Mummoni pakkosteriloitiin vajaaälyisenä

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mielisairaat ja vajaamieliset pääsivät pois laitoksista usein vasta steriloinnin jälkeen. © skoy
Seuran arkistosta: Suomessa pakkosterilisoitiin vielä 1960-luvulla köyhiä, kehitysvammaisia, mielisairaita, epileptikoita, romaneja, yksinhuoltajia, kuuroja ja jopa seksuaalisesti liian halukkaita. Riitta Marjatta oli yksi tuhansista.

Potilas on vajaaälyinen (debiili) ja täysin edesvastuuton olento. Ei ole suoranaisesti mielisairas, mutta kuitenkin tutkimuksen tarpeessa suljetussa laitoksessa. Ei vaarallinen itselleen, mutta aina sille ympäristölle, missä elää. Ei tosin hengenvaarallinen, mutta edesvastuuttomana yksilönä saa paljon harmia aikaan. Ruumiillinen terveys hyvä. Sterilisoitu vuonna 1949.

Katkelma on lääkärinlausunnosta, jolla kymenlaaksolaiselle 19-vuotiaalle Riitta Marjatalle haettiin paikkaa Halikon piirimielisairaalasta.

Riitta Marjatta ei ollut syyllistynyt väkivaltaan.

Lausunnossa vahingollisuudella tarkoitetaan sitä, että nainen aiheutti kuluja kotikunnalleen.

Sairauden oireiksi lääkäri on kirjannut erinäisiä huono-osaisuuden muotoja: oppimisvaikeuksia, koulunkäynnin lopettamisen yläkansakoulussa, alaikäisenä saadut kaksi lasta, työkyvyn puutteellisuuden ja karkailut kunnalliskodista.

Erityisen suuri osoitus Riitta Marjatan sairaalloisuudesta oli se, että hän oli tullut 16-vuotiaana raskaaksi. Lapsista pelättiin tulevan kunnan elättejä.

Riitta Marjatta oli joutunut kunnalliskotiin, sillä hän oli kotonaan majoittuvien metsätyömiesten liiallisen seksuaalisen huomion kohteena. Kunnanhoidokit olivat köyhäinlautakunnan holhouksen alaisia, joten heidät voitiin lähettää sairaalaan ilman heidän omaa tahtoaan. Riitta Marjatta oli joutunut vuotta aiemmin sterilisoitavaksi eli menettämään lisääntymiskykynsä.

Kunnalliskodissa Riitta Marjatta karkaili öisin ja villitsi isänsä mukaan kylän miesväen, minkä takia metsätyönjohtajan tyttärelle haettiin paikkaa mielisairaalasta.

Vanhemmat vastustivat Riitta Marjatan laitoshoitoa mielisairaalassa, sillä olivat kiintyneitä tyttäreensä.

Huoltolautakunnan sihteeri ilmoitti silti, että Riitta Marjatta tuodaan Halikkoon heti, kun poliisit löytävät karanneen naisen.

Poliisit jahtasivat 19-vuotiasta äitiä kuin rikollista.

Alaluokka syyniin

Suomeen suunniteltiin 1920-luvulla pakkosterilisaatiolakia, koska Yhdysvalloissa, Virossa, Japanissa, Kanadassa, Saksassa ja muissa Pohjoismaissa oli vallallaan ajatus ihmisrodun puhdistamisesta tyhmyydestä, sairauksista ja rikoksista.

”Ajateltiin, että köyhät vain lisääntyy ja lisääntyy. Alaluokissa oletettiin esiintyvän enemmän juoppoutta, rikollisuutta ja hulluutta kuin keskiluokassa. Rotuopin mukaan moraalittomuutta pidettiin periytyvänä. Vastasyntynyt, uusi keskiluokka pelkäsi vaarallisia alaluokan ihmisiä ja halusi puhdistaa pois häiritsevät elementit. Se oli yksi yritys saada kansakunnan kustannuksia laskemaan”, mielisairaanhoidon historiaa tutkinut sosiologi Jutta Ahlbeck Åbo Akademista sanoo.

Suomen sterilisaatiokomitean mietinnössä saavutettiin yksimielisyys siitä, että mielisairaita eikä rikollisia tarvitse päästää naimisiin eikä lisääntymään. Tuleviin sterilisaatiolakeihin ei kirjattu mahdollisuutta pakkoleikkaukseen köyhyyden takia. Käytännössä näin kuitenkin toimittiin. Joitakin koulukotikasvatteja steriloitiin jopa alle 15-vuotiaina.

”Kriminaalit, mielisairaat ja köyhyysapua tarvitsevat olivat sterilisaatiolain kohderyhmä”, Ahlbeck sanoo.

Pohjoismaidenkin pakkosterilisaatiot kytkeytyvät vähemmistöjä karsivaan rodunpuhdistukseen, mutta Suomessa saamelaisia on steriloitu vain muutamia.

”Suomessa tehtiin muita Pohjoismaita vähemmän leikkauksia vähemmistöille, koska sterilisaatiolakimme oli tiukempi”, Tampereen yliopiston yleisen historian emeritusprofessori Marjatta Hietala sanoo.

Pakkosterilointipäätöksissä romanit nousivat esiin vain vähän, mutta itse haetuissa sterilisoinneissa he olivat yliedustettuina. Suuri osa näistä hakemuksista tuli Hämeenlinnan naisvankilasta. Vuosina 1950–1970 vankilassa olleista romaninaisista 14 haki sterilointia, mikä oli 18 prosenttia kaikista vankilassa olleista romaninaisista. Samaan aikaan vankilassa olleista valtaväestön naisista sterilointia haki 0,7 prosenttia.

”Koska hakemukset tulivat vankilasta, voi kysyä, kuinka vapaaehtoisia leikkaukset olivat”, steriloinneista väitöstutkimuksen tehnyt Markku Mattila sanoo.

Romanien sterilointeja perusteltiin epäsosiaalisella irtolaiselämällä, mutta romanisuku oli yksi lisäperuste leikkaukselle.

Älykkyystesteihin

Kehitysvammaiseksi epäillyille tehtiin älykkyystestejä. Sterilisoitavilta testattiin esimerkiksi muistamista, loogisuutta, tietomäärää, aikakäsitystä ja rahanarvon ymmärtämistä.

”Käytetyillä älykkyystesteillä testattiin pääosin tietoa, joten kouluakäymättömän oli vaikea vastata näihin kysymyksiin”, professori Marjatta Hietala kertoo.

Moraalista ryhdikkyyttä testattiin sillä, osasiko potilas selittää sananlaskuja oikein. Testattavan piti myös osata erottaa toisiaan lähellä olevia käsitteitä toisistaan.

Myös Riitta Marjatan älykkyyttä testattiin, jolloin hän kirjoitti seuraavia vastauksia:

Laiska ei viitsi tehdä, mutta työtön on, kun ei ole työtä.

Vesi ja ilma ovat nestemäisiä, mutta lasi on kiinteä.

Jääpala sulaa mutta lasipala ei.

Riitta Marjatan älykkyysiäksi määriteltiin 11 vuotta.

Häntä kuvailtiin hyvätuuliseksi, huolettomaksi ja lapselliseksi. Mielisairaalan lääkärinlausunnon mukaan hän teki lukemattomia virheitä kirjoittaessaan ja hänen laskutaitonsa oli heikko.

Vuoden 1935 sterilisointilain mukaan heikkomielisiä eli kehitysvammaisia oli kahta tasoa: alle 15-vuotiaan tasolla olevia vähämielisiä ja alle 7-vuotiaan tasolla olevia tylsämielisiä. Virallisissa lääkärinlausunnoissa heistä käytettiin sanoja imbesilli, idiootti ja debiili.

Nuorten älykkyystestit olivat epäluotettavia. Jotkut vajaamielisiksi määritellyistä suorittivat myöhemmin jopa ylioppilastutkinnon.

Hillitön seksivietti

Markku Mattila on selvittänyt väitöskirjassaan Kansamme parhaaksi – Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilointilakiin asti (1999), että lisääntymiskyvyn vieviä leikkauksia tehtiin jo ennen kuin laki salli niitä. Ensimmäiset leikkaukset tehtiin vuonna 1912 Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksessa, jossa potilaat olivat pääosin poikia.

Kuopion lääninsairaalassa 1930-luvun alussa leikatut potilaat olivat yleensä kehitysvammaisiksi, mielisairaiksi tai kaatumatautisiksi luokiteltuja naisia, ja usein heille suoritettiin samalla abortti. Raskauksia keskeytettiin rodunjalostustarkoituksessa jopa kahdeksannella raskauskuulla.

Sterilisaatiolakia suunnitteleva komitea määritteli mielisairauden merkiksi ”hillittömän taipumuksen sukupuoliyhteyteen”, joka oli komitean oman selvityksen mukaan tyypillistä mielisairaille, kaatumatautisille mutta erityisesti heikkomielisille eli kehitysvammaisille naisille. Köyhäinhoidon varassa olevia yksinhuoltajaäitejä, joilla oli aviottomia lapsia, pidettiin sukupuolisesti holtittomina, sikiävinä – ja heikkomielisinä.

Suomessa astui voimaan ensimmäinen pakkosterilisaatiolaki vuonna 1935. Se salli leikkauksen kehitysvammaisille ja mielisairaille sekä henkilölle, joka on syyllistynyt seksuaalirikokseen. Vaikka laissa puhutaan voimakkaasta seksuaalivietistä vain vaarallisten rikollisten yhteydessä, tätä lainkohtaa käytettiin myös monien muiden sterilisaatioiden tekosyynä.

Avioton seksi oli niin paheksuttavaa, että naimaton nainen saattoi menettää työnsä raskauden takia. Edessä oli kierre, jossa hän saattoi joutua köyhäinavun varaan, joten hänet voitiin pakkosterilisoida ja -abortoida.

Liiallinen seksuaalivietti osoitettiin sillä, että nainen – tai pahimmillaan murrosikäinen tyttö – hakeutui miesseuraan tai sai aviottoman lapsen. Jopa raiskattu nainen voitiin steriloida liiallisen seksuaalivietin takia, jonka todisti avioton raskaus.

Sterilisoitaviksi pakotettiin potilaita, jotka sairastivat periytyviä mielisairauksia maanisdepressiivisyyttä, skitsofreniaa tai epämääräisempää psykopatiaa. Psykopatian oireiksi laskettiin voimakas ärtymys, rettelöimishalu, huikentelevaisuus, siveellisten käsitteiden kehittymättömyys, valehtelu ja haluttomuus työhön.

Mielisairaita ja vajaamielisiä päästettiin pois laitoksista leikkauspöydän kautta. Epileptikot ja kuuromykät pääsisivät naimisiin vain leikattuina.

”Epileptikoiden joukossa oli uutta keskiluokkaa, kuten opettajia”, pakkosteriloinneista gradun tehnyt Eliisa Pohtila kertoo.

Laki sai osakseen hyvin vähän vastustusta – äänekkäin vastustus kohdistui siihen, että laki asetti liian tiukat ehdot leikkauksille.

Symmetrinen kansalainen

Eliisa Pohtila on tutkinut pakkosterilisaatioasiakirjoja historian pro gradu -tutkielmassaan Liian huono kansalaiseksi? Kansalaisihanne sterilisaatioasiakirjoissa vuosina 1935–1949.

Sterilisaatioasiakirjoista Pohtila löysi ihannekansalaisen määritelmän: hän on ruumiinrakenteeltaan symmetrinen ja kasvoiltaan sileä. Hänen elämänsä ei sisällä harhapolkuja, sillä hänen käytöstään ohjaa järki. Seksuaalisuuttaan ihannekansalainen toteuttaa vain avioliitossa, jossa yhdynnän tarkoitus on suvunjatkaminen. Ihannekansalainen elättää itsensä vailla perheen ulkopuolista apua.

Muut kuin ihannekansalaiset saivat pelätä leikkauksia.

Vuonna 1950 astui voimaan uusi sterilisaatiolaki, jolla haluttiin helpottaa ja nopeuttaa pakkostrerilisoimista. Sterilointeja alettiin perustella aikaisempaa enemmän sosiaalisilla perusteilla, kuten syyllistymisellä rikoksiin ja epäsosiaalisella elämäntavalla. Kun vielä vuoden 1935 lain aikana sterilointiin tarvittiin lääkintöhallituksen lupa, nyt potilaan sai steriloida kahden lääkärin lausunnolla. Uuden lain aikaan leikkausmäärät moninkertaistuivat.

Suomessa tehdyistä steriloinneista 7 530 oli rotuhygieenistä syistä tehtyjä. Noin 90 prosenttia steriloiduista oli naisia.

Potilas ei välttämättä itse tiennyt menettäneensä suvunjatkamiskykyään. Esimerkiksi Perttulan tylsämielisten kasvatuslaitoksessa sterilisoimisia kutsuttiin tyräleikkauksiksi.

Viranomaisten määräämän pakkosterilisaation mahdollisuus poistettiin laista vuonna 1970. Sen jälkeen pakkoleikkaus on ollut mahdollista vain holhoojan pyynnöstä, esimerkiksi vaikeasti kehitysvammaisille.

Riitta Marjatta katosi

Riitta Marjatta laskettiin ulos Halikon sairaalasta parantumattomana keväällä 1951. Sukulaiset eivät kuulleet hänestä vuosikymmeniin.

Hänen lapsensa Liisa ja Kaino määrättiin isovanhemmilleen kasvatettavaksi.

Liisa-tytär oli luokkansa paras koulussa, vaikka häntä kiusattiin isättömyydestä.

Kun isoisä kuoli, 12-vuotias Liisa joutui lopettamaan koulunkäynnin ja menemään töihin lastenhoitajaksi.

Liisa tapasi tulevan miehensä Matin 17-vuotiaana työskennellessään Kuusankoskella kahvilassa. Avioliitto oli aluksi onnellinen. Siitä syntyi kaksi tyttöä: Ritva vuonna 1967 ja Maija vuonna 1970.

Rikosetsivänä työskentelevä Matti yritti etsiä anoppiaan Riitta Marjattaa jopa kansainvälisen poliisin, Interpolin kautta.

Jo toisen kerran Riitta Marjatan perässä olivat poliisit.

Mummo löytyy Tukholmasta

Vihdoin 1980-luvun alussa Riitta Marjatta ilmoitti itsestään.

Hän tuli käymään Liisa-tyttärensä perheen luo Keski-Suomeen, jolloin perhe oli kriisissä. Matti-isä oli jättänyt äidin toisen naisen takia. Alle 10-vuotiaat tytöt olivat äidillään, joka hukutti suruaan viinaan.

Ritva oli ensin kiinnostunut tapaamaan mummonsa, mutta isoäiti olikin ihan outo ja vieras. Riitta Marjatalla oli päällään valtava takki ja kultakoruja. Hänen silmänsä karsastivat. Mummo sekoitti puheessaan suomen ja ruotsin kieltä, korosti r-kirjainta ja sanojen ensimmäisiä tavuja. Mummo liikkui hiukan kömpelösti.

”Melkein saman tien toivoin, että hän lähtee pois. Häneen ei saanut sillä tavalla kontaktia kuin yleensä ihmisiin saa”, Ritva sanoo.

Kävi ilmi, että Riitta Marjatta oli muuttanut Tukholmaan halvemman terveydenhuollon takia. Hän sai Ruotsissa munuaissairauteensa dialyysihoitoa, ja piti vuokrayksiötä Tukholmassa.

Siellä hän oli tavannut mukavan miehensä, suomenruotsalaisen Patrikin, jonka omakotitalossa asusteli.

Perhe vieraili mummon Vaasan-kodissa seuraavana vuonna, mutta Ritva vierasti edelleen isoäitiään.

Vierailujen jälkeen meni vuosia niin, että Riitta Marjatasta ei kuulunut mitään.

Kun Ritvan Maija-sisko oli lukio-ikäinen, hän kävi mummon luona Tukholmassa. Mummo liikuttui kyyneliin asti tervehtiessään tyttärentytärtään rautatieasemalla.

Mummon asunnossa oli satoja rakkausromaanipokkareita ja lukuisia suklaakonvehtirasioita. Mummo tuntui asuvan haavemaailmassa. Yrittikö hän hukuttaa suruaan kohtalostaan suklaaseen, joka lihotti häntä voimakkaasti?

Riitta Marjatan kuolinviesti saapui 1980-luvun lopussa. Hän oli kuollessaan vasta viisikymppinen.

Ei pahantahtoinen ihminen

Ritva vaikuttaa tasapainoiselta, elämässään menestyneeltä ihmiseltä vaikeasta lapsuudesta huolimatta.

Mitä hän ajattelee nyt mummostaan?

”Äidin biologisella äidillä on ollut kehitysvamma, joka ei ollut periytyvä. En tiedä, onko vammaisten lisääntymiseen liittyvät asiat järjestetty nykyään sen paremmin. Ihan varmasti heille syötetään pillereitä ilman, että he tietävät siitä mitään.”

Ritvan mielestä Riitta Marjatta on ollut todennäköisesti seksuaalisuhteissaan miesten hyväksikäyttämä eikä ole itse pystynyt vastaamaan lapsistaan. Hänen katoamisensa oli yksi asia, joka edesauttoi Liisa-äidin alkoholismia.

Nykyisin mummon kuva tulee välillä esille, kun Ritvan tyttäret katsovat suvun valokuvia.

”Tytöt purskahtavat nauramaan, koska Riitta Marjatta näyttää hassulta. Hänen toinen silmänsä katsoo ylös, toinen alas ja hänellä on peruukkimainen kampaus. Silloin selitän heille, että hän on Riitta Marjatta, Liisan äiti, jota Liisa ei tuntenut.”

Ritvalle itselleen Riitta Marjatta on vain yksi henkilö hänen suvussaan. Sterilisaatio saa hänet kuitenkin mietteliääksi.

”Normaaliälyisille yksinhuoltajille tehdyt leikkaukset ovat olleet kammottavia, mutta Riitta Marjatta on ollut jollain tavalla vajaaälyinen. Itse en tietenkään ajattele, että se on ok. Eihän meitäkään olisi, jos hänet olisi steriloitu murrosikäisenä. Mutta jos olisin ollut päättäjänä mielisairaalassa, olisin varmaan antanut samanlaisen päätöksen siihen aikaan.”

Ritva ei pidä Riitta Marjattaa pahantahtoisena ihmisenä, ympäristölleen vaarallisena.

”Mutta en ajattele häntä mummokseni, koska en tuntenut häntä. Hän on minulle vain joku olio, jonka olen kaksi kertaa tavannut”, Ritva sanoo.

Riitta Marjatan tyttärentytär kutsuu siis äitinsä äitiä sanalla olio, joka ei tarkoita isoäitiä tai edes ihmistä. Se kuulostaa vähän samalta kuin lääkärinlausunnon kuvaus Riitta Marjatasta: edesvastuuton olento.

Juttu on julkaistu alun perin Seurassa 31/2013.

Riitta Marjatan ja hänen sukulaistensa nimet on muutettu

Lähteet: Jutta Ahlbeck-Rehn: Diagnostisering och disciplinering – Medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1889-1944 (Åbo Akademi University Press 2006), Marjatta Hietala: Eugeniikan ja rotuhygienian tausta ja seuraukset (Tieteessä tapahtuu 8/2009), Markku Mattila: Kansamme parhaaksi – Rotuhygienia Suomessa vuoden 1935 sterilisointilakiin asti (Suomen historiallinen seura 1999), Markku Mattila: Sterilisointipolitiikka ja romanit Suomessa vuosina 1950–1970. Kirjassa Vieraat kulkijat – tutut talot. Näkökulmia etnisyyden ja köyhyyden historiaan Suomessa (SKS 2005), Kreetta Onkeli: Ympäristölleen vaarallinen (Suomen Kuvalehti 20/2003) ja Eliisa Pohtila: Liian huono kansalaiseksi? – Kansalaisihanne sterilisaatioasiakirjoissa vuosina 1935–49 (Helsingin yliopisto 2001).

 

X