Näin hilpeästi kuvailevat Pepe Willberg, Mika Ikonen, Marko Lämsä ja muut Nenäpäivän tähdet omia klyyvareitaan

Jaa kaverilleTilaa Seura
XL5-yhtyeen laulaja Mika Ikonen tähdittää Ylen Nenäpäivää.
XL5-yhtyeen laulaja Mika Ikonen tähdittää Ylen Nenäpäivää. © Pekka Nieminen / Otavamedia
Ernest Lawson ja Susanne Laine juontavat perjantaina 9.11. Ylen Nenäpäivää, jolla kerätään varoja maailman hädänalaisimpien lasten auttamiseksi.

Ylen Nenäpäivä-illan aikana nähdään huumoria, tähtiartisteja ja tarinoita avustuskohteista kahdessa eri ohjelmassa. Ernest Lawsonin juontama Nenäsirkus on suunnattu koko perheelle. Susanna Laineen Nenäshow ei sovellu kaikkein pienimmille.

Ohjelmien aikana on mahdollisuus lahjoittaa lapsille rahaa. Viime vuonna Nenäpäivä keräsi 2,5 miljoonaa euroa. Tänä vuonna summa yritetään ylittää.

Näin illan esiintyvät tähdet kuvailevat neniään:

Pepe Willberg: ”Tyypillinen turkulainen”

”En ole koskaan pitänyt nenästäni erityisen paljon. En tosin edes huomaa sitä paitsi silloin, kun siinä on jotain ylimääräistä. Peilissä katson itseäni yleensä silmiin, en nenään. Nenäni ei herätä huomiota. Se on sellainen tyypillinen turkulainen nenä. En työnnä nenääni pahoihin paikkoihin. Olen tällainen sivustakatsoja.”

Muusikko Pepe Willberg

Muusikko Pepe Willberg © Pekka Nieminen / Otavamedia

Marko Lämsä: ”Naisiin menevä nenä”

”Tämä nenä tahtoo työntyä välillä vääriin paikkoihin. Se on iso. Tosin päänikin on iso. Nenässäni on luonnon luoma rakkauden kyömy. Se on
auttanut saamaan naisia, niinkin asian voi muotoilla. Paras puoleni on sivuprofiili, ja nenä on siinä olennaisessa osassa. Nenä on suosioni salaisuus. Aivan varmasti.”

Laulaja Marko Lämsä

Laulaja Marko Lämsä © Pekka Nieminen / Otavamedia

Ernest Lawson: ”Ei huku”

”Hirveän harvoin pääsee puhumaan omasta nenästään, mutta olen hirveän tyytyväinen omaani. Se on sopivan kokoinen, enkä voi unohtaa sitä minnekään. Minulla on tapana hukata irtaimia asioita bussiin tai toimistolle, mutta nenä pysyy aina mukanani ja osoittaa suunnan, minne minun kannattaa mennä.”

Juontaja Ernest Lawson

Juontaja Ernest Lawson

Mitäänsanomaton

”Nenäni on aika pieni, jopa mitäänsanomaton. En kuitenkaan väheksy sitä, suhteeni siihen on lämmin. Nenä on palvellut minua hyvin. Nenäkriisiä ei minulla ole koskaan ollut, muita kriisejä kyllä. Olen iän myötä oppinut, että nenäni on ihan hyvä. Siinä ei ole mitään vikaa, mutta ei se mikään
mahtavakaan ole.”

Juontaja Susanna Laine

Juontaja Susanna Laine © Pekka Nieminen / Otavamedia

Nuhanenä

”Osa ihmisistä niistää nenänsä päivittäin, ja minä kuulun siihen porukkaan. Ei minulla kuitenkaan flunssaa ole, olen vain vähän allerginen. Minulla on ollut krooninen nuha koko elämäni ajan, ja ääneni on vähän nasaali. En ole koskaan oikein ajatellut nenääni. Mutta minulla on ihan kivaa sen kanssa.”

Juontaja Marco Bjurström

Juontaja Marco Bjurström © Pekka Nieminen / Otavamedia

Sisältä vino

”Nenäni on näppylätön nykyään, mutta siihen on alkanut kasvaa karvoja, onneksi sisäpuolelle. Nenäni on ollut aina vähän pieni. Olen 150 senttiä sulka päässä, joten ei tähän päähän iso nenä sopisikaan. Nukkuisin paremmin, jos nenäni olisi suorempi sisältä. Yritän selittää tällä kuorsaustani. Jos olisin huippu-urheilija, nenääni pitäisi korjata.”

Laulaja Mika Ikonen, XL5

Laulaja Mika Ikonen, XL5 © Pekka Nieminen / Otavamedia

Erilainen yksilö

”Tykkään omasta nenästäni, se on vähän erilainen kuin muilla. Se on klyyvari. Terävä. Nenäni halkoo hyvin tuulia, ja monenlaisia tuulia se onkin halkonut. Nenäni on ollut paikoissa, joissa sen ei kuuluisi olla. Enimmäkseen se on kuitenkin ollut tolkun teillä.”

Muusikko Tommi Läntinen

Muusikko Tommi Läntinen © Pekka Nieminen / Otavamedia

X