Näin Ruovedellä sovittiin rauhasta vuonna 1918: ”Ei tapella eikä ulkopuolisia päästetä pitäjän alueelle tappelemaan”
Oliko kyse rauhantahdosta vai laskelmoinnista?
Punakaartin ampumaketju Ruovedellä 1918.
Lehdet ovat pursunneet juttuja vuoden 1918 kauheuksista. Kunnioitusta rauhantekijöille on vaatinut muiden muassa eläkeläinen Markku Ritola, jonka tunteikkaan kertomuksen Ruoveden rauhansopimuksesta Helsingin Sanomat julkaisi tammikuussa 2018 yleisönosastonsa paraatipaikalla.
Kauniilta tarina kuulostikin.
”Sovittiin – paperille pantuna ja allekirjoituksin, että Ruovedellä ei tapella eikä ulkopuolisia päästetä pitäjän alueelle tappelemaan”, Ritola kirjoitti.
Sopimusta, joka allekirjoitettiin 31. tammikuuta, lähetettiin viemään tiedoksi valkoisten esikuntaan mies molemmilta puolilta: insinööri Lauri Särkkä ja kirvesmies Herman Järvinen.
Matkalla he törmäsivät suojeluskuntalaisiin, jotka olisivat halunneet pidättää Järvisen, mutta ”Särkkä ei suostunut palaamaan kotiin ilman Järvistä. Myös tämä pääsi kotimatkalle Ruovedelle.”
Ritolan kirjoitus päättyi koskettavasti:
”Itse aion käydä kevään tullen Lauri Särkän haudalla Ruoveden kirkon kupeessa. Järvisen hautaa ei löydy. Hänet ammuttiin Tampereella 1918.”
Lähempi tutustuminen Ruoveden tapahtumiin tuo kertomukseen lisää sävyjä.
Punakaarti haki aseita
Vain päivää ennen rauhantekoa kirkonkylän punakaartia johtanut Järvinen antoi pitäjän eteläosan kaartille valtuutuksen hakea aseita Tampereelta ja tuoda niitä myös kirkolle.
Itse rauhansopimus kariutui pian, ja Järvinenkin osallistui taisteluihin, vaikka hän erään aikalaistodistajan mukaan tarttui aseeseen vastentahtoisesti.
Särkästäkin karisi suurin sovinnollisuus. Kuukausi rauhanteon jälkeen hän ajoi kuolemantuomiota kolmelle ruoveteläiselle työväen edustajalle, joista yksi oli punakaartin toiminnasta sivussa pysytellyt pasifisti. Valkoisten ylempi johto esti kuitenkin nämä teloitukset.
Sopimuksessa oli aimo annos taktikointia ja ajan pelaamista. Heikosti varustautuneet punaiset odottivat aseita, ja valkoiset taas pohjalaisjoukkojen saapumista, mikä tapahtuikin parin päivän päästä.
Ruoveden tapahtumiin perehtynyt historioitsija Petteri Systä ei kuitenkaan pidä sopimusta pelkkänä juonena – miksi muuten pitäjän punaiset radikaalit olisivat vastustaneet sitä niin kiivaasti?
Ja saattoihan moni rauhantekijä, joista moni oli ehtinyt jo keski-ikään, aidosti haluta välttää tarpeetonta verenvuodatusta, vaikka valmistautui myös pahimpaan.
Sisällissodan seurauksena kuoli yli 300 ruoveteläistä, suhteessa enemmän kuin muualla Suomessa.
Erkki Tuomiojan isosetä johti sovintokousta
Selvästi rintamalinjan pohjoispuolella tehdyt rauhansopimukset kokivat yleensä onnellisemman lopun.
Esimerkiksi Parkanossa sovintokokous päättyi sen puheenjohtajan Aleksi Tuomiojan ehdotuksesta yhteislauluun Juokse porosein. Paikkakunnalla ei taisteltu, joskin parkanolaisia osallistui sisällissotaan muualla.
”Ihmiset eivät tunteneet suuria vihollisuuden tunteita toisiaan kohtaan”, kiteyttää puheenjohtajan veljenpojanpoika, kansanedustaja Erkki Tuomioja.
Samaa rauhantahtoa henki myös kainuulaisen Kuhmoniemen työväenyhdistyksen pöytäkirja:
”Tällaiset suuret luokkain keskeiset kamppailut käydään muualla eikä näin pienessä paikassa kuin Kuhmo on – olemme täällä liian veljellisiä käymään toisiamme vastaan hengenvaarallista sotaa.”
Kartta: Lue 10 tarinaa vuoden 1918 rauhanteoista
Näin kartta toimii: kun viet kursorin tai kosketusnäytöllä sormen kartassa näkyvän ympyrän päälle, avautuu ikkuna, josta voit lukea kyseisen paikkakunnan rauhansopimuksen tarinan.