Tämä olisi ollut Matti Nykäsen hautajaisissa korrekti tapa – Yleisön spontaania reaktiota arvioi tapakouluttaja Kaarina Suonperä
Matti Nykäsen hautajaissaattueelle taputettiin. Aplodit eivät sovi tapakouluttaja Kaaarina Suonperän mukaan hautajaisiin – paitsi Matti Nykäsen hautajasiin.
Matti Nykäsen viimeinen matka hautajaissaattueessa kulki Jyväskylän Taulumäen kappelilta Tuomiojärven ympäri Laajavuoreen.
Matti Nykänen siunattiin lauantaina haudan lepoon. Ainutlaatuinen elämä sai ainutlaatuisen viimeisen matkan, mutta hautajaisissa kaikki ei mennyt ihan etiketin mukaan.
Hautajaissaattue, joka muodostui Matti Nykäsen arkkua kuljettaneesta autosta ja sitä seuranneista lähiomaisten autoista, pysähtyi viettämään hiljaista hetkeä Laajavuoressa. Kun saattue lähti taas liikkeelle, ihmiset puhkesivat spontaaneihin aplodeihin.
Saako hautajaisissa taputtaa, tapakouluttaja Kaarina Suonperä?
”Taputtaminen ei kuulu hautajaisten luonteeseen. Toisaalta en halua tästä ihmisiä toruakaan, koska aplodit annettiin hyvässä tarkoituksessa.”
Matti Nykäselle tapututettiin eläessä ja kuollessa
Mikä olisi ollut oikea tapa kunnioittaa hautajaissaattuetta?
”Miesten olisi ensinnäkin pitänyt olla paljain päin. Kun arkkua kuljettava auto tulee kohdalle, kumarretaan pää ja pidetään se painuksissa jonkin aikaa.”
Kaarina Suonperä uskoo, että ihmiset halusivat taputtamalla osoittaa kunnioitusta ja kiittää Nykästä viimeisen kerran kaikesta siitä, mitä hän elämänsä aikana ihmisille antoi.
Nykäselle osoitettiin suosiota taputtamalla hänen eläessäänkin, sekä urheilijana että laulajana.
Hiljaisen hetken tallenteessa kuuluu, miten yksi lähtee taputtamaan ja muut liittyvät mukaan.
Tavallisesti tiukka käytöstapojen valvoja Suonperä on tässä kohtaa suopea etiketistä poikkeamiselle.
”Kuolema on hyvin pysäyttävä asia, siinä tulee helposti hetkiä, että ei tiedä, mitä oikein pitäisi tehdä.”
Hautajaissaattue on ylipäätään asia, joka kohdataan harvoin. Tavallinen ihminen osuu sellaisen kohdalle lähinnä presidenttien hautajaisten yhteydessä.
”Myönnän kyllä, että en ole koskaan aikaisemmin nähnyt, että hautajaistilaisuudessa taputetaan.”
Kiireinen elämäntyyli näkyy hautajaisissakin
Mikkelin Tuomiokirkkoseurakunnan rovasti Heikki Karasti on toimittanut hautajaisia lähes 40 vuoden ajan. Nykyisin ihmiset käyttäytyvät hyvin eri tavalla kuin 1980-luvulla hautajaissaattueen kohdatessaan. Karastin seurakunnassa näitä kohtaamisia tulee usein, sillä kappelilta kuljetaan pieni matka tien yli hautausmaalle.
”Ennen autot odottivat rauhassa, että koko saattue meni ohi. Nyt yritetään suhahtaa heti ohi. Ja jos hautausmaalla on joku kävijä, aiemmin hän otti hatun päästään ja odotti sen aikaa, kunnes kulkue ohitti. Nyt vain hiivitään kauemmaksi eikä jäädä odottamaan.”
Hautajaispukeutuminen on nykyisin etiketin mukaista mustaa, jopa enemmän nyt kuin takavuosikymmeninä.
”Ennen saatettiin vetää punainen pipo päähän, vaikka muuten oltiin mustissa.”
Karasti pitää vain hyvänä, jos ihmiset tekevät hautajaisista omannäköisiään.
”Tämä liittyy varmasti yksilöllisyyden korostumiseen. Halutaan erottua, kun takavuosina haluttiin kuulua joukkoon.”
Omannäköisyys ilmenee esimerkiksi niin, että arkkuun saatetaan sujauttaa mukaan tavaraa.
”Erityisesti lapsenlapset saattavat laittaa mummulle arkkuun lempikorun tai piirustuksen. Kollegani kertoi hautajaisista, joissa omaiset kirjoittivat tervehdyksensä arkun pintaan.”
Suurin muutos saattoväen määrässä
Kaikkein silmäänpistävin hautajaisten muutos liittyy saattoväen määrään. Se on Heikki Karastin mukaan selkeästi pienentynyt neljässäkymmenessä vuodessa.
”Ehkä syynä on se, että ihmiset elävät vanhoiksi. Lähipiiri ehtii supistua.”
Yhä harvemmin hautajaisiin kutsutaan avoimella kutsulla, tai ainakin muistotilaisuus on vain lähipiirille.
Matti Nykäsen hautajaiset olivat tämän nykykaavan mukaiset. Kappeliin ja muistotilaisuuteen kutsuttiin vain lähimmät.
Mutta hautajaissaatto oli kädenojennus vanhalle kollektiiviselle perinteelle, jossa kaikki pääsevät kunnioittamaan päättynyttä elämää ja jättämään viimeiset hyvästit.