Nikkilän veljekset kulkevat kummitusten jäljillä: ”Ei Suomessa haamujahdilla leipäänsä ansaitse”

Jaa kaverilleTilaa Seura
Mika Nikkilä (vas.) asentaa kameran videoimaan tyhjää kamaria sillä aikaa, kun veljekset tekevät tutkimuksia kartanon toisessa päässä. Markus Nikkilän (oik.) kädessä EMF-mittari.
Nikkilän veljeksillä on tavalliset päivätyöt. Mika ajaa rekkaa ja Markus on myyjä. Mutta öisin veljekset hakeutuvat puheisiin kummitusten kanssa.

”Me menemme sinne, minne te ette halua mennä”, on Nikkilän veljesten motto.

Tänä yönä me pääsemme heidän kanssaan juuri sinne.

Haamujahtiin.

Valkeakoskelaiset veljekset Mika Nikkilä, 42 ja Markus Nikkilä, 30, ovat menossa Valkeakosken Metsäkansan kylään Pietolan kartanoon kartoittamaan talon kummituksia.

Veljekset olivat täällä vuosi sitten ja totesivat paikan ”aktiiviseksi”.

Juuri nyt kello on yhdeksän illalla ja aurinko paistaa täydeltä terältä, mutta se ei haamuveljiä haittaa.

”Kummitukset ovat liikkeellä kaikkina aikoina. Me voimme tutkia niitä vain öisin, koska meillä on päivätyöt”, Mika selvittää.

Isoveli Mika ajaa työkseen rekkaa Keski-Suomen alueella. Pikkuveli Markus on myyjänä Valkeakosken K-citymarketin vapaa-ajan osastolla – ja on isoveljen mukaan se, joka aina hymyilee.

Kasvot ikkunassa

Mika kaivaa autosta metallisen salkun, ylpeytensä. Se sisältää tutkimuslaitteita 3 000 euron edestä.

Salkun kanteen on kirjoitettu omin käsin tussilla Paranormal Investigations Group.

Veljekset perustivat sen nimisen yhdistyksen vuosi sitten. Jäseniä yhdistyksellä on tällä hetkellä 34. Haamujahdin Nikkilät aloittivat kaksi vuotta sitten.

Tänäänkin veljekset lähettävät seuraajilleen suoratoistopalvelu Periscopen kautta kuvaa siitä, kuinka he juttelevat kummitusten kanssa. He ovat luvanneet aloittaa lähetyksen tasan yhdeltätoista.

Ennen kuin tutkimuskeikka voi alkaa, on tehtävä yhtä ja toista, kuten kuvattava talo sisältä ja ulkoa.

”Joskus valokuvissa tulee esiin sellaista, mitä silmällä ei näe. Mää näytän mitä esimerkiksi Sääksmäen kartanon ikkunaan ilmestyi”, Mika sanoo ja kaivaa kuvan esiin yhdistyksen Instagram-tililtä.

Kuvassa on ikkuna, jossa näkyvät rakeiset vanhan naisen kasvot. Hahmo tuijottaa suoraan kuvaajaan.

”Kasvot eivät olleet siinä, kun otin kuvan. Eivät olisi voineetkaan olla, sillä talossa ei ollut ketään. Markuskin oli kanssani ulkona”, Mika sanoo.

”Olisiko hän tullut katsomaan, mitä nuo puupäät nyt tekevät.”

Haamujen radiokanavalla

Veljekset hurahtivat aavejahtiin, kun Markus löysi Youtubesta aaveenmetsästysvideoita.

Innostus tarttui isoveljeen siinä määrin, että Mika halusi kokeilla jännittävän tuntuista toimintaa itsekin. He tilasivat internetistä ghostboxin.

”Se on peruspoksi P-SB7. Se skannaa satunnaisia radiotaajuuksia halutulla nopeudella”, Mika sanoo.

Ghostbox on keskeinen laite haamujahdissa. Sen toimintaperiaate on vähän sama kuin radiossa: se ottaa radioaallot vastaan ja muuntaa ne kuultavaan muotoon.

”En ennen uskonut mihinkään tällaiseen. Tämän myötä olen kääntynyt uskomaan.”

Pikkuveli on samaa mieltä.

Mika innostuu määrittelemään haamuharrastuksen matkaksi, jossa pääsee koko ajan syvemmälle.

Markus ei lämpene filosofointiin: ”Mikä ihmeen matka!”

Aivan. Lakataan puhumasta ja siirrytään asiaan.

Kartanon vintille viedään nauhuri, joka tallentaa ääniä vain, jos sellaisia kuuluu.

Alakerran tyhjään saliin laitetaan videokamera kuvaamaan sillä aikaa, kun veljekset työskentelevät talon toisessa päädyssä.

Kansalaissodan haavat

Pietolan kartano toimii nykyisin juhla- ja kokouspaikkana.

Veljekset on kutsunut paikalle Ilolan matkailumaatilaa pyörittävä yrittäjä Kirsi Ilola, koska talon synkkä historia kiinnostaa häntä.

Kartano poltettiin maan tasalle kansalaissodan aikana 1918, mutta rakennettiin 1920-luvulla uudelleen vanhan mallin mukaisesti.

Kirsi kertoo, että kansalaissodan aikaan Pietolassa ja Metsäkansan kylässä kuoli paljon punaisia.

Kolme vuotta sitten kartanossa kuvattiin tosi-tv-sarjaa Maatilan prinsessa.

”Puolet kisaan osallistuneista tytöistä sanoi, että yhdellä käytävällä tuli karmiva tunne”, Kirsi kertoo ja näyttää kyseisen käytävän.

Se on kapea tila kahden salin välillä.

Mika sanoo kuulleensa, että käytävälle olisi ammuttu joku.

Asiasta ei ole varmuutta. Joka tapauksessa kyseessä ei olisi tämä talo vaan sen poltettu edeltäjä.

Kartanon asuinsiivessä nykyisin elelevät Janne Kallio ja Mervi Ilola eivät ole koskaan huomanneet Pietolassa mitään poikkeavaa. He eivät ole mukana haamujahdissa, mutta Kirsi Ilola on.

Puhetta mölyssä

”Nyt siellä joku jo koputtelee, että koska se alkaa”, Mika sanoo, kun kello on 23.02.

Koputtelija on veljesten Periscope-seuraaja, joka odottaa malttamattomasti lähetyksen alkua.

Siirrymme kartanon peräkamariin.

Ghostbox laitetaan pöydälle keskelle huonetta.

Nurkkaan lipaston päälle tulee EMF-mittari, joka mittaa sähkömagneettisia kenttiä. Sen vihreä valo välkkyy, jos lähellä on sähköenergiaa. Jos energia on hyvin vahvaa, valo muuttuu punaiseksi.

Nyt sähköä ei ole lähistöllä, joten mittari palaa vilkkumatta, vihreänä.

Huoneen valot sammutetaan.

Markus ottaa infrapunavideokameran ja alkaa kuvata.

Mika tarttuu kännykkäänsä ja aloittaa Periscope-lähetyksen. Hän napsauttaa myös ghostboxin päälle.

Samassa ilman täyttää kohiseva meteli, kuin kovaääninen radio, jossa asema ei ole kohdallaan.

”Tässä on Mika ja Markus. Onko täällä muita paikalla”, Mika kysyy kohinan yli.

Ei vastausta. Markus toistaa saman kysymyksen.

Kohinan seasta kuuluu erikorkuisilla äänillä sanottuja mölähdyksiä. Kuulostaa siltä kuin vuoroin lapsen, naisen ja miehen sanoma sana katkeaisi ensimmäiseen tavuun. Äännähdyksiä ei voi pitää vastauksina.

Veljekset jatkavat kyselyä.

”Onko tällä alueella ollut kansalaissodan taisteluita”, Mika kysyy.

”Iso”, miesääni vastaa.

Vai vastasiko sittenkään? Yksiselitteisen selkeä vastaus se ei ainakaan ollut.

Kysely jatkuu.

Ja seuraavaksi minuakin alkaa pelottaa.

Ääni, valo ja kosketus

”Montako meitä on tässä tilassa”, Mika kysyy.

”Seitsemän”, kuuluu ghostboxista selkeällä miehen äänellä.

Jää epäselväksi, mitä kummitusääni tarkoittaa seitsemällä, sillä ääni ei antaudu enempään keskusteluun.

Onko täällä peräkammarissa siis kaksi aavetta meidän, viiden elävän sielun, lisäksi? Vai onko kuolleita sieluja paikalla seitsemän?

Melu lakkaa, kun Mika laittaa ghostboxin kiinni. Hän jatkaa kyselyä.

”Jos haluat, anna meille jokin selkeä merkki, että olet täällä meidän kanssa. Liikauta vaikka mittarin valoa”, Mika kannustaa.

Mittarin vihreä valo alkaa vilkkua.

Niin tapahtuu vain hetken ajan, mutta ei enää toistamiseen veljesten pyynnöistä huolimatta.

Kun valot taas sytytetään, Kirsi kertoo tunteneensa, kuinka joku oli silittänyt hänen hiuksiaan.

Show on ohi

Seuraavan parin tunnin aikana veljekset käyvät läpi kartanon kaikki huoneet, myös sen karmivan käytävän.

On kuin aaveet olisivat ymmärtäneet suoran nettilähetyksen arvon ja keskittäneet näyttävimmän esiintymisensä siihen hetkeen. Illan aikana ei tule enää yhtä selkeitä vastauksia.

Veljekset eivät ole moksiskaan. He tietävät kokemuksesta, että kun ääni- ja kuvamateriaalin purkaa, sieltä saattaa löytyä jotain.

”Ikinä ei ole tyhjää reissua. Jos ei muuta, niin oppii uutta. Tänään tuli se opetus, että meitä oli liikaa täällä. Se haittaa, sillä jos joku heistä päättää, että ei puhu meille, se on sitten niin. Tässä käsitellään isompia voimia”, Mika sanoo.

Minua on alkanut pimeässä istuessani askarruttaa kysymys, johon veljekset ehkä osaavat vastata.

Mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen?

”Ruumis kuolee, mutta sielu jatkaa siellä kuuluisassa taivaassa. Tai jossain välitilassa.”

Entä miten sielut voivat puhua ghostboxin välityksellä, kun niillä ei ole ruumista saati äänihuulia ja kurkunpäätä? Siihen kysymykseen ei veljeksiltäkään löydy vastausta.

Harrastus kuin työ

Veljekset ovat kokeneet haamujahdeissa erikoisia asioita.

Yksi oudoimmista kävi yksityisasunnossa Helsingissä. Asunnon edellinen asukas oli uusnatsi, joka oli kuollut väkivaltaisesti.

”Kun kritisoin hänen ideologiaansa, alkoi tapahtua. Peili lensi lattialle, kamera ja lamppu putosivat lipaston päältä”, Mika kertoo.

Yhdellä keikalla hänet on työnnetty kumoon ja kerran lämpötila huoneessa laski yhtäkkiä hyytävän kylmäksi.

Nyt veljekset sopivat, että Markus käy läpi kuva- ja äänimateriaalin. Siihen menee helposti neljä päivää.

”Markuksella on poikamiehenä enemmän aikaa. Minulla on pieni poika ja emäntä välillä aika päreinä tämän harrastuksen takia.”

Kun jälkeenpäin kuuntelen oman nauhurini tallennetta, erotan ghostboxin kautta tulleita vastauksia, jotka tilanteessa menivät ohi korvien.

Markus tekee materiaalia purkaessa saman havainnon. Hän pitää eniten haamujen vuoropuhelusta, joka alkaa Mikan kysyessä: ”Minä vuonna olet ollut täällä?”

”Kerro”, yksi haamu kannustaa.

”En halua”, toinen vastaa

Veljekset saavat viikoittain tavallisilta ihmisiltä muutamia yhteydenottoja, joissa heitä pyydetään tutkimaan koteja tai muita tiloja. Jos Nikkilät lähtevät paikan päälle, he tekevät sen kulukorvauksella.

”Suomessa ei voi ansaita leipäänsä haamujahdilla. Siinä mielessä me ollaan synnytty väärään maahan. Mutta jos olisimme jenkkipoikia, ansaitsisimme tällä leipämme.”

Lisää tietoa: Nikkilän veljesten kotisivu

X