Heli menetti kaikki raajansa, Pertti kyvyn kävellä – Karuja hoitovirheitä seurasi tyrmistyttävät korvauspäätökset
Pertti Tiilikka menetti hoitovirheen takia kykynsä kävellä, Heli Lyytikäinen kaikki raajansa. Tällaisia tilanteita varten on Potilasvakuutuskeskus. Miksi sieltä on niin vaikea saada korvauksia?
Pertti Tiilikka ja Heli Lyytikäinen hakivat Potilasvakuutuskeskukselta korvausta potilasvahingosta ja ansionmenetyksestä. Tästä on tullut pitkä ja vaikea prosessi.
Epäonni alkoi lokakuussa 2015. Pertti Tiilikka työskenteli sahaajana Stora Enson tehtaalla Varkaudessa. Elämässä oli kaikki normaalisti. Ainoa ongelma oli se, että vasempaan polveen oli tullut nivelrikko eikä se aina kestänyt raskasta työtä.
Pian vaiva kuitenkin helpottaisi, sillä Tiilikka pääsisi työterveyden kautta polvileikkaukseen Kuopion yliopistolliseen sairaalaan.
”Sen piti olla rutiinileikkaus. Luu vain katkaistaan ja korjataan uuteen asentoon ruuvien ja levyjen avulla”, Pertti Tiilikka kertoo.
Mutta kaikki meni pieleen. Luutuminen ei lähtenyt käyntiin, ja sääri oli eri asennossa kuin muu jalka. Kivut olivat kovat. Lääkärissä todettiin, että ruuvit olivat katkenneet ja sen seurauksena luuta tukeva levy oli pois paikaltaan.
Mitä kaikkea tämän jälkeen tapahtui, sen voisi kirjata epäonnistuneiden leikkausten ennätysten kirjaan.
”Vasenta jalkaani on leikattu KYS:issa ainakin kymmenen kertaa. Olen sairaalassa niin tuttu, että lääkärit ovat sanoneet minun olevan osaston puhutuin potilas.”
Potilasvakuutuskeskus arvioi potilasvahingot ja hoitovirheet
Suomalaisessa terveydenhoidossa tapahtuu vuosittain tuhansia hoitovirheitä, ja osassa niistä seuraukset ovat traagiset. Kun hoitovirheet tapahtuvat, potilaita suojaa potilasvakuutus.
Potilaan ei tarvitse ottaa sitä itse, vaan sairaanhoitopiirit ja muut terveysalan toimijat ottavat vakuutuksen potilaan puolesta.
Potilasvahinkojen arviointia ei kuitenkaan tehdä vakuutusyhtiössä vaan Potilasvakuutuskeskuksessa, joka on riippumaton ulkopuolinen organisaatio. Keskuksen asiantuntijat arvioivat, onko tapahtunut hoitovirhe ja millaiseen korvaukseen se oikeuttaa.
Keskus käsittelee vuodessa tuhansia hakemuksia, joista suurin osa hylätään. Seura on tutustunut kahteen tapaukseen, jossa lautakunnan päätöksiä on vaikea ymmärtää maalaisjärjellä.
Polvea korjattiin, lonkka tuhottiin – Hoitovirheet veivät kyvyn kävellä
Ensin Pertti Tiilikan polvea koetettiin korjata, turhaan. Yritettiin uudestaan, ei onnistunut. Jokaisen epäonnistuneen leikkauksen aikana reisiluuta lyhennettiin, kunnes sitä oli jäljellä niin vähän, että lopulta luu piti poistaa kokonaan.
Ensin ongelmana oli siis vain polvi, mutta nyt reisiluukin oli poissa. Lääkärit päättivät asentaa lonkkaan tekonivelen, johon oli yhdistetty uusi reisiluu ja polvi. Kun proteesia alettiin asentaa, Tiilikalla oli korkeat tulehdusarvot, mutta lääkärit päättivät silti tehdä leikkauksen. Infektio levisi lonkkaan, minkä seurauksena uusi lonkkanivel ei pysynyt paikallaan.
”Yhtenä päivänä istuessani pyörätuolissa tunsin, miten lonkkanivel pullahti pois paikaltaan.”
Tilanne oli paha. Jalka avattiin ja desinfioitiin siinä toivossa, että infektio saataisiin eliminoitua. Ei onnistunut. Jalka avattiin uudestaan, ei onnistunut nytkään. Lääkäreiden ei auttanut kuin nostaa kädet pystyyn. Infektio oli kroonistunut, ja Tiilikan oli sopeuduttava elämään antibioottien varassa.
”Tulehdusarvot ovat pysyvästi koholla. Jos ne nousevat yli sadan, jalka on taas avattava.”
Entä toinen jalka? Vasemman polven nivelrikon vuoksi Tiilikka oli varannut vuosien ajan enemmän oikealle jalalle, ja myös oikeaan lonkkaan oli kehittynyt nivelrikko. Se olisi periaatteessa korjattavissa, käytännössä ei. Jos lonkka avattaisiin, infektio leviäisi sinnekin.
Tiilikka joutui toteamaan, että vaikka jalat olivat tallella, kävelykyky oli mennyt ja hän istuu pyörätuolissa lopun elämäänsä.
Molemmat jalat, kädet ja nenänpää
Hoitovirheen vuoksi raajansa menetti myös savonlinnalainen Heli Lyytikäinen. Ei ainoastaan alaraajoja, vaan myös kädet ja nenänpään.
Lyytikäisen tragedia, joka lähes vei häneltä hengen, alkoi 29. joulukuuta 2017. Hänellä oli normaali työpäivä, mutta vasenta kättä jomotti ja väsymys oli pakottavaa. Lyytikäinen hakeutui iltakuudelta päivystykseen, mutta hoitaja lähetti hänet kotiin lepäämään.
Heti kotiin päästyään hän oksensi ja ripuloi, ja kuume oli noussut 39 asteeseen. Hänellä oli verenmyrkytys, sepsis, mutta kukaan ei tiennyt sitä tässä vaiheessa. Hoitaja kehotti vielä illallakin vain lepäämään, koska neurologisia oireita ei ollut.
Yö kului kovissa kivuissa, ja aamulla Lyytikäinen soitti taas päivystykseen. Kello yhdeltätoista otettiin verikokeet. Tulehdusarvot olivat korkealla.
Lyytikäinen otettiin sisään. Myöhemmin samana päivänä tuli diagnoosi, myyräkuume, josta todellisuudessa ei ollut kyse. Puoliso yritti tulla osastolle, mutta hänet käännytettiin pois. Verenmyrkytys eteni, mutta diagnoosi viipyi.
Myrkyllinen shokki
Aamuyöllä Heli Lyytikäinen koetti kävellä vessaan. Hoitaja auttoi häntä ja huolestui.
”Ilmeestä näki, että hän tajusi jotain.”
Samalla laboratoriosta tuli tieto, joka pelasti Lyytikäisen hengen. Veressä oli havaittu bakteereita.
Nyt oli kiire. Lyytikäiselle annettiin välittömästi antibiootteja. Kun ne alkoivat vaikuttaa ja bakteerit kuolivat, ne vapauttivat verenkiertoon myrkkyjä, bakteeritoksiineja. Lyytikäiselle kehittyi toksinen shokki.
Kivut yltyivät, ja illalla oli vaikea hengittää. Hänet siirrettiin teholle. Sairaalasta soitettiin aamuyöstä puolisolle, että vaimo aiotaan nukuttaa eikä hän ehkä enää herää. Miehelle annettiin tunti aikaa tulla paikalle.
Raajat kuin rusinat – ”Ne oli pakko leikata pois”
Heli Lyytikäinen nukutettiin ja lähetettiin kiireisesti Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Selviytymisen todennäköisyys oli kuusi prosenttia. Vain mielettömät määrät adrenaliinia, jota ambulanssissa laitettiin suoneen, pitivät hänet hengissä.
Tilanteen vakavuudesta kertoo jotakin se, että kudosnesteet tulivat ihon läpi, minkä vuoksi iho on täynnä arpikudosta.
Kun Lyytikäinen heräsi osastolla, raajat olivat tummuneet. Seuraavina päivinä ne muuttuivat mustiksi ja kuolleiksi kuin rusinat.
”Oli selvä juttu, että ne oli pakko leikata pois.”
Samoin oli käynyt kaikille perifeerisille ruumiinosille: nenänpäälle, rintojen kärkiosille ja etenkin iholle. Heli Lyytikäinen vietti sairaalassa lähes yhdeksän kuukautta ja hänelle tehtiin kaksitoista leikkausta. Myös kotiutumisen jälkeen on ollut useita leikkauksia.
Tyrmistyttäviä päätöksiä – potilasvahinko ei ollut tapahtunut
Sekä Heli Lyytikäiselle että Pertti Tiilikalle oli selvää, ettei paluuta työelämään ollut. Molemmat pitivät miltei itsestään selvänä, että he ovat oikeutettuja korvauksiin.
Hoitava lääkäri kannusti Tiilikkaa hakemaan korvausta. Lyytikäinen taas tiesi, että jos oireet olisi otettu tosissaan, hänellä voisi nyt olla kädet ja jalat tallella – ja entinen työpaikka.
Molemmat hakivat Potilasvakuutuskeskukselta korvausta potilasvahingosta ja ansionmenetyksestä. Siitä tuli pitkä ja vaikea prosessi.
Kun Pertti Tiilikka sai hakemukseensa vastauksen, hän tyrmistyi. Potilasvakuutuskeskuksen mukaan potilasvahinkoa ei ollut tapahtunut, joten hän ei ollut oikeutettu korvauksiin.
Tiilikka valitti. Nyt lautakunta arvioi, että kyse oli sittenkin hoitovirheestä. Se tapahtui, kun Tiilikalle asennettiin uusi lonkkanivel, vaikka tulehdusarvot olivat korkeat. Vahinko sai haittaluokituksen 2, joka vastaa haitta-asteeltaan peukalonpään menetystä.
Tiilikka ei voinut uskoa silmiään. Hän istui pyörätuolissa molemmat jalat pysyvästi rampautuneina, ja sitä verrattiin peukalonpään menettämiseen.
Huvittavinta oli se, että Pertti Tiilikalle oli vuosia aiemmin sattunut toinen potilasvahinko, jonka seurauksena hänen peukaloaan oli pitänyt lyhentää. Silloinkin hän haki ja sai korvauksia haittaluokka 2:n mukaan.
Päätös muuttuu hurjalla tavalla
Tiilikka valitti päätöksestä lakimiehen avulla, ja kun uusi päätös tuli, haittaluokka 2 oli noussut 10:een, mikä vastaa kahden raajan menetystä.
”Miten kahden päätöksen välillä voi olla noin iso ero”, Tiilikka ihmettelee.
Lyytikäisen tapaus on toisenlainen. Hän sai ensin päätöksen, jossa diagnoosin viivästymistä pidettiin hoitovirheenä. Päätös olisi oikeuttanut liki maksimaalisiin korvauksiin ja täyteen ansionmenetyskorvaukseen.
Piti kuitenkin odottaa kaksi vuotta, jotta nähdään, miten tilanne kehittyy. Tänä aikana Potilasvakuutuskeskus maksoi Lyytikäiselle vain muutaman tonnin. Kun kaksi vuotta tuli täyteen, Lyytikäinen sai uuden päätöksen. Vanha päätös pyörrettiin ja hänelle korvattiin vain kahden raajan menetys.
”Nyt he olivat sitä mieltä, että olisin menettänyt kaksi raajaa ilman hoitovirhettäkin, joten korvaukset pienenivät kolmannekseen”, Lyytikäinen sanoo.
Hänellä ei ole aavistustakaan, miksi alkuperäinen päätös peruttiin, eikä Potilasvakuutuskeskus ole antanut selitystä.
Ei täysiä korvauksia
Potilasvakuutuskeskuksen näkökulmasta sen suurin menoerä ovat ansionmenetyskorvaukset, koska niitä pitää maksaa vuosia. Pertti Tiilikan ja Heli Lyytikäisen mukaan Potilasvakuutuskeskuksen asiantuntijat ovat tehneet kaikkensa saadakseen ansionmenetyskorvauksen mahdollisimman alhaiseksi.
Tiilikan kohdalla Potilasvakuutuskeskus arvioi, että polven nivelrikon vuoksi hän ei olisi jatkanut työssään montaa vuotta, vaikka hoitovirhettä ei olisi tapahtunut. Hänen olisi pitänyt kouluttautua uudelleen, ja uudessa työssä hän olisi voinut työskennellä korkeintaan 50-prosenttisesti.
Lautakunta puski Tiilikkaa uusiin töihin toteamalla, että vaikka hänelle on myönnetty työkyvyttömyyseläke ”se ei tarkoita, etteikö työkykyä olisi jäljellä”.
Lautakunta meni jopa niin pitkälle, että se arvioi, millaista Tiilikan uusi työ olisi voinut olla:
”Huomioiden opintotaustanne ja tarve keveälle työlle, voisi teille sopiva ala/koulutus olla esim. liiketalouden perustutkinto/merkonomi”, päätöksessä todetaan.
Näin Potilasvakuutuskeskus kieltäytyi korvaamasta ansiomenetystä kokonaan.
”Ei auttanut työnantajan todistus, että minulle olisi voitu osoittaa kevyempiä töitä tehtaalla samalla palkalla – jos en istuisi pyörätuolissa”, Tiilikka sanoo.
Heli Lyytikäisen hakemus on saanut samankaltaisen käsittelyn.
Lautakunta on sitä mieltä, että perussairaus – tässä tapauksessa verenmyrkytys – olisi aiheuttanut ilman hoitovirhettäkin kahden raajan menetyksen, joten hän ei olisi voinut palata entiseen työhönsä kokoaikaisesti. Näin ollen ansionkorvausmenetys korvataan vain osa-aikatyön perusteella.
Toimii potilasta vastaan
Ansionmenetyskorvauksen kiharaisimpia puolia on yhteensovitus. Se on periaate, jolla potilasvahinkoa kärsineen muut tuet ja etuisuudet sovitetaan ansionmenetyskorvaukseen.
Tarkoitus on varmistaa, ettei samasta potilasvahingosta makseta päällekkäisiä korvauksia useista eri järjestelmistä. Vaikka periaate on järkeenkäypä, Heli Lyytikäisen mukaan se toimii potilasta vastaan.
”Pahimmassa tapauksessa yhteensovitus vesittää koko ansionmenetyskorvauksen idean”, Heli Lyytikäinen sanoo.
Otetaan kuvitteellinen esimerkki:
Potilas on aiemmin ollut työssä, jossa bruttotulot olivat kuukaudessa 3 900 euroa, ja näin hänen työkyvyttömyyseläkkeensä on 2 000 euroa kuussa. Jos hän onnettomuuden jälkeen voi ajoittain tehdä jotakin työtä, hän voi ansaita kuukaudessa 400 euroa eläkkeen kärsimättä. Oletetaan lisäksi, että potilaalla on neljä lasta, joista kolme on alaikäisiä, joten hän saa Kelalta 75 euroa lapsikorotusta verottomana.
Jos potilas on kuitenkin hyväksynyt osittaisen ansionmenetyskorvauksen, esimerkiksi 900 euroa kuussa, hänen tulonsa muodostuvat jatkossa tuosta 900 euron korvauksesta, 200 euron kansaneläkkeestä ja työkyvyttömyyseläkkeestä, joka on edellä mainitut tuet pois lukien 900 euroa.
Jos potilas tienaisi jotakin, se vähennettäisiin kokonaan osittaisesta ansionmenetyskorvauksesta. Samoin siitä vähennettäisiin Kelan lapsikorotus.
”Ansiomenetyskorvauksessa on se ilo, että hoitovirhe myönnetään, mutta se jättää heikompaan taloudelliseen asemaan”, Lyytikäinen sanoo.
Samalla tavalla lautakunnan puskiessa Tiilikkaa ansaitsemaan lisäansioita työskentely ei olisi vaikuttanut hänen tulotasoon millään tavalla, mutta lautakunnan vastuut miestä kohtaan olisivat vähentyneet.
Potilasvahinkokeskuksen jatkuva kirjepommitus stressaa
Entä kun kertakorvaus ja ansiomenetyskorvaus on saatu tasolle, jonka kanssa voi elää? Onko kaikki sitten hyvin? Tiilikka on miettinyt sitä paljon.
Kun tieto siitä, että hän joutuu pysyvästi pyörätuoliin, laskeutui tajuntaan, hän oli todella sekaisin. Pää oli pyörällä ja elämä sekasorrossa. Rakkaalle kesämökillekään ei enää pääsisi.
”Mutta onnettomuus on onnettomuus, ja vähitellen sen hyväksyy”, Tiilikka sanoo.
Se, mihin ei totu, on jatkuva kirjepommitus Potilasvakuutuskeskuksesta.
”Yhtäkkiä ilmoitetaan, että hoitotuki vedetään pois tai antibiootti lopetetaan, koska sen käyttö ei liitykään hoitovirheeseen, vaan on osa perussairautta.”
Päätöksistä on valitettava heti, sillä vastaus voi viipyä jopa puolitoista vuotta.
”Joskus mietin, kumpi on pahempi, alkuperäinen onnettomuus vai tämä stressi, jossa Potilasvakuutuskeskus uhkailee koko ajan vetävänsä tukia pois ja vaatii todisteita siitä tai tästä”, Tiilikka sanoo.
”En ymmärrä, miksi potilas jätetään yksin taistelemaan vakuutusasioiden kanssa. Kun sairaalat kerran meille sen vakuutuksen ottavat, miksi ne eivät auta meitä myös hakemaan korvauksia?”
