Ottaako päähän? Ole kohtelias jollekin ja tulet itsekin hyvälle tuulelle
”Ikään ja sukupuoleen katsomatta meillä on kohteliaisuuksien antamisessa ja vastaanottamisessa petrattavaa”, Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto kirjoittaa.
Maaliskuun pakkasilla liukkaassa ylämäessä naisautoilija oli luisuttanut kulkupelinsä poikittain tielle. Auton perä oli noussut lumivallin päälle jumiin. Useampi ohi ajanut autoilija vain tuijotti monttu auki sutimista eikä auttanut.
Pysäytin autoni tien laitaan ja kävin kysymässä, kelpaisiko apu. Aluksi yritin työntää autoa, sitten heittää hiekkaa renkaiden alle. Lopulta hyppäsin ratin taakse ja sain peruuttamalla sompailtua auton irti. Nainen kiitteli kovasti ja molempien matka jatkui hymyssä suin.
Seuraavan kerran sain syyn spontaaniin palveluhymyyn kaupassa asioidessani. Varhaisena aamuna useampi työntekijä oli hyllyttämässä tavaroita pitkin käytäviä. Poikkeuksetta jokainen heistä katsoi sisään tullutta asiakasta silmiin ja huikkasi hyvät huomenet. Kahden minuutin kauppakäynnilläni sain neljä reipasta toivotusta.
Ei olisi päivä voinut paremmin alkaa.
Nämä kokemukset saivat minut oikein tarkemmin tarkkailemaan tuntemattomien toisilleen tekemiä kohteliaisuuksia. Huomasin, että lähijunassa paikan tarjoaminen toiselle on melkoinen haaste. Jos nousin penkiltä ylös ja tarjosin istumapaikkaa käytävällä seisoneelle varttuneemmalle henkilölle, oli vastaus lähes poikkeuksetta ”ei tarvitse, voin kyllä seistä kiitos”.
Reilun kymmenen turhan seisomaan nousun jälkeen aloin kysyä samaa asiaa istualtani. Vasta 23. yrityksellä eräs vanhempi rouva tarttui tarjoukseeni. Jos jollakin on mielikuva, että paikkoja ei enää nykypäivänä kohteliaasti tarjottaisi, taustalla saattaa olla turhautuminen siitä, ettei niitä haluta ottaa vastaan.
Poikkeus vahvistaa säännön, sanotaan.
Viime viikonloppuna annoin elokuvateatterissa ylimääräiseksi jääneen vapaalippuni sellaista ostamassa olleelle äidille ja pojalle. En nyt ehkä fanfaareja odottanut kiitokseksi, mutta tilanne oli lopulta hieman kiusallinen: ”Aha, okei, no… no niin”, nainen vastasi vaivautuneesti. Myöhemmin oivalsin, että se oli vain hyvin suomalainen tapa reagoida ja sanoa kiitos.
Ikään ja sukupuoleen katsomatta meillä on kohteliaisuuksien antamisessa ja vastaanottamisessa petrattavaa. Esimerkiksi joka-aamuisessa töihinkävelyruuhkassa moni ei muista pitää ovea auki takaa tuleville. Myös esitteitään jakaville vaaliehdokkaille tuhahdellaan ilman syytä. Kun heille toivottaa tsemppiä työhön, saa vastaukseksi hymyn, joka lämmittää pitkälle päivään.