80-luvulla lapset halusivat lentää kuin Matti Nykänen – Vaikea elämä ei päättynyt telemarkiin
”Matti Nykänen eli poikkeuksellisen tapahtumarikkaan elämän. Sen traagisimmista käänteistä raportoinut media saa katsoa itseään peiliin”, kirjoittaa Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto.
Mäkihyppääjä Matti Nykänen oli kuollessaan 55-vuotias.
1980-luvun lumivalkeassa lapsuudessa oli tapana silmäillä jokaista metsänreunan rinnettä mahdollisena hyppyrimäen paikkana. Odotimme naapuruston poikien kanssa innolla suojasäätä, jotta hyppyrin sai tehtyä. Parilla onnekkaalla oli jo minisukset, me muut hyppäsimme hiihtosukset jalassa.
Tietenkin nimesimme itsemme maailman mäkisankarien mukaan. Rinnettä alas pomppivat mm. Horst Bulau ja Pavel Ploc – kenties hauskalta kuulostaneiden ääntämysten vuoksi. Itse olin toisinaan Risto Laakkonen, jolla oli yllättäjän maine. Suosituinta hyppääjää ei kuitenkaan tarvinnut arvuutella – kaikki halusivat olla Matti Nykäsiä, koska kaikki halusivat olla voittajia.
Nykänen hyppäsi suomalaisten sydämiin jo nuorena poikana. Ensin nuorten maailmanmestaruus 1981 ja seuraavana vuonna vasta 18-vuotiaana aikuisten MM-kulta Oslon legendaarisella Holmenkollenilla. Niitä seurasivat neljä olympiakultaa ja valtava määrä muita arvokisamitaleja sekä peräti 46 maailmancupin osakilpailuvoittoa.
Ura päättyi harmittavan nuorena 1990-luvun alkupuolella. Taustalla olivat ammattitautina tulleet vaikeat selkäkivut ja nikamien kulumiset. Samoihin aikoihin uusi V-tyyli valloitti mäkihyppypiirejä. Sitä Nykänen kritisoi avoimesti nimittäen V-tyylin hyppääjiä haarapääskyiksi.
Hyppyuraa seurasi sukellus hyvin sekalaisiin tekemisiin. Ura laulajana ja eräänlaisena koko kansan viihdehahmona oli Nykäselle sekä pelastus että kirous. Se toi taloudellista varmuutta, mutta myös piti hänet julkisuudessa vuodesta toiseen. Julkisuudessa, jota hän moneen otteeseen kertoi myös inhoavansa.
Nykäsen yhteistyö Seura-lehden kanssa alkoi jo 1980-luvun lopulla. Tuohon aikaan maailma oli sellainen, että Seura maksoi Matin muun muassa kahdelle eri häämatkalle Sri Lankaan ja Thaimaahan. Sittemmin Nykäsen edesottamuksia seurattiin runsaasti 7 päivää –lehdessä sekä iltapäivälehdissä.
Tarina vei Nykästä yhä traagisempaan suuntaan. Väkivaltaisuudestakin kirjoitettiin avoimesti. Törkeä pahoinpitely vei vankilaan.
Olin itse nuorena Iltalehden toimittajana Nykästä vastassa Kylmäkosken vankilan ovella, kun hän pääsi ensimmäiselle vankilomalleen. Ahdistuneen oloinen mies kiiruhti Mervi-vaimon kanssa Tampereelle. Noina vuosina hän ei näyttäytynyt enää voittajana, jollaiseksi olisi halunnut tulla.
Mutta oliko suomalaisille välttämätöntä saada tietää hänestä jatkuvasti ihan kaikki? Ei varmasti ollut. Nykäsen tarina olisi ollut taatusti erilainen, jos media ei olisi takonut vuosikymmenien ajan rahaa hänen kustannuksellaan. Media on kuitenkin monimuotoinen. Kohulööppien vastapainoksi hänestä on tehty myös lämminhenkisiä ja elämäntilannetta syvällisemmin avaavia juttuja.
Värikäs elämäntyyli ja haastavat parisuhteet pitivät ex-olympiasankaria rauhattomassa otteessaan pitkään. Aivan viime vuosina Nykänen vaikutti kuitenkin viimein onnellisemmalta, vaikka hän kertoi avoimesti myös sairasteluistaan.
Parisuhde oli seesteisempi. Pehmeät arvot ja perhe olivat miehelle tärkeitä. Ne toivat myös särön 55-vuotiaan miehen mieleen. Vain kaksi viikkoa ennen kuolemaansa Nykänen antoi Aamulehdelle haastattelun, jossa hän suri, ettei saanut tavata lapsenlapsiaan. Taustalla oli hänen epätasapainoinen raikulielämänsä ja vaikea suhde omiin lapsiin.
Hän unelmoi saavansa vielä urheilijaeläkkeen. Mäkikotkan siivet eivät kantaneet enää sinne asti, vaan lento jäi kesken.
Juttua korjattu 8.2. klo 8.30: Nykästä syytettiin tapon yrityksestä, mutta tuomio tuli törkeästä pahoinpitelystä.
Seuran päätoimittaja Erkki Meriluoto © Niclas Mäkelä / Otavamedia