Kyynisyys vei mennessään pulppuavan lapsenuskon – Minna Oulasmaa suree: ”Olen kaventunut niin näköalattomaksi, että ennakoin vain tulevia epäonnistumisen mahdollisuuksia”

”Huolestuin omasta ajatuksenkulustani. Kyynisyydessäni olen kadottanut minussakin joskus pulpunneen lapsenuskon”, kirjoittaa kolumnisti Minna Oulasmaa.

Jaa artikkeliLähetä vinkki

"Huolestuin omasta ajatuksenkulustani. Kyynisyydessäni olen kadottanut minussakin joskus pulpunneen lapsenuskon", kirjoittaa kolumnisti Minna Oulasmaa.
(Päivitetty: )
Teksti: Minna Oulasmaa

Heinäkuussa vuonna 2014 lähdin lapsuudenkaverini Sarin ja lapsenlapseni Nellan kanssa rannalle. Ennen kuin viltti ehti edes koskettaa maankamaraa, melkein kolmevuotias Nella tyhjensi mahtipontisesti vesipullonsa nurmikolle ja ilmoitti: ”Minä tahdon kaloja pulloon!”

Hei haloo, tenava! Millä toden­näköisyydellä­ humuksenruskeassa järvessä ohjautuu kalaparvi läpi­mitaltaan muutaman sentin suuaukosta pullon sisään? Jäin makoilemaan viltille, kun kaksikko lähti rantaan.

Viltillä yksin ollessani jumiuduin ajatukseen tehtävän mahdottomuudesta. Mietin vain, miten käsittelen lapsen pettymystä ja lohdutan, kun kalahaave ei toteudu.

He palasivat yllättävän pian. Nella työnsi suu messingillä näkökenttääni pullon, jossa virkeä pikku­kalaparvi uiskenteli. Nähdessäni kalat ­tajusin olleeni kammottavan väärässä.

Huolestuin omasta ajatuksenkulustani. Tajusin murskaavani riskianalyyseillä hennoimmatkin unelmaversot heti alkuunsa. Kyynisyydessäni olen kadottanut minussakin joskus pulpunneen lapsenuskon.

Olen kaventunut niin näköalattomaksi, että ennakoin vain tulevia epäonnistumisen mahdollisuuksia. Eihän koskaan tarvitse pelätä epäonnistumista, jos ei ole edes valmis menemään uteliaisuusalueelle!

Lapsi hakeutuu automaattisesti uteliaisuusalueelle. Hän kokeilee, testaa, ihmettelee ilolla kaikkea uutta vailla suorituspaineita ja kehitystavoitteita. Pieni lapsi luottaa tahtonsa voimaan niin paljon, ettei kyseenalaista unelmiaan.

Olisinpa antanut lapsenlapseni innon imaista minutkin mukaansa!

Olisinpa vastannut hänelle yhtä innokkaana: ”Sinä tahdot kaloja pulloon. Lähdetäänpä yhdessä kahluuretkelle.”

Mikä onkaan leikki-ikäiselle tärkeämpää kuin se, että hänen tahtonsa kuullaan ja otetaan todesta.

Keksitkö jo, miten Nella toteutti visionsa? Vedessä kahlasi ulkomaalaistaustainen mies pikkupoikansa kanssa. Miehellä oli akvaariohaavi, jolla hän pyydysti pikkukaloja veden pinnasta. Nella meni heidän luokseen. Yhteisen kielen puuttumisesta piittaamatta Nella ojensi pullon miehelle ja ilmoitti haluavansa sinne kaloja. Mies pyydysti parven haaviin ja pyrstöistä yksitellen nostaen pullotti kalat.

Miten on sinun laitasi? Vieläkö sinä tahdot kaloja pulloon?

 

Kotilääkärin kolumnisti Minna Oulasmaa on pari-ja seksuaali­terapeutti, työn­ohjaaja (STOry) ja  tietokirjailija. Vuoden 1967 Pirtein tenava -kilpailun voittaja on tänä päivänä hiljaisten introverttien ärhäkkä äänitorvi.

Teksti on julkaistu ensi kerran Kotilääkärissä 7/18.

Kiinnostuitko? Tilaa Kotilääkäri-lehti

X