Pommeissa lukee aina tervehdys lähettäjältä – ja aivan liian usein niistä tuhoisimmissa seisoo ”länsimainen arvoyhteisö”

Tekopyhyys on vakava vitsaus. Se vaivaa vaarallisesti myös niin sanottua läntistä arvoyhteisöämme.

Ei siksi, että arvot olisivat vääriä, vaan siksi, että diagnoosi tehokkaista tavoista edistää arvojamme on hälyttävän pinnallinen, epärealistinen – ja tekopyhä. Tässä meillä on runsaasti sellaista parantamisen varaa, joka ei maksa mitään mutta parantaa maailmaa ja vahvistaa Eurooppaa.

YK:n ihmisoikeuksien julistuksella ja siitä johdettavilla arvoilla on aito ja voimakas kannatuspohja.
Kiistatonta myös on, että ihmisoikeudet ovat toteutuneet Euroopan unionin jäsenmaissa paremmin kuin kai missään muualla maailmassa.

Oikeusvaltioon ja kansanvaltaan edettiin eurooppalaisessa kulttuuripiirissä monen mutkan, höyryävien ruumiskasojen ja satojen vuosien ristiriitaisten kehityskulkujen kautta.

Vielä viime vaiheessa tarvitsimme kaksi julmuudessaan vertaansa vailla ollutta eurooppalaista sisällissotaa – ensimmäisen ja toisen maailmansodan – ja kymmenien miljoonien ihmisten surmaamisen noin hyödyllisten asioiden takomiseksi kalloomme.

Tämä on syytä edelleen ymmärtää, etenkin kun aiheellisesti kauhistelemme vaikkapa Lähi-idän loputonta vihankierrettä.

Hyvä on muistaa sekin, että monet johtavat länsivallat ovat olleet aktiivisesti luomassa nykyisiä verimyllyjä ja aseistamassa kauhistuttavia ääriliikkeitä, jotka ovat arvoiltaan ja tavoitteiltaan mahdollisimman kaukana ihmisoikeuksien julistukseen naulatuista teeseistä.

Kyynistä valtapolitiikkaa tekopyhyyden kääreessä? Hyviä aikeita, mutta katastrofaalisia virhearvioita?

”Emme voineet tietää”- ja ”kukaan ei sanonut” -selityksiä jälkeenpäin, kun asiantuntijain varoituksia ei tavan mukaan kuunneltu ja pommit olivat jo iskeytyneet eksoottisiin kohteisiinsa?

Pommeissa lukee aina tervehdys lähettäjältä – ja aivan liian usein niistä tuhoisimmissa seisoo ”länsimainen arvoyhteisö”.

Ei ihme, että Martti Ahtisaari on jo kehottanut lopettamaan pahamaineisen sanayhdistelmän käytön kokonaan. Pahaa ei kannata brändätä.

Hyvissä tavoitteissa ei ole vikaa. Voimaakin sitä paitsi tarvitaan tai vähintään tietoisuutta sellaisen olemassaolosta.

Eurooppa kaipaa silti itsensäkin tähden inhorealistista analyysiä siitä, miten ihmisoikeuksia on tehokkaimmin ajettavissa.

Sitä tehtäessä on hyvä muistaa, että pahimmillaan uskonnollisissa heimo- ja klienttivaltioissa ei luoda edistystä edes jotenkuten toimivat valtiorakenteet palasiksi pommittamalla eikä väkivaltaisia ääriliikkeitä aseistamalla. Siten synnytetään yksinomaan loputtoman veristä kaaosta.

Markku Kuisma on historian professori Helsingin yliopistossa.