Kranaatti-isku suomalaissairaanhoitajan kotiin Jemenissä – Tällaista on työ maailman pahimmassa kriisipesäkkeessä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Hanna Kaskinen
© Lääkärit ilman rajoja
Lääkärit ilman rajoja -järjestön projektia Jemenissä johtava Hanna Kaskinen kertoi Seuralle joutuneensa ensimmäistä kertaa kranaatti-iskun kohteeksi. Iskun seurauksen hän evakuoi tiiminsä Jemenin hallituksen alueelta rintamalinjan yli kapinallisten puolelle.

Sairaanhoitaja Hanna Kaskinen on ainoa suomalainen avustustyöntekijä Jemenissä. Hän on maaliskuusta lähtien johtanut Lääkärit ilman rajoja (MSF) -järjestön tiimiä.

”Kuukausi sitten jouduin evakuoimaan projektini Ad Dhalen kaupungista. Taloon, jossa asui ryhmämme kansainvälisiä työntekijöitä, heitettiin kaksi käsikranaattia”, Kaskinen kertoo.

Haastattelun Seuralle Kaskinen antoi WhatsApp-puhelun välityksellä pääkaupunki Sanaa’ssa, jonne hän iskun jälkeen evakuoi tiiminsä rintamalinjan yli. Sanaa on huthi-kapinallisten hallinnassa – Ad Dhale taas Jemenin hallituksen alueella.

Kranaatti-isku oli Kaskisen mukaan ensimmäinen MSF:n avustustyötekijöihin suoraan kohdistettu hyökkäys Jemenissä.

”Aiemmin hyökkäyksiä on ollut sairaalaa kohtaan, mutta nyt kohteena olivat avustustyöntekijät. Ennen joku saattoi tulla Kalashnikovin kanssa sairaalaan ja uhata ampuvansa henkilökuntaa, jos ei saa hoitoa”, Kaskinen kertoo.

Iskulla ei Kaskisen mukaan ollut tekemistä hallituksen ja huthien vihollisuuksien kanssa, vaikka ne näkyvät Suomessa eniten.

”Meillä ei ole tietoa, ketkä hyökkäyksen takana olivat. Euroopasta katsottuna nähdään ainoastaan maan hallituksen ja huthien välinen taistelu, mutta se ei ole ainoa konflikti. Heimoyhteiskuntaan liittyy paljon sisäisiä jännitteitä, jotka liittyvät myös 1990-luvun alun Jemenin yhtenäistymiseen. Pohjoisen ja etelän välillä on vieläkin kovat jännitteet. Eteläinen Jemen haluaisi itsenäistyä ja Pohjoinen yhtenäisyyttä.”

Ihmisten mentaliteetti Jemenissä on Kaskisen mukaan hyvin kiihkeä. Ilmapiiri on sodan myötä muuttunut siihen suuntaan, että ratkaisu kaikkiin ongelmiin on väkivalta.

”Meille on tullut potilaita rintamalta, mutta vielä enemmän on koti- ja siviiliväkivallan uhreja. Jos joku ei pidä naapurista hän voi ampua sen. Sota on muuttanut ihmisiä. Pinna on lyhyt.”

Ei henkilövahinkoja

Käsikranaateilla tehtyjä iskuja Kaskisen Ad Dhalen kotiin tehtiin kaksi. Ensimmäinen isku tehtiin päivällä. Kranaatti ei räjähtänyt.

Toinen isku tehtiin neljä päivää myöhemmin illalla. Kranaatti heitettiin katolle, jossa se räjähti. Talossa oli tuohon aikaan viisi MSF:n ulkomaista työntekijää ja paikallisia vartijoita ja autonkuljettajia. Henkilövahinkoja ei tapahtunut.

Seuraavana aamuna Kaskinen evakuoi koko seitsemän hengen tiiminsä rintamalinjan yli hallituksen puolelta huthi-kapinallisten puolelle.

”Nyt olen huthien alueella Sanaa’ssa, jossa on MSF:n pääpaikka. Kun jouduimme evakuoimaan tiimimme, tulimme tänne kahdeksan tunnin ajomatkan päästä.”

”Hallituksen alueella Ad Dhalen kaupungissa MSF tuki sairaalaa. Lisäksi tuimme kolmea terveyskeskusta. Olimme 10-15 kilometrin päässä sieltä missä huthit ja hallitus taistelivat.”

Erikoisen MSF:n kuviosta tekee se, että järjestön päämaja on Sanaa’ssa huthi-kapinallisten aluella. Sieltä käsin koordinoitiin terveysasemia, joista yksi oli huthien alueella – mutta kaksi muuta rintaman toisella puolella, hallituksen alueella.

Hanna Kaskinen MSF

Kuvassa Hanna Kaskinen Ad Dhalessa kotitalonsa pihalla. Vieressä olleelle terveysasemalle hän käveli vartijan saattamana. Kaikkialle muualle mentiin autolla. © Lääkärit ilman rajoja

Rintamalinjan ylitys vaatii kulkuluvan molemmilta puolilta

Ulkomaalaisten pääsy Jemeniin ja liikkuminen maassa on äärimmäisen vaikeaa. Jemeniin Kaskinen matkusti Djiboutin kautta MSF:n omalla lentokoneella.

”Me ulkomaalaiset emme kulje ulkona ilman paikallista saattajaa. Naiset käyttävät aina mustaa abaya-kaapua. Asuintalostamme terveysasemalle oli 30 metrin matka, jonka saimme kävellä yhdessä vartijan kanssa. Kaikkialle muualle mentiin aina autoilla. Pitkissä projekteissa tällainen alkaa rasittaa, kun ei pääse talosta ulos”, Kaskinen kertoo.

Rintamalinjan Kaskinen laskee ylittäneensä 10-12 kertaa. Avustustyöntekijät joutuvat hankkimaan matkustusluvan jokaiseen ylittämiseen erikseen konfliktin osapuolilta.  Paikalliset asukkaat taas eivät tarvitse lupia ylittääkseen rintamalinjat puolelta toiselle.

”Paikalliset kulkevat kaupungista toiseen linjojen yli. Rintama on hyvin häilyvä käsite. Taisteluita käydään pääasiassa öisin. Yhden yön aikana rintama voi muuttua viisi kilometriä. Selvää rajaa ei ole.”

Maanteillä on sekä hallituksen että huthien tarkastuspisteitä.

”Kaikki humanitaaristen järjestöjen autot on merkitty ilmahyökkäysten varalle. Etelässä hallituksen alueella työskennellessäni jouduimme hankkimaan matkustusluvan erikseen Adenin satamakaupunkiin, joka oli hallituksen alueen sisällä kolmen tunnin matkan päässä. Lupa piti hankkia päivä tai kaksi etukäteen.”

Onko osapuolten välillä voimassa sopimus, että avustustyöntekijöiden turvallisuutta ei vaaranneta?

”Sopimuksista en tiedä, mutta en usko, että osapuolilla on intressejä estää siviilien liikkumista”.

Miten sotilaat suhtautuvat ulkomaalaisiin avustustyöntekijöihin, jotka ylittävät rajan ja ovat tulossa vihollisen puolelta?

”Yritän antaa poliittisesti korrektin vastauksen. Joku voi väittää, että te olette näiden puolella, mutta jos keskustelu jatkuu, voin sanoa, että me olemme molemmilla puolilla, puolueettomia. Heittoja ja syytöksiä tulee aina. Niihin ei kannata vastata tai sitten voi kertoa, että meillä on projekteja rintaman molemmilla puolilla.”

Hanna Kaskinen MSF

Jemenissä Hanna Kaskinen käyttää mustaa abayaa aina työpaikalla ja liikkuessaan kodin ulkopuolella. Kaskinen kuvassa toinen vasemmalta.

Väärässä paikassa väärään aikaan

Ammutuksi tai siepatuksi tulemisen vaara Jemenissä on Kaskisen mukaan aina.

”Kun MSF lähettää avustustyöntekijöitä paikkaan, jossa taistellaan, puolueettomuuden painottaminen on tärkeää. Suurin vaara meille on olla väärässä paikassa väärään aikaan, eli joutua vahingossa tulituksen keskelle tai saada osuma harhaluodista.”

Siepatuksi tulemisen riski on Kaskisen mukaan myös muualla kuin Jemenissä.

”Riskiä pystyy pienentämään noudattamalla turvallisuussäännöksiä. Talon muurien ulkopuolella liikutaan mahdollisimman vähän, ja mukana on aina paikallinen neuvottelija. Pukeudumme aina paikallisiin vaatteisiin.”

Sellaiset iskut, jollaisen kohteeksi MSF Ad Dhalessa joutui, ovat Kaskisen mukaan hyvin harvinaisia. Hänen johtamansa projekti on hiljattain lopetettu.

”On surullista lähteä. Terveysasemille MSF oli palkannut 170 jemeniläistä työntekijää, jotka menettävät työnsä ja jäävät ilman palkkaa, joka oli Jemenin taso huomioon ottaen hyvä. Sairaalan sadalle työntekijälle maksoimme palkan lisänä kannustinpalkkiota. Se vaikuttaa myös näiden ihmisten perheisiin. Laajan yhteisön tuki romahti. Terveydenhuollon palveluiden saamisesta tulee nyt entistä vaikeampaa, kun emme voi enää jäädä.”

Kaskinen kertoo, että viimeiset viikot ovat menneet projektia lakkauttaessa. Lopullisesti lappu pantiin luukulle kymmenen päivää sitten.

”MSF:llä on monissa kohteissa omia sairaaloita, mutta Ad Dhalen sairaala oli virallisesti terveysministeriön aluesairaala. Me menimme sinne tukemaan, maksoimme työntekijöille palkanlisää, tarjosimme tarvittavat lääkkeet ja sairaalatarvikkeet. Nyt sairaala jatkaa toimintaansa raajarikkona.”

Suomeen Kaskinen palaa joulukuussa. Suunnitelmissa on vetää hetki henkeä ennen seuraavaa ulkomaankomennusta.

Onko sellaista paikkaa, johon et suostuisi lähtemään?

”Ei. Libya ja Syyria ovat ihan mahdollisia, samoin Afganistan ja Pakistan. Etelä-Sudanissa ja Ukrainassa olen ollut. Haluaisin kohteeseen, jossa en vielä ole työskennellyt”, Kaskinen vastaa.

X