Tornion kummitusnainen: Sylvan tarina on vielä erikoisempi kuin se, jota hänestä kerrotaan

Torniossa, Suomen ja Ruotsin rajalla, elää kummitustarina rakkauskirjeitään etsivästä nuoresta kauniista naisesta. Todellisuudessa hänen elämänsä oli kummitustarinaakin ihmeellisempi.
Sanna Puhto
Yleinen historia 1.11.2015 20:06

On vuosi 1928.

13-vuotias torniolainen Sirkka Säippä istuu yksin kotinsa vinttihuoneessa ja lukee salaa kirjeitä, joita hänellä ei ole lupa ottaa käsiinsä.

Mutta kun kirjeet ovat niin kiinnostavia!

Ne ovat rakkauskirjeitä, jotka talossa ensimmäisen maailmansodan aikaan asunut nuori sairaanhoitaja Sylva Kronwall oli saanut rakastetultaan. Sitä paitsi kirjeisiin liittyy eräs vielä jännittävämpi asia, jonka Sirkka ja hänen kymmenen sisarustaan ovat huomanneet löydettyään kirjeet ullakolta.

Kun kirjeitä siirtää paikasta toiseen, tapahtuu kummia. Silloin Sylva kummittelee.

Kun Sirkka Säippä nyt istuu huoneessaan uppoutuneena rakastuneen miehen kirjoittamiin sanoihin, komeron sisältä kuuluu ääni.

”Sirkka, aukaise”, ääni sanoo.

Sirkka tietää, että ääni on Sylvan.

Hän säntää säikähtäneenä alakertaan äidin luo. Äiti, Aura Sofia, arvaa heti, mitä tyttö on ollut tekemässä.

Hän käskee laittaa kirjeet takaisin paikalleen ja jättää ne rauhaan. Äiti, jolla oli kuudes asti, pitää aina Sylvan puolta.

Hän ymmärtää, että kirjeisiin koskeminen saa Sylvan levottomaksi.

Silpoutuneet saapuivat

Nykyiset torniolaiset tuntevat kyseisen Lukiokatu 10:ssä sijaitsevan rakennuksen Säipän talona.

Tänä syksynä harmaanvihreä Säipän talo on saattanut vilahtaa uutiskuvissakin, sillä se on aivan turvapaikanhakijoiden järjestelykeskuksen vieressä.

Kummitustarina alkaa ensimmäisen maailmansodan aikana.

Tuolloin Tornio oli vielä suuremman humanitaarisen ponnistuksen keskipisteessä kuin tänään pakolaiskriisin takia.

Saksa ja Venäjä vaihtoivat tuolloin sotavankeja Ruotsin ja Venäjän Punaisten Ristien suuroperaatiossa. Kaupungissa hoidettiin vuosien 1915–1918 aikana noin 63 500 vapautettua sotavankia.

Osa vangeista oli pahasti pommien ja aseiden silpomia.

Vankeja hoidettiin varta vasten pystytetyissä sairaalaparakeissa, jotta he olisivat selvinneet hengissä kotimatkastaan.

Yksi monista hoitajista oli Sylva Kronwall.

Monta versiota

Sylva Kronwallin rakkaustarina tunnetaan Torniossa vielä nykyään.

Yhden version mukaan hänen rakastettunsa, kirjeiden kirjoittaja, oli venäläinen upseeri. On ymmärrettävää, että tällainen kertomus syntyi, sillä samassa talossa kauniin Sylvan kanssa asui venäläistä upseeristoa.

Toisen version mukaan rakastettu oli ruotsalainen. Joissain tarinoissa myös Sylva itse olisi Ruotsista.

Karmeimman toisinnon mukaan Sylva raiskattiin ja tapettiin huoneeseensa. Jotkut tarinat hautaavat hänet talon puutarhaan.

Kaikissa kertomuksissa on kuitenkin sama ydin: Sylva etsii talossa rakkauskirjeitään.

Kuka tämä kummitusjuttujen nainen oli todellisuudessa? Mitä hänelle tapahtui?

Kun naisen tarinaa lähtee selvittämään Punaisen Ristin kautta, tulee vesiperä. SPR:n arkistossa ei ole tietoja Sylvasta.

Tämä ei ole ihme, sillä yhdistys oli vasta muotoutumassa ensimmäisen maailmasodan aikaan. Sotavankien vaihtohankkeesta ei ole taltioitunut arkistoon muuta materiaalia kuin valokuva-albumi.

Ruotsin Punaisen Ristin henkilöstöluetteloista ei myöskään löydy Sylvan nimeä.

Tornion kirkkoherranvirastosta kerrotaan, että Sylvaa ei ole haudattu Tornion tai koko Tornionjokilaakson alueelle.

Asiaa kaivellessa tulee kuitenkin vastaan kiinnostava asia.

Löytyy Säipän talossa lapsena asuneen naisen nimi.

Kirjeet löytyvät

Lääkäri Eeva Risku asui Säipän talossa lapsuutensa 1950–60-luvuilla.

Hänen äitinsä oli Sirkka Säippä, tyttö, joka luki kirjeitä kotitalonsa vintillä.

Aikanaan Sirkka ja hänen miehensä Ahti Risku ostivat talon ja asuivat siinä perheineen.

Eeva kuuli lapsena kaikki Sylvaan liittyvät kummitusjutut. Itse hän ei perheen kotikummitusta koskaan kohdannut.

Hän myös osaa kertoa, että Sylvan rakkauskirjeet oli kirjoitettu ruotsiksi – ja että Sylva itse oli suomenruotsalainen.

Kaikkein kiinnostavin tieto on se, että kirjeet ovat yhä tallella.

Puinen, valkoisella paperilla päällystetty makeisrasia, johon Sylva säilöi kirjeet, muutamia valokuvia ja asiakirjoja, on periytynyt Eevan serkulle Maija Luukolle.

Maija empii kirjeiden näyttämistä, koska hänen isoäitinsä ja äitinsä olivat aikoinaan luvanneet Sylvalle, että kirjeet saisivat olla rauhassa.

Syntyy kompromissi. Maija näyttää kuvat ja asiakirjat ja referoi kirjeiden sisällön.

Tietojen perusteella Sylvan todellinen tarina alkaa hahmottua.

Tarina on hämmästyttävä.

Aate vai seikkailu

Sylva oli 15-vuotias, kun hän värväytyi vapaaehtoiseksi sairaanhoitajaksi kansallishenkisen Karjalan retkikunnan joukkoihin heinäkuussa 1914. Hän sai määräyksen ilmoittautua joukkojen kansliassa Sortavalassa.

Vauraassa Etelä-Helsingissä asunut Sylva oli vasta kuukautta aikaisemmin saanut päästötodistuksen yläkoulusta. Opinahjo oli Helsingfors stads högre svenskspråkiga folkskola, jossa hän oli pärjännyt erittäin hyvin. Kymppirivistöä himmensi pari yhdeksikköä ja kahdeksikkoa.

Minkäänlaista sairaanhoitajan koulutusta Sylva tuskin ehti kuukaudessa hankkia. Ehkä häntä innoitti matkaan heimoaate, ehkä vain seikkailunhalu.

Naisten asemaan monissa teoksissaan perehtynyt kirjailija Kaari Utrio pitää uskomattomana, että niin nuori tyttö olisi päästetty matkustamaan yksin. Varsinkaan noina aikoina, eurooppalaisen suursodan kynnyksellä.

”Keskiluokkaista nuorta naista suojeltiin. Yksin matkustava nainen oli vapaata riistaa”, Utrio sanoo.

”Jo pelkkä vapaaehtoiseksi ilmoittautuminen on voinut rassata Sylvan ja hänen vanhempien välejä aika tavalla. Jos hän todella lähti, voi olla, että ovet paukkuivat.”

Suorastaan uhkarohkea

Vuotta myöhemmin, syyskuussa 1915, Sylvan täti kirjoitti hänelle pitkän, elämänviisauksia sisältävän kirjeen: Kun nyt lähdet maailmalle ja kokeilet siipiesi kantavuutta.

Saattaa olla, että Sylva lähti tuolloin, 16-vuotiaana, Tornioon sairaanhoitajaksi, koska vankienvaihto-operaatio oli juuri alkanut. Sylvan Torniossa oleskelusta ei kuitenkaan löydy todistusaineistoa makeisrasiasta.

”Oletan, että jos hän lähti Tornioon töihin, hänellä oli kaupungissa joku vanhempi sukulainen tai perhetuttu, joka saattoi katsoa perään. Sylva ei ollut ikänsä puolesta täysivaltainen, vaan vielä holhouksen alainen”, Utrio sanoo.

Utrio pitää Sylvan ratkaisuja hyvin poikkeuksellisina. Tytöstä piirtyy rohkea ja peloton kuva.

”Suorastaan uhkarohkea.”

Käänteentekevä vuosi

Ajallisesti seuraava makeisrasiassa säilynyt paperi on elokuulta 1918, jolloin Sylva on 19-vuotias. Suomen sisällissota oli päättynyt kolme kuukautta aiemmin.

Sylva ilmoittautuu konekirjoittajaksi isänmaallisten Vienan-Karjalan joukkojen esikuntaan Uhtualle. Sylvan matkustusasiakirjan oli allekirjoittanut jääkärikapteeni Toivo Kuisma.

Jos Sylva meni Uhtualle, palasi hän sieltä viimeistään lokakuussa 1918 joukkojen vetäytyessä.

Vuosi 1919 on käänteentekevä Sylvan elämässä.

Alkuvuodesta hän on taas vaarallisessa paikassa, töissä keskellä Viron vapaussotaa. Virossa oli tuohon aikaan suuri joukko suomalaisia vapaaehtoisia, entisiä valkoisia. Sylva on värväytynyt ruotsalaisten vapaaehtoisjoukkojen, Svenska Kårenin, palvelukseen Tallinnaan.

Sylvan elämään on astunut mies.

Makeisrasia paljastaa

Mies on Sylvaa kahdeksan vuotta vanhempi, jääkäriluutnantti Otto Wilhelm Nenonen, Villeksi kutsuttu.

Saattaa olla, että he ovat tutustuneet jo aikaisemmin, joko Sortavalassa tai Uhtualla.

Sylva ja Ville kuvauttavat itsensä tallinnalaisessa valokuvaamossa vuoden 1919 alussa.

Aprillipäivänä 1919 Sylva pyytää esimieheltään virkavapautta sillä perusteella, että on jäänyt Kårenin ainoaksi naispuoliseksi työntekijäksi.

On erityisen vaikeaa tehdä töitä ilman naispuolista työtoveria, Sylva kirjoittaa, saa virkavapauden ja palaa Suomeen.

Oliko tämä todellinen syy Suomeen paluuseen?

Huhtikuussa Sylva nimittäin alkaa saada rakkauskirjeitä. Niitä, joiden takia hänen tiedetään kummittelevan. Eivätkä ne kirjeet tule Villeltä.

Kirre ja Wedin

Kirjeiden lähettäjä on ruotsalainen Edvin Kjellgren. Hänen ensimmäinen kirjeensä on päivätty jo huhtikuulle 1919.

Toukokuussa mies tunnustaa kirjeessä rakkautensa Sylvaa kohtaan. Hän myös kirjoittaa, että Stigillä on ikävä uutta äitiään.

Miehellä on pieni Stig-niminen poika.

Rakastavaiset kutsuvat kirjeissä toisiaan Kirreksi ja Wediniksi.

Sylvan on täytynyt oleskella kesän 1919 aikana Torniossa Säipän talossa, vaikka vankeinvaihto-operaatio on jo ohi. Kirjeistä saa sen vaikutelman, että he tapaavat usein. Wedin asuu ilmeisesti rajan tuntumassa Ruotsin puolella. Kirjekuoria ei ole säilynyt, joten kirjeiden lähetyspaikasta ei ole tietoa.

Syyskuussa Wedin kirjoittaa Sylvalle yhteisestä tulevaisuudesta ja siitä, kuinka he tapaisivat Tukholmassa ja jatkaisivat sieltä Berliiniin.

Papinpaperini ovat valmiit, mutta erotodistusta en ole vielä saanut.

Oliko Wedin siis eronnut ja jäänyt lapsen kanssa kahdestaan?

Kaari Utrion mielestä tilanne viittaa siihen, että pojan äiti on joko hylännyt poikansa ja miehensä tai tehnyt itse aviorikoksen.

”Vain nämä olisivat olleet riittäviä syitä eron myöntämiseen ja siihen, että lapsi jäi isälleen. Esimerkiksi vaimon sairauden tai mielenterveyden järkkymisen takia ei eroa tuohon aikaan olisi myönnetty.”

Mies suunnittelee yhteistä tulevaisuutta, mutta mitä tekee Sylva?

Hän yllättää jälleen.

Sylvan siirto

Makeislaatikosta löytyy päiväämätön koneella kirjoitettu runo.

Se on otsikoitu Viimeinen tervehdys ja viimeiset sanat Sylva Kronwallille.

Siinä kuvaillaan, kuinka pariskunta ohittaa toisensa kadun ihmisvirrassa vuosien kuluttua.

Sinun katseesi on kova ja kylmä, ei heijastu siitä enää kuumien tunteiden turpeus. Ja minä käännän katseeni, ettet näkisi katkeruuteni ja murheeni syvyyttä.

Voimme vain arvailla, miksi Sylva hylkää ruotsalaisen rakkaansa. Ehkä heille tuli ylitsepääsemätön riita. Ehkä Sylvaa epäilytti se, että kaupanpäällisiksi olisi tullut lapsi.

”Paljon on varmasti riippunut siitä, miten Sylvan vanhemmat suhtautuivat. Voi olla, etteivät he halunneet päästää tytärtään eronneelle miehelle. Vanhempien sanavalta oli tuohon aikaan tavattoman voimakas”, Utrio sanoo.

Paljon kokenut 20-vuotias Sylva ei ollut vielä edes täysi-ikäinen.

Tähän loppuvat myös makeislaatikon viestit.

Mitä Sylvalle tapahtui se jälkeen, kun hän lähti Säipän talosta syyskuussa 1919?

Kuoliko hän onnettomana ja kummittelee sen takia?

Kuinka sitten kävi?

Sylva joko unohti tai jätti makeislaatikon tahallaan Säipän taloon. Hänellä olisi ollut hyvä syy jättää rakkauskirjeet tarkoituksella ullakkokomeroon.

Sylva nimittäin meni naimisiin Karjalassa aiemmin tapaamansa jääkäriluutnantti Ville Nenosen kanssa.

Tämän tiedon pariin ohjaa Sylvan oikea nimi: Sylvi Kyllikki Kronwall. Tieto avioliitosta löytyy Nenosen Wikipedia-sivulta.

Koska nyt tiedämme Sylvan olleen helsinkiläinen, pyydän Helsingin seurakuntien keskusrekisteristä hänen tietojaan.

Ilmenee, että Sylva ja Ville avioituivat lokakuun 27. päivä 1919 ja erosivat seitsemän vuotta myöhemmin. Heille syntyi tytär, Irma, kun Sylva oli 23-vuotias.

Eron jälkeen Sylva avioitui pian uudelleen, joulun alla 1927. Uusi aviomies oli nimeltään Arvi Ristimäki. Mies adoptoi Irman. Tämäkin liitto päättyi eroon runsas kymmenen vuotta myöhemmin, 1938.

Sylvan kuolinaika ei selviä kirkon rekisteristä. Sen sijaan ilmenee, että hänet julistettiin kuolleeksi tammikuussa 1991. Kuolinpäiväksi on päätetty 1.1.1990.

Seurakunnan rekisteriin hänet on merkitty väestöstä poissaolevaksi kuitenkin jo vuonna 1956.

Muuttiko Sylva siis pois Suomesta?

Lopullinen lähtö

Nyt irrallinen internetistä löytynyt tieto ohjaa eteenpäin.

Sylva Kyllikki Kronwall on merkitty päiväämättömässä tiedossa saapuneeksi New Yorkiin. Mitään muuta tietoa ei tällä nimellä löydy yhdysvaltalaisista rekistereistä.

Arvoitus ratkeaa, kun etsii tietoja Sylva Kyllikki Ristimäki -nimellä sukututkijoiden apunaan käyttämästä Ancestry-sivustosta.

Paljastuu, että Sylva on asunut 1930-luvulla miehensä ja tyttärensä kanssa muutamaan otteeseen Kanadassa miehen työn takia, mutta palannut aina takaisin Suomeen.

Eron jälkeen Sylva muutti tyttärensä kanssa lopullisesti Kanadan Montrealiin. Tuolle matkalle hän lähti MS Mathilda Thorden -aluksella Petsamosta kesällä 1940.

Saattaa olla, että Sylva toimi myös Kanadassa sairaanhoitajana, sillä maahantulorekistereissä se on hänen ammattinsa. Sylvan kuolinvuotta ei näistäkään rekistereistä löydy.

Sylvan elämään liittyy vielä yksi mysteeri: kuinka hän saattoi kummitella, vaikka oli elävien kirjoissa?

Ihmisestä tarinaksi

Kummittelevasta Sylvasta kirjoitettiin 1980-luvulla lehtijuttuja, joissa kerrottiin useiden silminnäkijöiden nähneen Sylvan pitkän valkoisen astraalihahmon tai kuulleen hänen aiheuttamiaan ääniä.

Säipän talossa lapsuutensa viettänyt Eeva Risku osaa vastata ainakin siihen, kuinka kummitusjuttu on pysynyt hengissä vuosikymmeniä.

”Saimme lapsina ja nuorina kehiteltyä kaikenlaista hauskaa tarinan ympärille”, Risku muistaa.

”Kerroimme mielellämme kaikenlaisia kummitusjuttuja. Pelasimme myös spiritismiä ja laitoimme puhaltamalla verhot liikkumaan pimeässä huoneessa.”

Näin Riskun perheen lapset jatkoivat Säipän lasten kehittämää perinnettä. Lopputulos oli, että jotkut koulukaverit kieltäytyivät tulemasta kylään, koska talossa heidän mielestään kummitteli.

Eeva jatkoi tarinaa omille lapsilleen.

”He tiukkasivat, uskonko Sylvan kummittelevan, mutta minusta sillä ei ole merkitystä. Sylva on yhä olemassa tarinana.”

Oikaisu 6.11.2015

Jutun julkaisun jälkeen Sylva Kronvallin tarina täsmentyi. Jutussa uumoiltiin Sylvan värväytyneen vuonna 1914 vapaaehtoiseksi Karjalan retkikunnan joukkoihin. Todellisuudessa tämä tapahtui vuonna 1919. Kaari Utrio ounastelee jutussa, että vuonna 1914 vain 15-vuotiasta Sylvaa olisi tuskin päästetty niin vaaralliseen seikkailuun.

Saattaa olla, että Sylva opiskeli lukuvuoden 1914–1915 ajan sairaanhoitajaksi, sillä syksyllä 1915 hän lähti töihin Tornioon sotavankien vaihto-operaatioon.