Martti the Hanhea seuraa liki 7 000 ihmistä Facebookissa – Hanhijoukon rääpäleestä on tullut talon isäntä

Jaa artikkeliTilaa Seura
Suomen turhin julkkis, Martti Hanhi © Anna-Katri Hänninen
Martin kohtalo oli sinetöity syntymästä saakka: siitä oli määrä tulla murea paisti tai suussa sulava patee. Nyt Martti the Hanhi nauttii huikeaa suosiota sometähtenä.

Tästä uhkasi tulla jäätävän tylsä kesä. Aurinko paistoi, mutta sisällä tallissa kökötettiin lintuflunssakaranteenissa ja tuijotettiin seiniä. Mutta kun lintujen sisälläpitovelvoite viimein loppui, Martti, Mirkku ja sukupuoleltaan toistaiseksi tuntematon jälkeläinen nimeltä Pentti-tai-Pirkko pääsivät juhlimaan rajoitteiden päättymistä uima-altaalle.

Pihapuskassa väijyy paparazzi kuvaamassa perheen virkistäytymistä.

Tässä eivät kylve mitkä tahansa siipiveikot, vaan somen turhin julkkis perheineen. Martti the Hanhella on Facebookissa yli 6 500 seuraajaa. Se on paljon hanhelle. Ison sorsalinnun yksinkertainen elämäntapa ei ole suorin tie kulttisuosioon – yleensä hanhi lentää uutiskynnyksen yli vain laumana, ja silloinkin vain peltoja ja uimarantoja tärvellessään.

Marttikin oli kerran yksi tuhansista hanhifarmilla, jonka kasvatit olivat niittäneet mainetta lähinnä Hannu Hanhi -burgerin täytteenä. Sen kasvutarina savolaiseksi pihahanheksi, puolisoksi ja isäksi sekä somejulkkikseksi hakee vertaistaan.

”Onhan se aika hyvin tyypille, joka syntyi hanhenmaksapalleroksi. Tai pateeksi”, pohtivat Martin ihmispalvelijat, jotka ovat istahtaneet pihapöydän ääreen uimavalvojiksi.

Altaalla on jonoa, ja muita ärsyttää, kun Martti tärvää kainaloidensa huljutteluun pienen ikuisuuden. © Anna-Katri Hänninen

Altaalla on jonoa, ja muita ärsyttää, kun Martti tärvää kainaloidensa huljutteluun pienen ikuisuuden. © Anna-Katri Hänninen

Peräkammarin hanhi

Martti kähisee suu auki kuvaajalle, joka änkeää liian lähelle. Hanhet eivät ole mitään halinalleja, ja niitä harvoin päätyy ihmisille lemmikiksi vahingossa.

Marttikin saapui savolaismaatilalle tulevana paistina. Emäntä ja isäntä ostivat lauman hanhia lammen koristeeksi ajatellen, että niillä olisi syksyn tullen kätevä täyttää pakastin. Lopulta kenelläkään ei ollut manööveriin tarvittavaa kylmäsydämisyyttä, ja linnut päätettiin myydä eteenpäin.

Yksi oli kuitenkin säälittävä rääpäle, joka otti säännöllisesti köniin isommiltaan – niin onneton tapaus, että sitä ei kehdannut tarjota kenellekään edes ilmaiseksi.

Kun hanhi jäi yksin, siitä tuli seurallinen. Se kulki ihmisten perässä ja jalkautui myös tupaan. Sillä alkoi olla sellainen käsitys, että sen paikka oli ihmisten parissa eikä tallin pahnoilla.

”Pitäisiköhän tuolle hankkia parempaa seuraa”, isäntäväki aprikoi.

Niin laitettiin Facebookiin vetoava viesti, jossa hanhi avautui sydämensä kaipuusta.

”Vaikka vietän usein aikaani liehitellen suurta laumaa nuoria naisia, olen silti sydämessäni melkoinen pehmo”, aikamiespoika sepitteli viestissään.

Seuranhaku sai yllättävää nostetta, kun Maaseudun Tulevaisuus teki treffi-ilmoituksesta jutun. Hanhen seuranhakua alettiin seurata Facebookissa silmä kovana. Suosio räjähti. Päivät tuntemattomana rivihanhena olivat enää kaukainen muisto.

Poikamiesvuosinaan Martti vietti makeaa elämää ja nautti nousujohteisesta urasta lypsykarjan ylikomentajana

Poikamiesvuosinaan Martti vietti makeaa elämää ja nautti nousujohteisesta urasta lypsykarjan ylikomentajana

Seuraajien rakastama somejulkkis

Martin emäntä raportoi Martin elämästä sen tuhansille seuraajille. Hän kuvaa Marttia sen päivittäisissä puuhissa ja tulkitsee sen aivoitukset hulvattomaksi savolaishuumoriksi.

Martti ottaa välillä kantaa päivänpolttaviin asioihin, välillä taas ei yhtään mihinkään. Kerran kipakkaa kritiikkiä kirvoitti Martin päivä; hanhi pahastui syvästi, kun sille valkenivat Martin-päivän perinteiset menot hanhipaisteineen.

Seuraajat rakastavat Marttia ja lähettelevät viestejä, jos Martista ei ole hetkeen kuulunut mitään. He eivät tiedä, kuka Martin ajatuksia sanoittaa.

”Monet ovat arvuutelleet, kukahan näitä juttuja oikein mahtaa kirjoittaa. Sitä on joskus hauska seurata. Profiilissa ei kuitenkaan tarvita minua. Tämä on ihan kokonaan Martin juttu.”

”Mun tulevien munieni äiti!”

Somekansa seurasi tiiviisti hengessä mukana silloinkin, kun Martti sai osuman hanhitinderissä ja varautui ensitreffeihin mäntyharjulaisen Mirkun kanssa pizzanreunatarjoilulla, onnea hehkuen:

”Mun tulevien munieni äiti!”

Se oli kieltämättä sopimusavioliitto. Ihmisväen maksamista myötäjäisistä piittaamaton pari lähentyi kuitenkin nopeasti, ja kohta iski jo munakuume.

Martille ja Mirkulle on syntynyt jo kahdet poikaset, viimeisimpinä potrat hanhivauvat Yy, Kaa, Koo, Nee, Vii ja Kuu.

Isä oli mukana kuoriutumisessa, ja siitä alkoi taas rankka pikkulapsiarki iloineen ja huolineen: oli muutettava perheasuntoon, ja Martin seuraajat saivat ihailla kuvia, joissa taaperot istuivat kakkapyllyineen Martin juoma-astiassa. Arkea, johon kuka tahansa perheenisä pystynee samastumaan.

Ukkomiehenä Martista tuli vähän turhantärkeä. Ihmisten kanssa veljeileminen sai jäädä, ja se keskittyi rouvansa ja kylpylelujensa paimentamiseen.

Sillä on kuitenkin edelleen lämmin suhde palvelusväkeen – se muistaa kyllä, että keittiö on täynnä kaikenlaista hyvää suuhunpantavaa.

”Martti pitää tavattomasti esimerkiksi täytekakusta”, palvelija kertoo. ”Se tulla kölppii pallomahoineen portaat ylös keittiöön ja kattelee jääkaappiin.”

Jotta ruokaympyrä olisi täydellinen, hanhet nauttivat myös oman pellon viljaa, linnunrehua ja heviosastolta kuskattuja kauden hävikkikasviksia. Tuore salaatti ja multaporkkanat ovat herkkua.

Ponit ovat kyllästyneet seuraamaan pihan touhuja ja siirtyvät jonomuodostelmassa takalaitumelle parturoimaan nurmea. Kissat Pulla ja Piru hipsivät vuorostaan paheksumaan hanhien kylpyorgioita.

”Kyllähän se tuo hanhi on vähän semmoinen köyhän miehen joutsen”, pöydän äärellä tuumaillaan.

”Kun ne tuolla lammella joskus uiskentelee, ja kun ikänäkökin jo meitä vaivaa, niin menee aivan täydestä.”

 Somejulkkiksen iso ego

Uima-altaan jonossa vaihdetaan jalkaa. Pitäisi varmaan hankkia vähän isompi, palvelijat tuumailevat ja kaatavat lisää kahvia. Palvelusväki on joskus hiukan haaveillut hankkivansa itselleen paljun, mutta sen nyt tietää, kuka siellä uisi.

Maatilan tulonlähteenä on maatalous ja lypsykarjan pito. Martti tykkää paimentaa lehmiä, ja yksi hieho otti siitä nenäänsä niin ison herneen, että meinasi tulla tappelu.

Martti haastaa mielellään riitaa – nytkin se kahinoi Moona-koiran kanssa, joka on tullut liian lähelle keräilemään Martin tiputtelemia pullanmuruja.

Martti vartioi myös tallia, ja pihalla rekisteröidään vieraita autoja ja parveillaan niiden ympärillä motkottamassa.

”Tiettyjä merkkejä täytyy oikein nokkia­kin. Mara kun oikein pähisee ja sähisee, niin siinä voi joku miettiä pari kertaa, kannattaako autosta poistua ollenkaan”, isäntä kertoo.

Veden pärskyttäminen alkaa jo riittää. Koko porukka siirtyy aurinkoiselle nurmikolle föönaamaan höyheniään kuiviksi.

”Vaan mikähän siinä on, että pitää noin älyttömän tarkkaan kammata”, pöydän ääressä kommentoidaan kaulat solmussa urakoivia hanhia.

”Kato kun niille on hirveen tärkee pistää nuo sulat ojennukseen sen jälkeen, kun ne on kylpeny. Mirkun munamahakin on sotkeentunut ihan mahottomaksi. Tuolla se taas hautoa junttas koko viime yön.”

”Täh? Taasko munia?”

”Varmaan kymmenen! Pitäis äkkiä kantaa ne johonkin”, huokailee palvelija, joka ei ole ihan vielä valmis mummoksi – kotien etsiminen taaperoille kun tuppaa jäämään hänen kontolleen.

Hanhia käytetään maailmalla ikään kuin vahtikoiria © Anna-Katri Hänninen

Hanhia käytetään maailmalla ikään kuin vahtikoiria © Anna-Katri Hänninen

Yksinkertainen on kaunista

Mutta nyt on isännän lähdettävä traktorihommiin. Pikkulinnuillakin on hoppu pesintäurakkansa kanssa, ja niiden sirkutus tuntuu täyttävän koko maailman.

Ihan lähellä, mutta näkymättömissä ovat kesäpuuhissaan ketut, hirvet ja karhut, jotka asuttavat ympärillä leviävää korven valtakuntaa.

Martti porukoineen kulkee pihan reunustoilla muistelemassa, mitä reittiä pitkin sinne lammelle taas mentiinkään. Vain Pulla-kissa ymmärtää pysähtyä hetkeen: se tuijottelee tyhjyyteen, kuten kissojen on tapana.

Tämä on elävää, suomalaista maaseutua – ikivanha, mutta katoava elämänmuoto. Se ammuu, hirnuu, haukkuu, sähisee ja sulattaa satunnaisen vierailijan sydämen.

Paluu kivikylään tökkii, tekisi mieli sammuttaa älylaitteet ja unohtua yhdessä hanhien kanssa tiirailemaan voikukanhöytyvää puhkuvalle vihreälle pellolle. Tajua­vatko Martin palvelijat, että he elävät paratiisissa? Kysymys hymyilyttää.

”No, eihän ne Eiffel-tornin juurella asuvatkaan sitä muista aina niin ihmeenä pitää. Kun tää on arkipäivää, niin sitä joskus ihan unohtaa.”

Martilta ilmestyy kylpypäivän somepäivitys. Se saa heti melkein kahdeksansataa tykkäystä.

Kun Twitterissä mollataan poliitikkoja ja riidellään suojateiden väriratkaisuista, sielu alkaa kaivata yksinkertaisia, harmittomia iloja. Ja yksinkertaisuudessa harva asia voittaa hanhea, isäntä kehuu.

”Kyllä se aika tyhmä eläin on. Jos se on yksin, niin se on johdateltavissa kaikenlaiseen. Ja kun se on porukassa, se toteuttaa lähinnä sitä laumaviettiä. Laumanahan se on taas älyttömän helppo paimennettava.”

Hanhissa ja meissä voi lopulta olla enemmän yhteistä kuin osasimme ajatellakaan.

X