Koikkalainen: Onko sodalla loppua, syveneekö energiakriisi, pyörivätkö tehtaat, kallistuuko ruoka, uhkaako Afrikkaa nälänhätä?

Jaa artikkeliLähetä vinkki
Koikkalainen
Koikkalainen on Seuran kolumnisti.
Sota on pitkä, Suomen kesä taasen lyhyt. Lomailusta vie iloa taustalla kummitteleva Ukrainan sota.

Vettä posottaa taivaalta, ilma on käynyt koleaksi. Koikkalainen tiirailee Suomen lyhyttä kesää metsälammen rannalla lounaishämäläisen mökin terassilta.

Kohti syksyä mennään. Alue on puolituttu. Täälläkin on pyöritty, eivätkä paikannimet ole outoja: Forssa, Koijärvi, Matku, Savijoki, Kuuma, Kalsu, Urjala.

Aurinko paistaa, tuuli heiluttelee puita, lammen pinta väreilee. Mikään ei ole silti niin kuin ennen.

Ennen parta pärisi lomaillessa tyhjänaikaisia. Nyt on taustalla kummitteleva Ukrainan sota muuttanut kaiken. Sotauutisiin on totuttu, mutta epävarmuus kasvaa.

Onko sodalla ja kärsimyksillä loppua, syveneekö energiakriisi, pyörivätkö tehtaat, paheneeko inflaatio, kallistuuko ruoka, uhkaako Afrikkaa nälänhätä?

Jäämeren mursun surullinen Itämeren-seikkailu on ohi. Mursusta tuli ikuinen. Se pääsee täytettynä museoon. Aika saa tapahtumia täytteekseen.

Hyvä on silti muistaa, mistä kaikki alkoi. Venäjä hyökkäsi 24. helmikuuta 2022 Ukrainaan. Sitä ennen Vladimir Putin otti haltuunsa Valko-Venäjän ja aloitti Ukrainan terrorisoinnin. Hän tuhoaa mitä sattuu ja mitä haluaa, tappaa siviilejä eikä kunnioita vähääkään heidän oikeuksiaan sen paremmin kuin omien sotilaittensakaan oikeuksia.

Kova kovaa vastaan

Venäjä valehtelee, se ei piittaa säännöistä eikä kansainvälisestä oikeudesta.

Sopimustensa perään se ­lähettää miten vain sattuu ­ohjuksia, joiden kohteet ovat eri puolilla Ukrainaa eivätkä ne ole sotilaallisia. Valtioterrori jyrää. Jälkeen jää tuhottuja koteja, kuolleita, loppuiäkseen ­rampautuneita, orpoja ja ­pakolaisia.

Venäjä ei hae kompromisseja. Käsittämättömään vihaan itsensä piiskannut Putin uskoo vain voimaan. Venäjän kanssa ei voi neuvotella. Sen kanssa voi vain laittaa kovan kovaa vastaan.

Selväksi on myös tullut, että isojen ja julmien päätösten takana on hyvin suppea miesjoukko – käytännössä yksi mies, joka ei luota kehenkään ja jota kaikki sokeasti tottelevat.

Sodasta tuli arkipäivää

Suppea miesjoukko – käytännössä yksi KGB-taustainen mies – voisi myös lopettaa raivopäisen sotansa ­barbarian. Sana riittäisi, mutta sitä ei tulla kuulemaan.

Maailman sivu on nähty, että monopolit ja ­yksinvalta eivät toimi. Monopolia ja yksinvaltaa yhdistää se, että kummallekaan ei mikään riitä. Molempiin on sisäänrakennettu se, että valtaa ja rikkauksia on saatava vain ­lisää. Vastarinta murennetaan ­armotta heti alkuunsa.

Ukrainan sota on arkipäivää. Sotauutisiin on totuttu; julmuudet eivät enää kauhistuta niin kuin sodan alkukuukausina. Kaupan hintojen ­sotalisätkin tuntuvat jo melkein asiaankuuluvilta ja bensiinin tai dieselin ryöstöhinnat sopuisilta.

Sähkön hinnasta ei auta ­sanoa mitään. Se leijailee siellä missä Jäämeren mursuvainaan henkikin. Taivaissa.

Lue kaikki Koikkalaisen kolumnit tästä!

X