Tunnetko yhtään aidosti pahaa ihmistä? – Esko Valtaoja: ”Pahuus on niin harvinaista, että sillä on uutisarvoa”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Esko Valtaoja
Esko Valtaoja on Seuran kolumnisti. © Tommi Tuomi / Otavamedia
"Pahuus on niin harvinaista, että sillä on uutisarvoa, ja siksi media noukkii sen herkeämättä esille", Esko Valtaoja kirjoittaa.

Maailma, kuten vanha viisaus tietää, on pieni mutta paha. Sen pienuudesta voidaan toki olla monta mieltä, varsinkin kun nykytiedon mukaan maailmankaikkeus on ääretön tai ainakin jumalattoman iso.

Mutta kukapa voisi kiistää sen pahuutta?

Maailman pahuus ryöpsähtää silmillemme heti kun avaamme päivän lehden, television tai kännykän uutissivun.

”Miksi pitää sotia, miksi pitää tappaa, miksi läheiset tappaa toisia, perheenjäseniä, sukulaisia? Miksi kaikki on niin pahaa?”

Näin voivotteli äsken silmiini sattunut mielipidekirjoitus.

Kuinka paljon maailmassa loppujen lopuksi on todellista pahaa? Tunnetko itse yhtään aidosti pahaa ihmistä?

Luonnevikaisia esimiehiä, hankalia naapureita, entisiä elämänkumppaneita ja ties mitä kyllä riittää, mutta tuskinpa silti vakavissasi pidät heitä pahoina ihmisinä.

Itse kukin meistä tulee joskus tehneeksi jotain pahaa, mutta ei se meistä pahoja tee.

Pahuuden määrää voi helposti arvioida. Suomessa noin yhtä ihmistä kolmestakymmenestä epäillään vuosittain rikoksesta – valtaosaa sangen pienestä, kuten myymälävarkaudesta tai tappelusta nakkikioskilla.

Ruotsalaisen tutkimuksen mukaan yksi prosentti ihmisistä tekee kaksi kolmasosasta väkivaltarikoksista.

Kannattaa myös muistaa, että rikollisuus kaikkiaan on jo pitkään ollut vähenemään päin, niin Suomessa kuin maailmassakin.

Rankimman pahuuden määrästä saa käsityksen siitä, että Suomessa on parisataa elinkautisvankia. Heidän tekojensa pahuus on kiistaton, mutta ylilääkäri Hannu Lauerman tuoreen arvion mukaan ehkä vain viisi heistä on sellaisia, joita ei koskaan pitäisi päästää vapaalle jalalle.

Viisi viidestä miljoonasta ei ole kovin paljon. Mutta miksi maailma sitten vaikuttaa pahalta? Pahuus on niin harvinaista, että sillä on uutisarvoa, ja siksi media noukkii sen herkeämättä esille.

Hyvä tapahtuma ei pitkälle kanna, karmeasta tehdään elokuvia ja dokumentteja vielä vuosikymmenienkin kuluttua. Arjessakaan emme yleensä huomaa kaikkea mukavaa, koska se on niin tavallista ja asiaan kuuluvaa.

Kumpi jää paremmin mieleen, kaupan kassan hymy vaiko tylyksi koettu lause?

Maailma on iso ja hyvä. Se ei tarkoita sitä, että eläisimme paratiisissa; maailma on kaikkea muuta kuin valmis, kuten median huonot uutiset meitä päivittäin muistuttavat.

Mutta pahuuden harvinaisuuden muistaminen antaa itse kullekin voimia yrittää tehdä yhä parempaa maailmaa.

Neljäkymmentä vuotta sitten amerikkalainen toimittaja Anne Herbert antoi lyömättömän hyvän elämänohjeen:

”Harrasta umpimähkäistä kiltteyttä ja satunnaisia järjettömiä kauneudentekoja.”

X