu”

Jaa artikkeliTilaa Seura
Niina Stolt ja Mirkku Merimaa ovat #älämahdumuottiin -taideprojektin voimakaksikko © Ihana Elämys
Älä mahdu muottiin -liikkeen perustajat Mirkku Merimaa ja Niina Stolt haluavat sanoittaa haaveensa ääneen. Tuore Amerikan-valloitus on yksi esimerkki toteutuneesta toiveesta.

Mirkku Merimaa ja Niina Stolt palasivat lokakuun lopussa New Yorkista, jossa Älä mahdu muottiin -kampanja teki Yhdysvaltain debyyttinsä Chelseassa Center for Social Innovationin tiloissa.

Samoissa tiloissa järjetettiin kuvaukset sekä taideprojektin ensimmäinen kansainvälinen #breakthemold -näyttely.

”Meille on Niinan kanssa sanottu, että ajattelemme projektistamme aivan liian pienesti. Kehopositiivisuus on niin iso asia, että siitä riittää ulkomaillekin vietäväksi”, Mirkku Merimaa kertoo ajatuksesta lähteä järjestämään näyttelyä ja kuvauksia New Yorkiin.

Lue myös: Nainen haluaa itseään pidemmän miehen, koska ei halua tuntea oloaan isoksi – Helpotus roolipaineisiin voi löytyä kehopositiivisuudesta

Ulkomaanvalloitus vaatii uskallusta

Merimaa ja Stolt tietävät, että kuvattavilta kysytään uskallusta tulla kameran eteen alastomana, pelkän mallinuken kanssa.

New Yorkin valloituksessa myös valokuvaajilta tarvittiin ylimääräinen annos uskallusta uskoa itseensä ja sanomaansa.

”Suomalainen lankeaa helposti ajattelemaan, että amerikkalaiset ovat jotenkin hienompia ihmisiä, suuren maailman kansalaisia – mitä annettavaa meillä voisi olla heille”, Stolt kertoo.

Amerikassa alastomuus on edelleen tabu

Älä mahdu muottiin -kampanjan New Yorkin kuvauksiin kutsuttiin ihmisiä erilaisia  viestintä- ja sosiaalisen median kanavia pitkin.

Yhteensä 70 henkilöä vastasi kutsuun myöntävästi. Lopulta 11 heistä uskaltautui kameran eteen Manhattanilla sijaitsevan Social Innovation -toimistorakennuksen kolmanteen kerrokseen.

”Iloitsimme jokaisesta kuvattavasta”, Merimaa sanoo.

”Älä mahdu muottiin -projektissa kuvaajan tulee aina osoittaa erityistä hienovireisyyttä ja kykyä aistia kuvattavan tunnetilaa. Astetta vaikeammaksi työ käy, kun ryhtyy riisumaan vierasta kulttuuria, jossa alastomuus on isompi tabu kuin Suomessa.”

Syyt tulla kuvattavaksi ovat samat Yhdysvalloissa ja Suomessa

Stoltin mukaan kaksi ryhmää nousivat kuvattavista ylitse muiden.

”Ensimmäinen ryhmä olivat seksuaalivähemmistöjen edustajat. Toinen ryhmä olivat yli 50-vuotiaat koulutetut tummaihoiset naiset, joilla oli selkeästi tarve näyttää, että he ovat arvokkaita, voimakkaita ja sinut itsensä kanssa.”

Syyt tulla kameran eteen ovatkin pitkälti samat Suomessa kuin Yhdysvalloissa: nähdyksi ja kuulluksi tuleminen sekä tunne siitä, että on hyväksytty omana itsenään.

Merimaa ja Stolt kertovat, että moni kuvattava on yllättynyt siitä, miten voimakkaaksi ja voimaantuneeksi on kokenut olonsa kuvan ottamisen jälkeen.

Lue myös: Raakel Lignell kertoo 5 vinkkiä oman kehon hyväksymiseen

”On ookoo sanoa ei”

Kaikista tähänastisista lähes 1 200 kuvattavasta vain muutama on kieltänyt kuvan julkaisemisen.

Merimaan mukaan tämäkin on ihan ok ja hyväksyttävää. Jollekin suurin voitto on uskaltaa asettaa omat rajansa.

”Väitän, että jokaiselle kuvassa käyneelle, riippumatta siitä, onko kuva julkaistu tai ei, kameran eteen astuminen on askel eteenpäin matkalla oman itsensä löytämiseen ja hyväksymiseen.”

Yhteenkuuluvaisuuden tunnetta yli rajojen

Niina Stolt kertoo, että New Yorkin kuvaukset herättivät liikutusta ja yhteenkuuluvaisuuden tunteita kameran edessä ja takana.

”Keskustelin erään paikalle tulleen tummaihoisen tohtorisnaisen kanssa samalla, kun hän riisuutui kuvaa varten. Hän kyseli kiinnostuneena meidän taustoistamme valokuvaajina ja miksi teemme Älä mahdu muottiin -projektia.

Kuunneltuaan valokuvaajakaksikon omat tarinat, nainen totesi kyyneleet silmissä, että pystyy samastumaan Stoltin ja Merimaan ajatuksiin – tunne oli molemminpuolinen.

New Yorkin kuvauksissa kameraan eteen astui Lucia Antonia Alcantara

Lucia Antonia Alcantara astui kameran eteen New Yorkissa. Ihana Elämys

Valokuvaajan ja kuvattavan välinen yhteys on suuri voimavara

Merimaa ja Stolt uskovat, että kokemus hyväksytyksi tulemisesta kasvattaa ihmisen epatiakykyä itseään ja muita kohtaan.

”Ajattelemme, että suurin voima maailmassa on kahden ihmisen välinen yhteys. Kyky olla läsnä – ja olla parempi ihminen itselleen ja muille – kumpuaa ymmärretyksi tulemisen tunteesta. Tällöin uskallamme paljastaa oman haavoittuvaisuutemme, ja uskallamme olla alasti ja luottaa siihen, että toinen ihminen kohtelee minua hyvin.”

Naisten mukaan kokemus yhteydestä antaa merkityksellisyyden tunteen valokuvaajan työhön.

Miehen ahdas muotti

Seuraava tärkeä virstanpylväs Älä mahdu muottiin -projektissa on valokuvanäyttely kansainvälisessä kulttuurikeskus Caisassa Helsingissä helmikuussa 2020.

Valokuvaajakaksikko iloitsee kulttuurikeskuksen kutsusta, sillä he kaipaavat valkoihoisten nuorien naisten rinnalle kuvattavia erilaisista taustoista – kuten vanhempia ihmisiä ja erilaisia etnisiä taustoja edustavia henkilöitä.

Myös miehiä kaivataan lisää.

Tiitus, jonka tarina löytyy Älä mahdu muottiin -verkkosivuiltamme, aukaisee hyvin miesten paineista maailmaa, jossa omia heikkouksia pitää piilotella”, Merimaa kertoo.

Myös miehet pohtivat muottiin mahtumista

”Olen alasti, mutta en niinkuin muut sen näkevät. Ensimäistä kertaa elämässä tunnen aidosti, että joku katsoo minua ajatellen ”onpa kaunis ihminen”, on kuin sieluani kuvattaisi.” -Tiitus, jonka tarina löytyy #älämahdumuottiin -Facebook -sivuilta. Ihana Elämys

Stolt kertoo miettineensä, miksi miehet eivät osallistu kuvausprojektiin yhtä herkästi kuin naiset. Syyn hän ajattelee löytyvän siitä, että miehillä ei ole vielä naisten tavoin lupaa puhua ulkonäköpaineista tai muottiin mahtumisen ahdistavuudesta.

Mikä Älä mahdu muottiin?

Helsinkiläiset valokuvaajat Mirkku Merimaa ja Niina Stolt käynnistivät vuonna 2017 #älämahdumuottiin -aihetunnuksella kulkevan taideprojektin, joka levittää tasa-arvon, suvaitsevaisuuden ja kehopositiivisuuden sanomaa.

Kuka tahansa voi tulla valokuvaan, jossa esiinnytään joko alasti tai alushousuissa mallinuken kanssa. Epäaito ja yksiulotteinen mallinukke auttaa hahmottamaan sitä, kuinka jokainen on ainutlaatuinen – ja kuinka monet meistä altistuvat epärealistisille odotuksille ja paineille.

Kuvaustilaisuuksista tiedotetaan kampanjan kotisivuilla ja sosiaalisessa mediassa. Kuvaukset ovat avoimia ja maksuttomia.

Ensimmäiset kuvauspäivät toteutettiin keväällä 2017 osana Älä laihduta -päivän kampanjointia. Kuvauksissa vierailleiden n. 150 henkilön kuvat julkaistiin Etelän-SYLIN Facebook-sivuilla.

Älä mahdu muottiin -kampanjan kuvissa on käynyt tähän mennessä lähes 1200 ihmistä, joiden kuvat julkaistaan Älä mahdu muottiin -projektin verkkosivustolla, Facebook-sivuilla sekä Instagramissa.

X