
Miksi koira on pelokas? Kaupunkiympäristö ruokkii lemmikin pelokkuutta suomalaistutkimuksen mukaan
Helsingin yliopistossa on koetettu päästä perille tekijöistä, jotka tekevät koirista pelokkaita.
Tärkein tekijä koiran pelokkuuden syntymisessä oli varhaisissa kokemuksissa.
Kun koira on pelokas, elämä lemmikin kanssa voi olla hankalaa. Koirapuistoon ei voi mennä, jos siellä on muita koiria ja kävelyreitit on suunniteltava niin, ettei siellä ole kovia ääniä tai muita koiraa pelottavia asioita.
Miksi koira on pelokas?
Helsingin yliopistossa on koetettu päästä perille tekijöistä, jotka tekevät koirista pelokkaita. Koiran pelkoon päästiin käsiksi professori Hannes Lohen tutkimusryhmän aineistossa, johon on kerätty tietoja 14 000 koirasta.
Tästä analyysiin erotettiin 6 000 koiraa, joiden omistajat olivat vastanneet koiran pelokkuutta koskeviin kysymyksiin. Päätutkija oli Jenni Puurunen.
Tulokset osoittivat, että tärkein tekijä pelokkuuden syntymisessä oli varhaisissa kokemuksissa; jos koira ei pentuna altistu erilaisille sosiaalisille tilanteille tai ärsykkeille, se voi pelätä niitä myöhemmin.
Toinen löytö oli se, että urbaani ympäristö näytti ruokkivan koirien pelokkuutta.
Kaupungeissa myös ihmisillä mielenterveysongelmat yleisimpiä
Havainto on mielenkiintoinen, sillä myös ihmisillä mielenterveysongelmat ovat yleisempiä kaupungeissa. Pelokkaiden koirien havaittiin myös liikkuvan vähemmän, mikä voi johtua koirasta itsestään tai niiden omistajasta.
Sosiaalisesti pelokkaimpia rotuja olivat espanjanvesikoirat ja skotlanninpaimenkoirat. Vähiten pelokkaita olivat vehnäterrierit, cairnterrierit ja welsh corgit.