Kokeile vaikka! Yli 10-senttisiä ruokasieniä voi kasvaa uimareissun jälkeen myttyyn jätettyyn pyyhkeeseen

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mustesienet kasvavat vaatimattomissa oloissa.
Mustesienet kasvavat vaatimattomissa oloissa. © Andre Maslennikov / Lehtikuva
Isot mustesienet kasvavat märässä pyyhkeessä, jos siihen on tarttunut itiöitä.

Tamperelaisnaisen kosteana ämpäriin unohtuneeseen pyyhkeeseen ilmestyi ainakin kuusi vaaleaa mustesientä, joissa on varret, lakit ja heltat.
Hän jakoi yllättävän tarinan sosiaalisessa mediassa.

Maastobiologi Juha Kinnunen kertoo, että pyyhkeessä kasvava mustesienien alalaji voi olla suomumustesieni tai esimerkiksi harmaamustesieni. Suomumustesienellä on jopa 15 senttimetriä korkea varsi ja sen lakki on jopa kuusi senttiä leveä.

Suomumustesieni on sienioppaan mukaan erinonomainen ruokasieni, jota voi syödä sieniyksilöiden ollessa nuoria. Myös harmaamustesieni on syötävä sieni.

Molemmat näistä mustesienilajeista aiheuttavat antabusreaktion eli niitä ei voi nauttia alkoholijuomien kanssa ilman pahoinvointia.

Mutta miten ruokasienien kasvaminen pyyhkeeseen on edes mahdollista?

”Pyyhkeessä on täytynyt ensin olla itiöitä eli pyyhe on käynyt ulkona esimerkiksi uimarannalla. Pyyhkeen on täytynyt myös olla pidemmän aikaa kostea, koska ei sieniä ihan päivässä tai parissa kasva”, maastobiologi Kinnunen kertoo.

Mustaa visvaa

Omaan rantapyyhkeeseenkin voi alkaa kasvaa vastaava ruokasieniviljelmä, jos sen antaa olla märkä tarpeeksi pitkään.

Mustesieni elää noin kolme päivää. Se kasvaa nopeasti.

Ensin kasvualustaan ilmestyy tummentuma, joka on sienien rihmastoa. Siihen ilmestyy päivässä sienen varsi ja toisena päivänä lakki. Kolmantena päivänä mustesieni tekee uudet itiöt, jotka varisevat mustemaisena seoksena alaspäin jättäen läntin kasvualustaansa.

”Muste on itiöiden, liman ja veden visvamainen sekoitus”, biologi Kinnunen kertoo.

Suomumustesieni, Coprinus comatus, on erinomainen ruokasieni nuorena. Kun lakki alareunasta alkaen alkaa sulaa mustemaiseksi itiömassaksi, se on syömäkelvoton.

Suomumustesieni, Coprinus comatus, on erinomainen ruokasieni nuorena. Kun lakki alareunasta alkaen alkaa sulaa mustemaiseksi itiömassaksi, se on syömäkelvoton. © Jukka Palm / Lehtikuva

Alkeelliset kasvuolot

Mustesieni vaatii kosteutta kasvaakseen, mutta muuten se on kasvuolosuhteiden perusteella vaatimaton.

”Pelkkä kangaskin riittää kasvualustaksi. Mustesieniä on paljon. Ulkoilma on täynnä mustesienen itiöitä ja niitä on jopa sisäilmassa, mutta hengitysteidemme limakalvot ovat tottuneet siihen”, Kinnunen sanoo.

Mustesienet kasvavat tyypillisesti sateen jälkeen kompostissa, lehtikasassa tai muussa mätänevää ja lahoavaa materiaalia sisältävässä paikassa.

”Itiöt on tietenkin voinut tarttua pyyhkeeseen vaikkapa uimarannalta, vaikkei se olisikaan ollut mätänevän maa-aineksen päällä. Silloin pyyhkeen on pitänyt pysyä kosteana monta päivää tai viikon. Kyllähän homekasvustoakin tulee märkään vaatteeseen jo 2—3 päivässä”, Kinnunen sanoo.

Mustesieniä on luonnossa keväällä, kesällä ja syksyllä.

Yllättävä kasvualusta

”Kun vain tilanne tulee, mustesienet kyllä kasvavat ja lisääntyvät heti. En ole silti ennen kuullut niitä olevan pyyhkeessä”, Kinnunen sanoo.

Mustesieni voi tehdä monta satoa, jos vettä ja lämpöä on saatavilla. Seuraava sato voi tulla esimerkiksi kuukauden päästä.

”Sen takia pyyhe kannattaa pestä hyvin tai ihan vain heittää pois, jos ei halua lisää sieniä”, Kinnunen sanoo.

Sieniä ei sen sijaan kannata välttämättä heittää kompostiin: joitakin mustesienistä voi käyttää ravintona.

”Juuri suomumustesieni on nuorena hyvä ruokasieni”, maastobiologi Juha Kinnunen kertoo.

Jos erikseen haluaa kasvattaa mustesieniä, kasvualustaan voi lisätä sokeria, sillä se auttaa sienen kasvua.

X