Kesä- ja talviaika olisivat entisaikojen ihmiselle tunti sinne tai tänne – Kellot siirtyvät sunnuntaina 29. lokakuuta tunnin taaksepäin
Talviaika alkaa lokakuun viimeisenä sunnuntaina. Entisaikojen suomalainen ei kelloa omistanut, ja koko maahan tuli yhtenäinen kellonaika vasta vuonna 1883.
Helsingin yliopiston Suomen historian professori Anu Lahtinen muistuttaa, että tarkasti kellon mukaan toimiminen on suhteellisen uusi ilmiö.
Suomessa on eletty muun Euroopan mukana kesä- ja talviajassa vuodesta 1981 lähtien. Tänä vuonna kesäaika päättyy ja talviaika alkaa lokakuun viimeisenä sunnuntaina eli 29.10.2023.
Kellojen siirtelystä kiisteleminen kuuluu syksyyn ja kevääseen, mutta aikaa ja sen olemusta pohtiessa voisi muistella sitäkin, että suomalaisten aikakäsitys on ollut jatkuvassa murroksessa satojen vuosien ajan.
Esimerkiksi 1600-luvun suomalaisen aikakäsitys oli syklinen. Siinä elämä toistuu vuodesta toiseen hyvin samanlaisena. Nykyihmisen aikakäsitystä pidetään lineaarisena: aika kulkee suorana janana eteenpäin.
”Entisajan ihminen hahmotti ajan kulumista päivän aikana paljolti valon määrän lisääntymisen ja vähenemisen perusteella sekä päivän työjärjestyksen mukaan”, sanoo Helsingin yliopiston Suomen historian professori Anu Lahtinen.
Kesäaika ja talviaika eivät olleet kellottomien arjessa tarpeellisia
Tarkkojen kellonaikojen mukaan toimiminen on suomalaisille suhteellisen uusi ilmiö. Kaikkein rikkaimmilla suomalaisilla alkoi olla taskunauriiksi kutsuttuja kelloja 1500-luvulla, mutta ne pysyivät pitkään harvinaisina.
Rikkaassa kaupunkikodissa tai suuressa kartanossa saattoi olla myös kaappikello.
Silti vielä 1700-luvun suomalaisellakaan ei yleensä ollut muuta kelloa kuin vellikello.
Suomi oli hyvin pitkään agraariyhteiskunta ja maaseudun tavallinen väki eli ajan suhteen ensisijaisesti oman havainnointinsa varassa.
Kun kelloja tai kellonaikoja ei käytetty, ihmiset järjestivät tapaamisia väljissä raameissa.
”Saatettiin vaikkapa sopia, että tavataan syysmarkkinoilla tai joen rannassa auringon noustessa.”
Kun työpaikkoja alkoi syntyä maa- ja metsätalouden lisäksi myös tehtaisiin, suomalaisten aikakäsitys muuttui jälleen. Maalla töitä oli tehty, kunnes ne tulivat tehdyiksi. Tehtaanpillin aika oli suomalaisille uusi tahditus elämään, kun työpäivän pituus alkoi olla tarkkaan ennalta määrätty.
Junaliikenne uudisti aikakäsitystä
Virallisesti suomalaisten yhteinen aika alkoi vuonna 1883 Suomea hallinneen Venäjän tsaarin käskystä.
”Sitä ennen aika oli määritelty paikallisesti auringon korkeuden mukaan. Kun käyttöön tulivat puhelimet ja sähkeet, ryhdyttiin seuraamaan, mitä muualla tapahtuu juuri nyt.”
Yleisesti aikakäsitys oli silti väljempi kuin nykyisin. Talviaika tuskin olisi edellisvuosisadoilla ihmisiä hetkauttanut. Nyt työhön käytetty aika voidaan ilmoittaa minuutin tarkkuudella, samoin junien lähtöajat.
Juuri junaliikenne pani eri kaupungit noudattamaan samoja aikatauluja, mikä oli monelle uusi kokemus.
”Kun ennen junaliikenteen tuloa matkustettiin Turusta Helsinkiin hevoskärryillä tai kävellen, ei ollut merkitystä, saapuuko puoli tuntia aiemmin vai myöhemmin”, Anu Lahtinen sanoo.
Kaikesta huolimatta Suomessakin voitaisiin toisenlaisissa olosuhteissa elää edelleen useammassa eri ajassa. Maantieteelliset kellonajat kulkevat suunnassa pohjoinen-etelä, jossa Suomen pituus on 1 157 kilometriä. Jos sama mitta olisi leveyssuunnassa, tilanne olisi toisenlainen.
Silloin meilläkin olisi varmasti eri aikavyöhykkeitä.