”Elän uutta, vanhuksen tanssielämää, mutta fiilis on yhtä hyvä kuin 60-luvulla” – Maunu ja muut eläkeläiset ottavat ilon irti päivätansseissa
Kun polkka soi, jalka nousee 80-vuotiaallakin. Helsingin Malmin työväentalon päivätanssit tuovat iloa ja pyyhkivät surun pois.
Irmeli ja Jaakko Korpi-Anttila kehuvat elävän musiikin voimaa tansseissa. Levyltä tuleva musiikki ei luo lainkaan samaa tunnelmaa.
Antero Ketonen duo aloittaa keikkansa haikean kiihkeällä argentiinalaisella tango Caminitolla. Jo ensimmäiset tahdit saavat tanssiparit määrätietoisesti tanssilattialle. Kevätaurinko paistaa ikkunoiden läpi tanssisaliin ja haitari soi odotuksen säveliä. Malmin työväentalon päivätanssit ovat alkaneet.
Lavan edessä pyörähtelee herra violetissa kauluspaidassa ja rouva paljettihameessa. Pari liikkuu parketilla kuin heidän kehonsa olisivat yhtä: liikkeet reagoivat toisiinsa hetkessä, kauniisti ja sulavasti.
Caminitolla on tanssiparille, kirkkonummelaisille Irmeli Korpi-Anttilalle ja Jaakko Korpi-Anttilalle, erityinen merkitys. Mutta siitä lisää myöhemmin, sillä nyt he nauttivat tangosta.
Lipunmyyntivuorossa on Terttu Tuomisto. Tanssilippu ja narikka on jo vuosia maksanut saman 10 euroa. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Asusteissa on käytetty kekseliäisyyttä
Muusikot Antero Ketonen ja Juhani Romppanen lisäävät tempoa. Juhani nappaa saksofonin ja tunnelma sähköistyy, kun he aloittavat kauniin Kuolleet lehdet -valssin. Lattia täyttyy toisiinsa nojautuvista poski poskea vasten tanssivista pareista. Hetken on haikeaa kuin vanhassa Suomi-filmissä.
”Seuraava kappale, Niin paljon kuuluu rakkauteen, on niin kaunis, että sitä ei pilata laululla. Juhani soittaa sen saksofonilla”, Antero sanoo.
Tanssien pyörteissä ovat myös Anneli ja Juha Ikonen, jotka ovat tanssineet yli 60 vuotta yhdessä. Annelin kultaiset tanssikengät luistavat hyvin koivuparkettilattialla, ja hänen 32 solmiosta ompelemansa hamonen heilahtelee reippaasti valssin tahtiin. Pari käy tanssimassa 3–5 kertaa viikossa, ja he pukeutuvat aina sävy sävyyn.
”Olen ommellut valtaosan vaatteistani itse, ja lisäksi tuunailen vanhoja asujani. Minulla on 162 paria tanssikenkiä, ja Juha on liimannut lähes kaikkiin kenkiini säämiskäpohjan, jotta ne liukuisivat hyvin tanssilattialla”, Anneli kiittää miestään.
Muutkin tanssijat ovat käyttäneet kekseliäisyyttä asusteissaan. Parketin vieressä seisova Terttu Nieminen näyttää ranteessaan olevaa kätevää tanssikukkaroa. Perinteisempi tapa on laukkunaulakko nurkassa, johon naiset jättävät käsilaukkunsa lähtiessään tanssimaan, sillä aina joku vahtii niitä.
Kappale päättyy. Kerttu Tuovinen palaa naisten nurkkaukseen odottamaan seuraavaa hakua. Naisia on usein miehiä vähemmän, mutta onnekseen Kerttu on saanut tanssia niin paljon kuin haluaa. Naisten hakuvuorosta hän ei välitä eikä ole mielissään siitä, että Malmin työväentalolla on nykyisin sekahaku.
”On miesten etuoikeus hakea tanssimaan. Tykkään perinteistä. Tulen aina yksin tansseihin, vaikka minulla on tanssikaveri. Onko se seurustelua vai ei? Miten sen ottaa, olen oinas, hulivili, ja tykkään vaihtelusta. Tanssimme yhdessä paljon, mutta tanssimme muidenkin kanssa”, Kerttu nauraa.
Anneli Ikosella on mukana kultaiset vaihtokengät. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Tanssimisen ajaksi omaisuus jätetään laukkunarikkaan. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Anneli Ikosen itse tehdyt kravattihameet ovat täynnä muistoja, koska solmiot ovat isän, aviomiehen ja tanssikavereiden vanhoja. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Perinteisessä naisten nurkkauksessa odotellaan miehiä hakemaan daameja parketille, vaikka Malmilla on koko ajan sekahaku. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Korpi-Anttilat ovat kiertäneet tuhansissa tansseissa
Haitari ja saksofoni hiljenevät, ja levymusiikki korvaa hetkeksi duo Ketosen ja Romppasen. On välikahvien aika. Osa tanssijoista jatkaa yhä tanssilattialla, mutta muusikot tulevat buffetiin tauolle.
Myös Irmeli ja Jaakko Korpi-Anttila ovat saapuneet kahvilaan ja istahtavat muusikoiden viereen odottamaan paluuta parketille. Vuosikymmenien ajan tansseissa kiertänyt pariskunta reissaa suosikkiesiintyjiensä perässä ympäri Suomea, ja he kävivät vuosikausien ajan Martti Metsäkedon orkesterin keikoilla.
Korpi-Anttilat lumoutuivat etenkin Martti Metsäkedon laulamasta Camitosta, jota tämä esitti ainoana Suomessa.
”Martti Metsäketo esitti sen jotenkin niin tunteikkaasti ja vahvasti, että ihastuimme. Myös Julio Iglesias on levyttänyt sen. Julion ja Martin esittäminä Caminitot ovat äärettömän lähellä toisiaan”, Jaakko kertoo.
Korpi-Anttilat olivat tanssimassa myös Martin viimeiseksi jääneellä esiintymisellä Kaarinan Littoisten lavalla kesällä 2015.
”Martti soitti meille aina Caminiton. Onneksi emme silloin tienneet, että se oli Martin viimeinen keikka”, Jaakko kertoo.
Irmeli ja Jaakko ovat pitäneet vuodesta 1994 tanssikalenteria, jonka mukaan he ovat käyneet tanssimassa yli 5 000 kertaa. Antero Ketosen esiintyessä Irmeli ja Jaakko tanssivat jokaisen tanssin.
Antero kertoo ottaneensa Caminiton ohjelmistoonsa viitisen vuotta sitten juuri Irmelin ja Jaakon pyynnöstä. Nykyisin Antero aloittaa aina tanssit sillä, vaikka Irmeli ja Jaakko eivät olisikaan paikalla.
”Tunnelma syntyy heti, se menee hyvin yleisöön.”
Duon kahvit on pian juotu, ja Irmelillä ja Jaakollakin on jo kiire tanssilattialle. Ilta on vielä nuori.
Eläkeläisten tanssit tuovat merkitystä elämään, ja tanssiminen herättää tunteita. Vihreäpaitainen Orvokki Luukka käy siskonsa kanssa päivätansseissa monta kertaa viikossa. Tango on hänelle mieluisin tanssi. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Mistä tunnistaa ensikertalaisen miehen?
Parketilla on täyttä mutta ei tungokseen asti. Tanssijat ovat niin taitavia, että salissa ei törmäillä. Kaikki valssivat niin, että muillakin on tilaa.
Tanssien järjestyksenvalvoja Esko Airasmaa pyörähtelee lattialla daamin kanssa, sillä työtehtäviin kuuluu myös tanssittaminen.
Kahden tanssin jälkeen Esko vie parinsa naisten nurkkaan ja jatkaa järjestyksenvalvojan tehtäviään kahvilan ja narikan puolella. Ennen päivätanssien alkua hän harjasi tanssilattian pintaan perunajauhoja, jotta se olisi sopivan liukas.
Järjestyshäiriöt eivät sen sijaan juuri pidä Eskoa kiireisenä, Eskon mukaan siksi, koska alkoholia ei ole tarjolla.
”Ihmiset tulevat tänne hyvillä mielin, hyvin pukeutuneina, nauttivat tanssista ja ihmisten tapaamisesta. Tanssiminen lisää fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Monet odottavat torstaita ja käyvät joka viikko”, Esko kertoo.
Ennen koronaa tanssijoita saattoi olla 70–80, joskus jopa sata. Nyt kävijöitä on yleensä noin 60–70.
”Ensikertalaisen miehen tunnista siitä, että hänellä on pikkutakki päällä. Pian hän huomaa, että siinä tulee kuuma.”
Raili Vinbergiä tanssittava Esko Airasmaa tykkää talkootyöstä. Kesällä päivätanssit ovat tauolla, ja silloin talkoolaisilla on ilmainen talkooristeily Tallinnaan. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Päivätansseissa suru jää unholaan
Pistäydymme taas kahvilan puolella, jossa jokapoikapaitaan pukeutunut charmikas vanhempi herra istahtaa kahville ja pullalle. Hän esittäytyy Maunu Saariseksi. Maunu kertoo nauttineensa tangosta ja valssista jo nuorena mutta alkoi käydä tansseissa kolme kuukautta sitten.
Maunu jäi leskeksi puoli vuotta sitten, ja tanssiminen, reipas liikunta ja mieltä piristävä elävä musiikki ovat auttaneet käsittelemään surua ja tuoneet muuta ajateltavaa surutyön keskelle.
”Nyt elän uutta, vanhuksen tanssielämää, mutta fiilis on yhtä hyvä kuin 60-luvulla. Käyn Malmilla, Kampissa ja Vantaan Puistokulmassa tanssimassa. Joka paikassa käy samaa jengiä, ja pikkuhiljaa tutustun ihmisiin. Jos en jaksa koko aikaa tanssia, istun jonkun rouvan vierelle. Kohtalotovereilla, eli meillä leskillä, juttu luistaa helposti.”
Maunu kehuu hyviä esiintyjiä. Kerran tansseissa esiintyi bändi, jossa oli kahdeksan hanuristia. Se oli Maunusta erityisen upeaa, vaikka yhdelläkin haitarilla saa hyvän meiningin.
”Hanuri on todella hyvä soitin tanssimusiikkiin, koska sen soinnista tulee helposti haikea kesälavojen fiilis.”
Maunu uskoo, että niin kauan kuin soittajat jaksavat esiintyä pienillä palkkioilla, päivätanssien tulevaisuus on turvattu. Monet soittajista, kuten Antero Ketonenkin, ovat jo eläkkeellä eivätkä esiinny rahan vaan keikkailun ja esiintymisen ilon takia.
Eläkeläisten tanssit voivat olla keino tutustua
Päivätansseissa Maunu nauttii eniten ”vapaasta meiningistä”. Vaikka osa on pukeutunut viimeisen päälle, myös rennompia asuja näkee. Maunu itse huomasi työväentalolle saavuttuaan, että hänen toinen kengänkantansa oli irronnut. Onneksi lähikaupasta löytyi liimaa, ja tanssituokio oli pelastettu.
Maunu kertoo, että hakiessaan daamia tanssimaan hänellä ei ole iskumentaliteettia päällä. Toisin oli 1960-luvulla!
”Tanssin ja juttelen. En edes tiedä, missä kohtaa ylittyisi raja, että tekisin aloitteen. Olen 78-vuotiaana jo arka luomaan uusia ihmissuhteita. Kiinteä tanssikaverisuhde voisi olla seuraava askel.”
Uudelle kumppanille ei ole esteitä mutta ei kiirettäkään. Maunu nauttii myös siitä, että saa katsella muiden tanssimista ja kuunnella musiikkia.
”Jos joku aivan huikea tyyppi tulee vastaan, ja jutut menevät yksiin, niin ehkä silloin voisin ehdottaa tapaamista muuallakin. Meille miehille on helppoa, kun romanttiset sanat tulevat laulusta eikä itse tarvitse sanoa oikeastaan mitään. Ja saa naisen lähelleen. Juju on tämä”, Maunu hymyilee.
Sitten hän lähtee taas tanssisalin puolelle.
Kahvion kassana joka kolmas viikko työskentelevä Maikki Vepsä uskoo, että nuorempi eläkeläissukupolvi tykkäisi myös diskosta. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Maunu Saarinen on käynyt tanssikursseilla 1960-luvulla. © Sini-Marja Niska/Otavamedia
Eläkeläisten tanssit lähestyvät loppuaan
Kolmen tunnin päivätanssit lähestyvät pikkuhiljaa loppua ja väki alkaa siirtyä tanssilattialta narikalle. Viimeinen tunti on selkeästi rauhallisempi kuin alun energinen tanssahtelu.
Myös Irmeli ja Jaakko Korpi-Anttilan tanssit alkavat olla ohi, mutta vain tämän illan osalta. He käyvät useita kertoja viikossa tanssimassa ja nauttivat etenkin argentiinalaisesta tangosta ja salsasta. Malmin päivätansseja edeltävänä päivänä he pyörähtelivät ikivihreiden tahdissa Helsingin Oopperatalon päälämpiössä ilmaisissa teetansseissa.
He tanssivat myös matkoilla: esimerkiksi käydessään Teneriffalla kerran vuodessa he viihtyvät neljän tähden hotelleissa, joissa on hyviä lattarisoittajia.
”Joitain vuosia sitten tanssimme argentiinalaista tangoa neljä viikkoa Buenos Airesissa. Jouluaattona olimme kuubalaisessa paikassa tanssimassa lattareita”, Irmeli muistelee.
Mikä saa heidät tanssimaan niin usein?
”Tanssissa on musiikki, liike, sosiaalinen tapahtuma. Jos Jeesus paranteli koskettamalla, tanssi parantaa samalla lailla. Se on monipuolinen kokemus”, Jaakko kertoo.
Tärkeintä on päästä musiikkiin mukaan. Oman nuoruuden eli 60–70-lukujen musiikki sytyttää heitä eniten.
Jaakko myöntää, että tanssi käy rankasta urheilusuorituksesta. Musiikki ja liikkeen synnyttämä adrenaliini hyrräävät kuitenkin niin, että jalka nousee vielä, vaikka Jaakko sanoi aiemmin vaimolleen, ettei enää 80-vuotiaana tanssisi polkkaa.
”Musiikki kantaa meitä tanssijoita. Jos joutuisin juoksemaan polkan tahdissa ilman musiikkia, kuolisin siihen. Mutta musiikin avulla vielä 80-vuotiaanakin jaksan polkan.”
Järjestyksenvalvoja Irma Pinola avaa oven tanssijoille ja toivottaa heidät tervetulleeksi taas viikon kuluttua.
Kun viimeisetkin tanssijat ovat lähteneet työväentalosta, tanssitiimi laittaa paikat kuntoon. Parkkipaikka tyhjenee yhtä nopeasti kuin se on täyttynyt tanssien alkaessa. Sama näky toistuu taas viikon päästä, sillä torstaitanssit ovat monelle viikon piristysruiske.
Myös Antero Ketonen duo pakkaa soittimensa. Seuraavan kerran he soittavat Karjalatalolla, jossa myös Irmeli ja Jaakko aikovat olla.
Ensimmäisenä soi jälleen Caminito.