Jääköön juustopallo rauhaan – ”Aluevaltaukset ovat aina merkinneet sotia, riitoja, kärsimystä ja loputtomia valtataisteluja”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran pakinoitsija. © Tomi Malkki
"Paljon parempi olisi, jos ihminen vain kiltisti pysyisi poissa niin avaruudesta kuin merten syvyyksistäkin", kirjoittaa Koikkalainen Seuran pakinassa.

Niin se aika kuluu. Tasan puoli vuosisataa on vierähtänyt siitä, kun ihminen astui ensimmäisen kerran kuunkamaralle. Koikkalainen muistaa hyvin historiallisen päivän 21. heinäkuuta 1969. Kaikkiahan se tietysti silloin kosketti. Katseet jumiutuivat sisätiloissa televisioruutuun ja ulkosalla kohti Kuuta. Siellä jossain lajitoverimme nyt ovat.

Ensimmäinen mielikuva kaikkein kriittisimmällä hetkellä oli jonkin-asteinen pelko siitä, että Kuun pinnalle laskeutuva astronautti ja avaruusalus humahtavat saman tien pölykerroksen läpi syvyyksiin kuin suonsilmään eikä kummastakaan sen jälkeen sen koommin kuultaisi.

Hyvin kiinnostavaa oli sekin, että nyt lopultakin selväisi ihmiskuntaa tuhannet vuodet askarruttanut kysymys. Onko Kuu tehty juustosta? Ei ollut. Siellä oli kuollut maisema, isoja ja pienempiä kivenmurikoita ja paljon pölyä. Muutama murikka lähti mukaan paluumatkallekin maapallolle.

Pieniä vihreitä miehiäkään ei tallustellut Kuussa astronautteja vastaan. Ne olivat vasta kokoamassa joukkojaan ja ilmestyivät sittemmin Krimille vuonna 2014. Sattumoisin juuri samaan aikaan Venäjä miehitti Ukrainalle kuuluvan niemimaan.

Totta puhuen ihmiskunnan suurissa askelissa on Koikkalaisen mielestä ollut aina jotain epäilyttävää. Kuutakin valloitettaessa vaivasi mieltä kysymys, että onko se varsinaista edistystä. Koikkalaisesta ainakin tuntuu siltä, että paljon parempi olisi, jos ihminen vain kiltisti pysyisi poissa niin avaruudesta kuin merten syvyyksistäkin. Se olisi pitkässä juoksussa pienimmän riesan tie.

Aluevaltaukset ovat aina merkinneet sotia, riitoja, kärsimystä ja loputtomia valtataisteluja. Jos siis sopii, niin jääköön juustopallo edelleenkin rauhaan – varsinkin, kun avaruus alkaa jo muutoinkin olla täynnä ihmisen sinne roudaamaa romua. Sekaan ei enää mahdu.

Tiedätkö muuten, mikä on kuplamörsky? Asiayhteydestä voisi päätellä, että se liittyy avaruuden salaperäisiin tuuliin ynnä muuhun, mutta ei. Se on sieni, joka suosii metsäpaloalueita. Uusin havainto tästä mustanruskeina ryppäinä kasvavasta sienestä on sanomalehti Länsi-Suomen mukaan tehty Pyhärannan viimekesäisellä, kymmeniä hehtaareja metsää tuhonneella paloalueella.

Kuplamörskyssä on sanana jotain pysäyttävää. Jotain, joka menee kaiken arkisen yläpuolelle. Luonnosta ja sen moninaisuudesta se kertoo myös paljon. Tuholainen kuplamörsky joka tapauksessa on. Se on suuri kiusa uusille männyntaimille ja vanhemmallekin puustolle.

Ei ole salaisuus, että metsäpaloalueet ovat monille hyönteisille elinehto. Nimiä Koikkalainen ei tiedä, mutta lajisto on kohtuullisen suuri. Kun jossain palaa, nämä ötökät jollain käsittämättömällä vaistolla noteeraavat sen ja ryntäävät satojenkin kilometrien päästä niille suotuisille elinpaikoille.

Asiaan liittyy kuplamörskyn kannalta se varjopuoli, että metsäpalojen sammutus on Suomessa tehokasta. Kun vastakkain ovat joko metsän pelastus tai kuplamörskyn ja muiden tulipaloja suosivien sienien, kasvien ja eläinten edut, niin tietäähän sen, miten siinä käy: vakuutusyhtiön tarkastaja Virtanen tulee ensin ja perästä vasta sinänsä sympaattinen kuplamörsky ja sen kumppanit. Tämän on tunnustanut kapitalistinenkin tiedemies.

Valloitettu Kuu möllöttää vanhalla paikallaan. Kohta alkavat elokuun ihanan pimeät, samettiset ja lepakonlentoiset yöt. Kuplamörskyn rihmastot hakevat elintilaa ja Hormuzinsalmella tapahtuu. Ei mitään uutta Auringon alla.

X