Hilleri on hätää kärsimässä – Minne pieni näätäeläin on pihapiireistä hävinnyt?
”Loikkarieläimet” saattavat kasvattaa itäisen Suomen kantaa.
Hillerille ei ole enää tarjolla niin paljon ravintoa kuin ennen, ja siksi sen kanta on pienentynyt.
Harvoin enää näkee hilleriä. Aiemmin maatalojen pihojen, navetoiden ja heinälatojen liepeillä viihtynyt näätäeläin on maatalouden muutoksen myötä menettänyt elinalueitaan.
Karjatilojen ja kaatopaikkojen siistiydyttyä rottia ja muita jyrsijöitä saalistavalle hillerille on tarjolla yhä vähemmän ravintoa. Aikaisemmin hilleri oli tuttu hiiviskelijä Suomessa pohjoisinta osaa lukuun ottamatta, mutta nykyään sitä tavataan miltei ainoastaan Kaakkois-Suomessa, Pohjois-Karjalassa ja Etelä- ja Pohjois-Savossa.
”Länsi-Suomessa jo hyvin harvinainen hilleri on nykyään luokiteltu maassamme vaarantuneeksi lajiksi”, kertoo tutkimusprofessori Heikki Henttonen Luonnonvarakeskuksesta.
Kylmä ajaa latojen alle
Suomessa hilleri elää koko Euroopan laajuisen elinalueensa pohjoisella äärirajalla. Se viihtyy kosteilla ja alavilla alueilla ja rantavyöhykkeillä, mutta varsinkin talvisin hilleri siirtyy helpomman ravinnon sekä lämpimien piilojen perässä ihmisasumusten liepeille.
”Tänä päivänä hillerin ensisijaisina elinalueina ovat ihmisen toiminnan luomat ympäristöt”, Henttonen toteaa.
Hillerinaaras synnyttää kivikkoon, risukkoon, maakoloon tai rakennusten alle rakentamaansa pesään touko-kesäkuun taitteessa kolmesta seitsemään pentua. Niiden silmät avautuvat neljän viikon iässä, ja neljän kuukauden kuluttua syntymästä pennut erkaantuvat emostaan ja sisaruksistaan.
Hilleri voi lisääntyä jo syntymäänsä seuraavana kesänä. Luonnossa hilleri elää harvoin viittä vuotta vanhemmaksi.
”Ankara talvi karsisi hillerikantoja nykyisestään. Hilleri ei kärsi kylmyydestä, mutta talviset olosuhteet vaikeuttavat sen saalistusta.”
Loukusta vapauteen
Hillerille kelpaavat ruuaksi jyrsijöiden lisäksi linnut ja niiden munat ja sammakot. Hilleri hakeutuu herkän hajuaistinsa avulla hanakasti myös haaskan äärelle ja käyttää ravinnokseen lisäksi kasveja.
”Hilleri on hämärä- ja yöaktiivinen peto. Päivisin se lymyilee koloissa, heinikoissa ja rakennusten suojassa”, Henttonen kertoo.
Hilleriä on aikanaan metsästetty turkkinsa tähden ja jopa vainottu, koska se on ahminut saaliikseen linnunmunia ja poikasia. Nykyään hillereitä jää ansoihin ainoastaan minkinpyynnin yhteydessä.
Maassamme elävien hillereiden määrää ei ole kartoitettu, mutta Henttosen karkea arvio on, että Suomessa elää noin 5 000–10 000 yksilöä.
Minkinpyynnissä menehtyy vuosittain noin 500 hilleriä.
”Kanta kestää pyydyksiin jääneiden hillerien menetyksen. Suosituksena on kuitenkin, että loukkuun jäänyt eläin vapautetaan ja pihapiireissä minkkiä pyydystettäisiin loukuilla, joihin eläin jää elävänä.”
Tulokkaita rajan takaa
Hilleriä ei ole rauhoitettu, koska rauhoitus rajoittaisi minkinpyyntiä.
”Tulokaslaji minkin kannan kasvu vielä nykyisestään aiheuttaisi merkittäviä seurannaishaittoja linnustolle, piennisäkkäille ja koko luonnollemme”, Henttonen sanoo.
Muutama vuosi sitten Suomen kaakkoisrajan tuntumassa hillereiden määrä kasvoi nopeasti moninkertaiseksi. Syyksi epäiltiin, että rajan itäpuolella tarhattuja hillereitä olisi karannut ja vaeltanut Suomeen.
Tästä ei saatu varmuutta, mutta hillereiden keskittyminen Itä-Suomeen voi Henttosen mukaan johtua rajan läheisyydestä.
”Venäjällä maatilojen hygienia ei ole samalla tasolla kuin Suomessa, joten rajan takana hillerin elinolosuhteet voivat olla paremmat. Meidän hillereistämme osa saattaa hyvinkin olla loikkareita.”
© ISTOCKPHOTO
Tiesitkö tätä hilleristä?
1. Hillerillä on hyvin suuret anaalirauhaset, jonka eritteellä se merkitsee reviirinsä. Hilleri käyttää rauhasia refleksimäisesti myös uhkatilanteessa, sillä löyhkäävä suihku on hyvä keino puolustautua vihollista vastaan.
2. Hilleri tappaa tai lamauttaa saaliinsa puremalla sitä niskaan. Linnunmunat hilleri avaa tekemällä niihin suuren rosoreunaisen nelikulmaisen reiän. Hilleri varastoi ylimääräisen saaliin pesään tai kasvillisuuden kätköön.
3. Hilleriä (Mustela putorius) pidetään myös lemmikkieläimenä, jolloin sen lajinimi on fretti (Mustela putorius furo). Frettejä on käytetty myös citykanien metsästykseen. Suomessa frettejä arvioidaan olevan reilut tuhat lemmikkeinä.