Jenni Haukio muistuttaa, ettei ihmisen ikä piile numeroissa: ”Jotkut syntyvät niin sanottuina vanhoina sieluina”
”Vaikka elämässä on monia asioita, joiden kulkuun ei pysty vaikuttamaan, on silti pitkälti itsestä kiinni, kuinka päättää asioihin suhtautua”, kirjoittaa Jenni Haukio Seuran kolumnissa.
Ihminen on juuri sen ikäinen, minkä ikäiseksi hän itse itsensä tuntee, tavataan sanoa. Juuri näin – ikä ei piile numeroissa vaan henkisessä asennoitumisessa. On vapaan valinnan seurausta, näkeekö lasinsa puoliksi tyhjänä vai puoliksi täynnä. Kuten Albert Einstein on todennut, on kaksi tapaa elää: ”joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä, tai niin, että kaikki on ihmeellistä”.
Vaikka elämässä on monia asioita, joiden kulkuun ei pysty vaikuttamaan, on silti pitkälti itsestä kiinni, kuinka päättää asioihin suhtautua. Hyvää elämää on turha hakea muihin takertumalla, sillä pohjimmiltaan jokainen meistä on itse oman onnensa seppä.
Ihmisen ikää on usein lähes mahdotonta arvioida vain hänen ulkonäkönsä perusteella, eikä edes avoin keskustelu välttämättä tee tehtävästä yhtään sen helpompaa. Jotkut syntyvät niin sanottuina vanhoina sieluina eivätkä koe vuosien vaikuttavan sisäiseen olemukseensa juuri mitenkään.
Toiset taas läpikäyvät syvällisen ”kypsymisprosessin” heti aikuisuuden varhaisina vuosina ja muuttuvat ikääntyessään kuin eri ihmisiksi. Siksi numeraalinen ikä ei vielä kerro ihmisestä juuri mitään.
Jotkut kokevat ikääntymisen raskaana. Uusi vuosi merkitsee aina lisälukua ikävuosiin, joiden haluaisi ikuisesti pysyttelevän siinä 25 vuoden kukoistuksen kieppeillä. Koska ihminen kokee nuoruuden ensin, on siitä irtipäästäminen vaikeaa. Moni kuvaileekin ikäänsä luonnehtien, ettei voi käsittää olevansa vaikkapa ”jo viisikymppinen”. Ja että miten tuo ja tuokin ”nuori” tuttava käy vaikkapa jo kuudettakymmentä.
Kun on tutkittu ns. tervaskantojen pitkän iän salaisuutta, on toistuvasti käynyt ilmi, että yleisellä uteliaisuudella elämää ja sen ilmiöitä kohtaan on suuri positiivinen vaikutus. Kun jaksaa olla kiinnostunut siitä, mitä ympärillään näkee ja kokee, eikä sulje itseltään turhaan ovia, on maailma avoin ja vetovoimainen paljon pitempään. Ja siinä imussa säilyy todennäköisemmin virkeänä ja hyvinvoivana.
Ulkopuolisuuden ja osaamattomuuden tunne ei tee hyvää kenellekään. Jos kokee syrjäytyvänsä ajasta, syrjäytyy helposti myös itse elämästä – menettää mielenkiintonsa ja vähitellen myös toimintakyvyn. Maailman ei tule antaa muuttua itselleen vieraaksi.
Jos siis suinkin mahdollista eli jos fyysinen kunto sen sallii, on parasta olla osallisena ja seurata aikaansa. Apua saa vaikkapa niiltä ”teknisesti nuoremmilta” diginatiiveilta läheisiltä, jotka eivät muuta aikaa vielä tunnekaan kuin sen, jota parhaillaan elämme.