Tältä tuntui voittaa Euroopan mestaruus – Seura-kerhon lukijailtana koettiin urheilun tähtihetkiä 50 ja 100 vuoden takaa
Seura-kerho kokosi lehden tilaajia huhtikuussa Olympiastadionilla olevaan urheilumuseo Tahtoon. Illan aikana vieraaksi saatiin EM-kultamitalisti Riitta Salin, kuultiin esitelmä sadan vuoden takaisista olympialaisista ja päästiin tutustumaan museon näyttelyyn.
Riitta Salin esitteli Seura-kerhon jäsenille vuonna 1974 voittamaansa EM-kultamitalia.
Seura-kerho sai vieraakseen Tahto-urheilumuseossa Riitta Salinin, 73, joka toi näytille myös komean, viisikymmentä vuotta sitten Rooman EM-kisoissa voittamansa naisten 400 metrin juoksun kultamitalin. Juoksija muisteli rennoin sanakääntein päivää, joka monin tavoin muutti hänen elämänsä 50 vuotta sitten.
”Roomasta Suomeen palattuani huomasin nopeasti, että minusta oli tullut hyvin kuuluisa. Kutsuja ja haastatteluja riitti. Tuli muun muassa valinta vuoden urheilijaksi ja vuoden naiseksi. Kauppaan mennessäkin ihmiset tuntuivat olevan kiinnostuneita siitä mitä ostin”, Riitta Salin kertoo.
Salinin ratakierroksen aika on yhä naisten Suomen ennätys.
”Se oli syyskuun neljäs päivä vuonna 1974, kun finaali Roomassa juostiin. Siitä päivästä alkaen Suomen ennätys on minun nimissäni, mutta toivon, että ennätys rikottaisiin vielä minun elinaikanani”, hän toteaa.
400 metrin juoksijaksi Riitta Salin kertoo päätyneensä, koska hänen ominaisuutensa urheilijana sopivat siihen parhaiten.
”Lyhyemmille matkoille en ollut tarpeeksi hyvä lähtemään telineistä. Mutta 400 metrin matkalla lähdöllä ei ole yhtä suurta merkitystä, ja vauhtikestävyyteni pääsi hyvin esiin matkan jälkimmäisellä puolikkaalla.”
Riitta Salinin suosimassa kisataktiikassa ei juuri kyttäilty, mitä kilpakumppanit tekivät. Tiivistettynä taktiikka oli se, että juostiin mahdollisimman kovaa alusta loppuun.
”400 metrin kisaan täytyy lähteä kovaa. Takasuoralla vauhti pidetään yllä mahdollisimman rennosti. Kun tultiin 200 metrin kohdalle pantiin kaikki likoon maaliin saakka. Tuolla lailla juoksin periaatteessa joka kisassa.”
Harjoitusten hurja vauhti
Riitta Salinin tulosten kehitys vuonna 1974 antoi odottaa kovaa tulosta myös Roomassa. Hänen henkilökohtainen ennätyksensä parani koko vuoden ajan isoissa kisoissa. Ensin ennätys paukkui Oslon kansainvälisissä kisoissa, sitten Kalevan kisoissa ja lopuksi vielä Suomi-Ruotsi-maaottelussa.
”Jollain tapaa minua varmasti auttoi se, etten ehtinyt sen vuoden aikana miettiä liikaa juoksemista. Opiskelin samaan aikaan viimeistä vuottani Suomen Liikemiesten Kauppaopistossa, eikä sieltä annettu urheilun vuoksi yhtään löysää.”
Ja sitten kun harjoiteltiin, harjoiteltiin todella kovaa. Riitta Salinin valmennuksesta vastasivat hänen aviomiehensä, aitajuoksija Ari Salin sekä päävalmentajana Tapani Ilkka. Huippuaikoinaan Salin harjoitteli juoksijaporukassa, jossa kaikki muut olivat miehiä.
”Harjoituslenkit mentiin miesten vauhtia. Aivan varmasti siitä oli minulle hyötyä.”
Se hyöty konkretisoitui syksyllä 1974 Roomassa maailmanennätysaikaan 50,14, joka edelleen on Suomen ennätys. Vaikka Salin itse toivoo Suomesta pian löytyvän naisen, joka rikkoo tuon ajan, voi olla, että sitä saadaan odotella vielä pitkään.
Kenties vielä toiset 50 vuotta.
Pariisista suomalaiset toivat 37 mitalia
Kerho-illan aikana kuultiin myös museolehtori Jonna Kokkolan esitelmä Pariisin sadan vuoden takaisista olympialaisista.
Vuosisadan alun urheilukisoissa Suomea tietysti juostiin ja hiihdettiin maailmankartalle monta kertaa, mutta etenkin Pariisin-kisojen mitalisaalis oli nykynäkökulmasta uskomattoman mittava. 37 mitalista peräti 14 oli kultaisia.
Suurimmat suomalaissankarit olivat juoksijat Paavo Nurmi ja Ville Ritola, joista Nurmi saavutti viisi kultaa ja Ritola neljä. Kun Albin Stenroos vielä voitti kuninkuusmatkaksi kutsutun maratonin, oli pieni Suomi sata vuotta sitten juoksun todellinen suurvalta.
Kisatietojen lisäksi Kokkolan luentoa elävöittivät runsaat kuvat ja kuvaukset suomalaisurheilijoiden matkustamisesta Pariisiin ja sieltä takaisin Suomeen sekä tähtien vaatimaton elämä kisamatkan aikana.
Tuona aikana edes olympiavoittajat eivät päässet nousemaan yleisön edessä vastaanottamaan mitaleitaan, vaan he saivat mitalinsa jossakin takahuoneessa joukkueenjohtajalta, joskus vasta useiden päivien kuluttua.
Huomattavan moni asia on muuttunut urheilijoiden ja katsojien näkökulmasta paremmaksi, kun Pariisin olympialaiset heinäkuussa 2024 julistetaan avatuiksi.
Urheilun yhdistämät seurakerholaiset
Seura-kerhon illan osanottajat kertoivat pitäneensä niin Riitta Salinin muistoja kuin olympiaesitelmääkin mielenkiintoisina.
Turkulainen Jouko Nurmi kertoi olevansa kiinnostunut sekä urheilun historiasta että historiasta yleisemminkin. Siksi käynti urheilumuseossa oli mieluinen.
”Tämä oli ensimmäinen kertani urheilumuseossa. Täällä on yllättävän monipuoliset näyttelyt.”
Penkkiurheilijana Nurmi sanoo seuraavansa lähinnä yleisurheilua sekä jääkiekkoa.
”Jääkiekossa kiinnostavat yhtä lailla Leijonat ja TPS. Kumpaakin olen seurannut ihan pikkulapsesta saakka.”
Pariisin olympialaiset kiinnostivat
Kirkkonummella asuva Aarre Heikkilä piti illan parhaana antina aluksi kuultua museolehtori Jonna Kokkolan esitelmää Pariisin vuoden 1924 olympialaisista.
”Oli mielenkiintoista kuulla, kuinka alkeellista kaikki silloin oli nykypäivään verrattuna. Alkaen jo urheilijoiden matkustamisesta kisoihin ja majoittumiseen siellä sekä tietysti suorituspaikkojen taso.”
Urheilun seuraajana Heikkilä kertoo olevansa kaikkiruokainen, mutta katsovansa eniten moottoriurheilulajeja kuten rallia ja moottoripyöräilyä.
”Hiihtoa ja yleisurheilua tulee seurattua vähän senkin mukaan, että miten suomalaiset pärjäävät.”
Seura-kerhon tapahtumaan hän päätti lähteä mukaan luettuaan asiasta lehdestä.
”Työpaikkani on muutaman kilometrin päässä, joten tähän oli helppo tulla suoraan töistä.”
Talvilajien, tenniksen ja yleisurheilun ystäväksi tunnustautuva Eino Hautakangas Haapajärveltä muistuttaa olevansa kotoisin samasta pitäjästä kuin hiihtäjälegenda Mika Myllylä. Urheilua Hautakangas on seurannut ensin radiosta ja sitten televisiosta vuodesta 1952 alkaen.
”Muistan vielä hyvin, kun kavereiden kanssa jännättiin 50 kilometrin hiihtoa vuonna 1954. Harmitti niin vietävästi, kun Veikko Hakulinen jäi kisassa hopealle.”
Hautakangas kertoi muistavansa Riitta Salinin kultamitalijuoksun edelleen hyvin.
”Minulla on aina ollut se käsitys, että Salin oli parhaimmillaan loppusuoralla. Oli mukavaa päästä sanomaan se hänelle itselleenkin, ja hän oli samaa mieltä.”
