Josif Stalin kuoli keväällä 1953 datšallaan – ”Tuntui kuin kuolema olisi kuristanut hänet hitaasti”, kuvaili Svetlana-tytär viimeisiä hetkiä

Kello 12 Neuvostoliiton radio ilmoitti: Vnimanije Vnimanije – Huomio Huomio, tulossa tärkeä tiedotus. Kello neljä tänä aamuna ilman sodanjulistusta saksalaiset joukot ovat hyökänneet monesta kohdasta rajojemme yli.

Oli kesäkuun 22. päivä vuonna 1941. Oli alkanut Saksan ja Neuvostoliiton välinen lähes neljä vuotta kestävä sota. Uutisen luki Moskovan radion pääkuuluttaja Juri Levitan.

Hänen syvä baritoniäänensä kuultiin Neuvostoliiton radiossa myös kaksitoista vuotta myöhemmin:

Vnimanije, vnimanije, huomio, huomio. Seuraa uutissähke numero 18. Generalissimus Josif Vissarianovitš Stalin on kuollut eilen kello 21.50.

Kun Stalin kuoli, oli maaliskuun 5. päivä vuonna 1953.

Neuvostoliiton­ johtajaa Josif Stalinia pelättiin tämän viimeiseen hengenvetoon asti. © Superstock / Lehtikuva

Stalin antoi vartijoilleen luvan jättää huoneensa vartioimatta

Neljä miestä saapui Stalinin luo hänen lähi­datšalleen helmikuun 28. päivän iltamyöhällä. Kremlin työhuoneessaan Moskovassa ei Stalin ollut käynyt helmikuun 17. päivän jälkeen.

Tulijat olivat Georgi Malenkov, Lavrenti Berija, Nikita Hruštšov ja Nikolai Bulganin, kaikki Neuvostoliiton keskeisimmän toimielimen eli politbyroon jäseniä.

Datšalla juotiin vierailun aikana vain mietoa viiniä, konjakkia ei ollenkaan. Vieraat poistuivat autoilla seuraavana päivänä kello neljän aikaan aamuyöstä. Ovet suljettuaan henkivartija Ivan Hrustalev yllättyi, kun Stalin sanoi hänelle: ”Menkää tekin kaikki nukkumaan. En tarvitse teitä tänään. Minäkin menen nukkumaan.”

Stalin antoi siis vartijoille luvan jättää huoneensa vartioimatta. Sellaista ei ollut ennen tapahtunut.

Maaliskuun 1. päivänä oli henkivartijoista päivystysvuorossa Pavel Lozgatsov. Kello kymmenen aikoihin hän alkoi ihmetellä, miksi Stalinin huoneissa oli edelleen hiljaista. Minkäänlaisia ääniä ei kuulunut tuntia myöhemminkään eikä liioin puolilta päivin.

Hiljaisuus jatkui, vaikka kello tuli jo neljä ja viisi. Pienikokoinen ja leveäharteinen Lozgatsov keskusteli toisen henkivartijan Mihail Starostinin kanssa. Kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan. Pitäisikö mennä katsomaan, mikä oli vialla?

He eivät menneet, koska Stalin oli kieltänyt tulemasta huoneisiinsa ilman painavaa syytä.

Kieltoa oli syytä noudattaa, jos ei halunnut itselleen ongelmia.

Kello näytti kymmentä illalla, kun keskuskomiteasta tuotiin Stalinille paketti. Sen vieminen hänelle oli Lozgatsovin vastuulla. Hän tiesi, mitä Stalin sanoisi: ”Miksi silmäsi pälyilevät tänään tuolla lailla? Mitä sinä salaat minulta?”

Stalin oli sairaalloisen epäluuloinen. Näytösoikeudenkäyneissä hän oli 1930-luvulla raivannut tieltään kaikki kilpailijansa.

Lozgatsov kulki pitkin käytävää mahdollisimman äänekkäästi. Jos joku lähestyi hiipien, Stalin saattoi saada raivokohtauksen.

Lozgatsov nielaisi vielä ennen kuin koputti ovelle. Kukaan ei tullut avaamaan. Vallitsi hiljaisuus. Lozgatsov koputti uudelleen, turhaan. Hän nielaisi vielä kerran, ennen kuin avasi oven.

Politbyroon jäsenet eivät kiirehtineet Stalinin luo

Odotushuoneen avoimesta ovesta näki pieneen ruokasaliin. Lozgatsov jäykistyi. Varsin lyhytkokoinen Stalin makasi lattialla pöydän luona omassa virtsalammikossaan oikea käsi kohotettuna. Hän oli tajuissaan, mutta kykeni sanomaan vain ”dz… dz…”

Kaikkiin Lozgatsovin kysymyksiin hän päästi heikon rahisevan äänen. Lattialla lojui puoli seitsemää näyttävä taskukello ja viimeisin Pravda-lehti.

Lozgatsov nosti sisäpuhelimen kuulokkeen ja soitti Starostinille. Yhteisvoimin Stalin nostettiin ruokasalin pitkälle sohvalle ja peiteltiin huovalla. Rokonarvet Stalinin kasvoissa kiinnittivät Lozgatsovin huomion. Ei hän ollut niitä ennen yhtä läheltä nähnyt.

Starostin soitti Georgi Malenkoville, joka lupasi ottaa yhteyden muihin politbyroon jäseniin. Kului tunti eikä ketään kuulunut.

Politbyroon jäsenillä ei tuntunut olevan ­kiire Stalinin luo. Vasta neljän tunnin kuluttua saapuivat Malenkov ja Berija, joka alkoi sättiä Lozgatsovia paniikin lietsomisesta. Stalinhan näytti nukkuvan. Häntä ei pitäisi häiritä. Hänen oli annettava olla rauhassa. Samaa mieltä oli myös Nikita Hruštšov.

Ajattelivatko he, että hyvä jos Stalin kuolisi? Silloinhan joku heistä pääsisi valtaan. He olivat pelänneet häntä, olleet vain hänen varjojaan. Ja päinvastoin: Stalin pelkäsi heitä, koska he tiesivät liikaa.

Lue myös: Salamurhat ovat aina kuuluneet Venäjän keinovalikoimaan – Stalinin vastustaja Lev Trotski murhattiin jäähakulla

Aivoverenvuoto ja halvauskohtaus

Lääkärit saapuivat datšalle maaliskuun 2. päivän aamuna ennen kello yhdeksää. Stalin oli maannut pitkät tunnit märissään kenenkään auttamatta. Politbyroon nokkamiehet olivat tavallaan edistäneet hänen kuolemaansa.

Lääkärien kädet vapisivat. Hammaslääkäri otti tekohampaat Stalinin suusta, mutta saman tien ne putosivat hänen kädestään. Vihdoin Stalinilta uskallettiin ottaa paita pois ja mitata verenpaine. Lääkäreiden ar­vion mukaan hänellä oli ollut aivoverenvuoto ja halvauskohtaus.

Maaliskuun 4. päivän vastaisena yönä Stalin sai uuden halvauskohtauksen, joka vaurioitti hänen sydäntään ja hengityselimiään. Merkittävä lääketieteen asiantuntija, akateemikko Aleksandr Mjasnikov merkitsi papereihinsa:

”Stalin makasi kasassa. Hänen kasvoillaan oli vääristynyt ilme. Diagnoosi vaikutti melko selvältä: kohonneen verenpaineen ja skleroosin aiheuttama verenvuoto vasemmassa aivolohkossa.”

Stalin valitti aika ajoin ja hengitti enää vain harvakseen. Hänen katseensa oli tyhjä eikä suuntautunut mihinkään.

Kuolema oli hidas ja kauhea

Datšalla kävi myös Stalinin tytär Svetlana:

”Isän kuolema oli hidas ja kauhea. Hänen kasvonsa tummuivat ja muuttuivat. Tuntui kuin kuolema olisi kuristanut hänet hitaasti. Viimeisellä hetkellään hän avasi odottamatta silmänsä. Katse oli hirvittävä. Samalla hän kohotti yhtäkkiä vasenta kättään ja näytti uhkaavan meitä kaikkia. Seuraavassa hetkessä hänen sielunsa teki viimeisen ponnistuksen ja irtosi hänen ruumiistaan.”

Oli maaliskuun 5. päivän iltamyöhä kello 21.50 vuonna 1953.

Läntisen maailman sanomalehtien otsikot ennakoivat Stalinin kuolemaa: Stalin tajuton; Stalinilla aivohalvaus; Stalin vakavasti sairas. © AFP

Kun Stalin kuoli, kylmän sodan aikaan ennustettiin lisää levottomuuksia

Uutinen Stalinin kuolemasta herätti levottomuutta eri puolilla maailmaa. Olihan idän ja lännen välinen kylmä sota edelleen täyttä totta. Ja Korean maaperällä kävivät edelleen aseellista sotaa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto. Hieman ennen kuolemaansa Stalin oli sanonut Lozgastoville: ”Mitä luulet, hyökkääkö Amerikka kimppuumme vai ei?”

Suomessa uutinen Stalinin kuolemasta noteerattiin sanomalehdissä suurin otsikoin.

Radiossa pitämässään muistopuheessa pääministeri Urho Kekkonen totesi:

”On luonnollista, että kun generalissimus Stalin on nyt poissa, me suomalaiset tunnemme vilpitöntä surua sen johdosta. Hänen ansiokseen me luemme sen, että Neuvostoliiton suhtautuminen Suomea kohtaan meille ratkaisevina vuosina sodan jälkeen on ollut suopea ja jalomielinen.”

Hatusta ei Kekkonen väitteitään tempaissut. Tärkeänä hän piti Stalinin vuonna 1945 antamaa ilmoitusta, että Suomen Neuvostoliitolle määrättyjen sotakorvausten suorittamisaikaa on pidennetty kahdella vuodella. Muutamia vuosia myöhemmin jäljellä olevien sotakorvausten määrä vielä puolitettiin.

Lue myös: Suomen sotakorvaukset olivat arvoltaan 226 miljoonaa dollaria – Itärajan yli kulki 345 000 junanvaunullista, viimeinen juna lähti syyskuussa 1952

Stalinin arkun äärellä Nikita Hruštšov (vas.), Lavrenti Berija, Georgi Malenkov, Nikolai Bulganin, Kliment Vorošilov ja Lazar Kaganovitš. © ullstein bild/aop

Kansa suhtautui ristiriitaisesti Stalinin kuolemaan

Moskovassa patologit alkoivat viimeistellä Stalinin ruumiinavausta. Heidän lausuntonsa mukaan Generalissimuksella oli todettu suuri verenvuotopesäke aivojen vasemman puoliskon aivokuorenalaisten hermosolujen tienoilla, mikä oli johtanut hengityksen ja verenkierron häiriintymiseen. Lisäksi oli todettu vasemman sydänkammion huomattava laajentuminen, verenvuotoja sydänlihaksessa ja voimakkaita kovettumia aivovaltimoissa.

Kremlin edustan Punainen tori täyttyi kukkalaitteista ja surevista ihmisistä. © Everett / Lehtikuva

Hautajaisten aikana suunnattomat väkijoukot tungeksivat kohti Punaista toria. Stalinin henkilökultti oli kasvanut epänormaalin suureksi. Hän oli Jumalaa suurempi. Miliisit eivät kyenneet pitämään järjestystä yllä. Ihmiset talloivat toisiaan hengiltä, tuhansia kuljetettiin ruumishuoneelle.

Venäläisten reaktiot Stalinin kuolemaan olivat ristiriitaiset. Useimmat pelkäsivät ajatella tulevaisuutta. Helpotuksesta huokasivat ja tuskissaan nyyhkivät he, joiden omaisia Stalinin miljoonia uhreja vaatinut rikollinen terrori oli pyyhkäissyt pois maan päältä. Miljoonien venäläisten tuntoja ilmensivät toisaalta myös nuoremman polven runoilijan Jevgeni Jevtušenkon sanat:

”En voinut kuvitella häntä kuolleena, hän oli osa minua itseäni enkä minä voinut käsittää, miten me milloinkaan voisimme erota.”

Lähdeteokset: Isaac Deutscher: Stalin; Edvard Radzinski: Stalin; Helsingin Sanomat, Turun Sanomat, Aamulehti 6.–10.3.1953.

Lue myös: Syksyllä 1941 Kiovaa piirittivät saksalaiset – Josif Stalin uhosi joukkojaan ja oli sydämetön myös mottiin jäänyttä omaa poikaansa kohtaan: ””Olisi ollut parempi, jos ei olisi koskaan syntynytkään”

Kiovan kaduilla vallitsi hämmennys saksalaisten hyökättyä Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941. © Getty Image