Kummallinen keihäsvuosi 1956

Jaa kaverilleTilaa Seura
© UE Syndication / MVphotos
Melbournen vuoden 1956 olympiakisat lähestyivät. Keihästä piti heittää niin kuin oli aina heitetty, mutta sitten alkoi tapahtua kummia.

Juhannuspäivänä 1956 Kuhmoisten urheilukentän katsomossa oli kuutisensataa katsojaa. Kun Soini Nikkinen tempaisi keihästään, ei edes mittanauha tahtonut riittää. Tulos 83.56 oli uusi maailmanennätys.

Kaiken piti olla hyvin, kun olympiavoitosta kilpailtaisiin saman vuoden marraskuussa Australian Melbournessa.

Mutta kultatoiveet nousivat myös Puolassa, missä Janusz Sidlo pisti Nikkistä paremmaksi: 83.66. Se oli jälleen uusi maailmanennätys ja vain kuusi päivää juhannuksen jälkeen.

Norjassa puolestaan Egil Danielsen oli heittänyt kauden aikana jo kymmenen kertaa yli 80 metriä.

Lokakuussa lankesi kuitenkin musta varjo Suomen, Puolan ja Norjan suurten toiveiden ylle. Uutissähkeiden mukaan muutama täysin tuntematon espanjalainen oli heittänyt maailmanluokan tuloksia.

Keihäsmaana Espanja oli kuitenkin aina ollut pelkkää tyhjää.

Mistä nyt oikein oli kysymys?

Kit-Cat ja Montjuic

Lokakuun jälkipuoliskolla keihäänheiton olympiavoittaja ja moninkertainen ME-mies Matti Järvinen sai yllättävän tiedon eräältä ystävältään.

Ystävä kävi lähes päivittäin helsinkiläisessä elokuvateatterissa Kit-Catissä. Sen valkokankaalla pyöri tauoton non stop -ohjelma, johon sisältyi musiikkia, piirrettyjä pätkiä ja uutiskatsauksia.

Järvinen lähti vinkin saatuaan Kit-Catiin, osti lipun ja etsi käsikopelolla tyhjän paikan sinänsä varsin tyhjästä salista – olihan arki ja iltapäivä.

Valkokankaalla ehti pyöriä runsas puoli tuntia monenmoista nähtävää, kunnes alkoi se uutiskatsaus, josta hyvä tuttava oli kertonut.

Ja aivan totta: valkokankaalla nähtiin minuutin jakso lokakuun 15. päivänä Montjuic-kukkulan stadionilla Barcelonassa pidetyistä urheilukilpailuista. Tai lähinnä niiden keihäänheittokilvasta.

Järvinen puhdisti silmälasejaan ja odotti tunnin, ennen kuin sama uutispätkä pyörähti uudelleen valkokankaalle.

Varsin syvissä mietteissä hän astui takaisin Eteläesplanadin vilinään ja syksyiseen auringonvaloon.

Vielä samana päivänä hän soitti Tapio Rautavaaralle, lajin toiselle olympiavoittajalle. He sopivat treffit Eläintarhan urheilukentälle.

Järvinen oli 47-, Rautavaara 41-vuotias. Kumpikin oli kilpaillut keihäänheitossa viimeisen kerran nelisen vuotta aikaisemmin.

Vettä ja mäntysuopaa

Parhaita barra vasca -tyylin edustajia oli baskilainen maanviljelijä Felix Erausquiñ, jonka pyörähdystyylistä löytyy hyvä filminpätkä myös netistä osoitteella jabalina al estilo espanol.

Miehet olivat Eläintarhan kentällä jo kukonlaulun aikaan. Molemmilla oli keihäs ja Järvisellä lisäksi ämpäri, johon hän kävi laskemassa vettä kentän vesipostista.

Hän veti verryttelyhousujensa taskusta esiin palan mäntysuopaa, jolla sai liukkaaksi keskellä olevan narukierteen jälkeisen varren loppuosan.

Tuuli pyöritti kellastuneita koivun lehtiä juoksuradoille, kun Järvinen saippuoi keihään ja kostutti kämmenensä vedessä, pyörähteli hieman kuin tulevaa varovaisesti tunnustellen.

Hän ei sanonut muuta kuin että ”odotahan”.

Rautavaara ihmetteli, kun Järvinen asettui vain vajaan kymmenen metrin päähän heittoviivasta.

Eikö entisen mestarin jalka enää ollut kyllin sähäkkä pidempään vauhtiin?

Järvinen roikotti keihästä kädessään alhaalla selkänsä takana kuin olisi kantanut kassia, otti pari juoksuaskelta, pyörähti kiivaasti kerran ja toisenkin ja linkosi keihään pyörähdyksen päätteeksi selkänsä takaa kuin olisi heittänyt kiekkoa.

Niin oli Kit-Catin uutiskatsauksessa tehnyt isovatsainen pappahahmo. Uutiskatsauksen mukaan mies oli Felix Erausquiñ, maanviljelijä Espanjan baskimaasta, ikää viitisenkymmentä vuotta.

Heittotyyli oli tuttu baskien kansanjuhlista, nimeltään barra vasca. Erausquin oli parantanut Espanjan ennätystä toistakymmentä metriä.

Matti Järvisen pyörähtämä keihäs kantoi Eläintarhan kentällä reilusti yli 80 metrin. Tapio Rautavaara ylti lähes samaan omalla heitollaan, jolla keihäs lähti rajusti oikealle ja putosi tyhjälle juoksuradalle.

Miehet katsoivat toisiinsa. Siinä se oli, espanjalaisten hirmuheittojen salaisuus.

Mysteeri oli auennut heille, mutta aukeaisi vasta myöhemmin suomalaiselle urheiluväelle.

Hengenvaarallista!

Tapio Rautavaara innostui pyörähtelemään keihään kanssa muuallakin kuin harjoituskentillä. Epävirallisesti kerrotaan hänen saavuttaneen paraimmillaan 84 metrin tuloksen

Lokakuun aikana, kuukausi ennen olympialaisia, putoili Espanjasta tasaisin välein kovia keihässuutisia. Tekijät olivat tuntemattomia mutta tulokset timanttisia.

Nuori mies Miguel de la Quadra-Salcedo oli jopa pyöräyttänyt keihäänsä ME:n tuntumaan tuloksella 82.80.

Kansainvälinen urheiluliitto IAAF piti hätäkokouksen. Oliko espanjalainen heittotyyli hyväksyttävä Melbournen olympiakisoissa?

Kielteinen päätös oli helppo tehdä. Kilpailusääntöihin tarvitsi vain lisätä, ettei keihästä saa heittää pyörähtämällä. Perusteluksi riitti, että pyörähdystyyli on hengenvaarallinen katsojille.

Niin kuin olikin. Varsin usein keihäs oli Espanjassa lähtenyt heittäjän kädestä viistoon kohti katsomoita.

Mysteeri kuivui kokoon IAAF:n päätösten myötä, ja vaikka ei olisi kuivunutkaan, eivät keihäänheiton olympiamitalit olisi menneet Espanjalle.

Neuvostoliiton panssarien loka–marraskuun taitteessa verisesti kukistaman Unkarin kansannousun takia Espanja kieltäytyi usean muun maan mukana osallistumasta Melbournen kisoihin.

Kummallisuuksien keihäsvuoteen mahtui sekin kummallisuus, että kuntonsa täysin menettänyttä Soini Nikkistä ei valittu Melbournen olympiakisoihin, kuten ei ketään muutakaan suomalaista keihäsmiestä.

Niin ei ollut tapahtunut koskaan vuoden 1904 olympiakisojen jälkeen.

Toki suomalainen mies heitti keihästä Melbournessa, mutta hän oli kymmenottelussa Suomea edustanut Torbjörn Lassenius.

Lähteet: Matti Järvisen haastattelu elokuussa 1977; Lucio Doucel Recas: Deportes tradicíonales de fuerza en Espana; Markku Siukonen: Suuri suomalainen keihäskirja; Wolfgang Wünsche: Kilpakenttien sankarit.

X