Lapin vuokramies Jari Kelahaaran unelma yrittäjyydestä: ”Kaikki tehdään, mitä ehditään ja mihin taidot riittävät”
Ranualainen Jari Kelahaara on kuin uuden hallituksen työvoimapolitiikan mallimies: ihminen joka jaksaa yrittää, vaihtaa alaa ja työllistyä itse aina vaikka väkisin.
Lapin vuokramies on kuin aikuinen Peter Pan.
Hänen päässään on kirkkaanvihreä lierihattu ja silmissään valo, kun hän kertoo unelmastaan huoltoaseman keittolounaan ääressä.
Satuhahmo Peter Panin unelma oli säilyä ikuisesti poikasena. Vuokramiehen unelma on toisenlainen, vaikka sekin alkoi nuorena ja jatkuu edelleen. Se on unelma yrittäjyydestä.
Vuokramies on ranualainen Jari Kelahaara. Hän täyttää tänä vuonna 45 vuotta ja on elättänyt yrittäjänä itsensä reilusti yli puolet elämästään, käytännössä koko aikuisikänsä.
Monelle yrittäjälle tutut koettelemukset hän jo tietää, kipeän hyvin. Lama, työntekijöiden irtisanomiset, elämäntyöksi suunnitellun bisneksen kuihtuminen, kodin menettämisen vaara. Tuttua on.
Intoa yrittämiseen vastoinkäymiset eivät ole vieneet. Nyt Kelahaara on ehkä Suomen monialaisimpia yrittäjiä.
”Kaikki tehdään, mitä osataan”, on motto.
Kunnan passikuvaajaksi
Vuokramies auttaa Aarne Koivukankaan ylös sohvalta ja tuolille kameran eteen. Yli 80-vuotiaan miehen liikkuminen on jo vaikeaa. Hänen vaimonsa Nanni Koivukangas auttaa myös.
Kun Aarne istuu tuolilla kameran edessä, Nanni menee keittiöön keittämään kahvia vieraalle.
Polardoid-kamera on kiinni patinoituneessa puisessa jalustassa.
Viitisen vuotta sitten Kelahaaran bisnekset laajenivat jälleen. Ei hän ollut koskaan sen kummemmin kokeillut valokuvausta, ei varsinkaan passikuvausta. Nyt sellainenkin toimi olisi tarjolla. Hän mietti vain hetken.
”Ystävä lopetteli valokuvausliikettä. Hän kertoi, ettei mikään liike ole ollut kiinnostunut jatkamaan”, Kelahaara kertoo.
”Sanoin, että tulepa katsomaan meille: kun toinen pää taloa ei ole asuinkäytössä, jos siellä kuvia pystyisi ottamaan, minä ostan ne vehkeet ja säilyy se palvelu täällä.”
Jari Kelahaara päätti ottaa hoitaakseen myös passivalokuvauksen, kun aiempi kuvaajayrittäjä lopetti Ranualla. Kelahaara kuvasi eläkeläisen Aarne Koivukankaan tämän kotona. Vesa Mäkinen
Kelahaaran mukaan hän halusi kuvaamisen jatkuvan pitäjässä.
”Ajatus oli paljolti se, että tuetaan paikallisia yrittäjiä. Ei kukaan lähde kaupunkiin pelkästään kuvia ottamaan, vaan sieltä hankitaan muutakin. Pienetkin palvelut tukevat muita kylän palveluita.”
Ja tukevat kyläläisiä. Kelahaara käy kuvaamassa myös kotikäynneillä.
”Tarvittaessa käyn, jos ihmisellä oikeasti on vaikea tulla. Ja tokihan, jos ihminen välttämättä haluaa että tulen, kyllähän se yrittäjä käypi.”
Kaiken tekevä työmies
Ranuan asukasluku on pienentynyt 20 vuodessa yli puolellatoista tuhannella. Asukasmäärään nähden luku on silmitön muttei tavaton maaseudulla. Se on sama kuin Helsingistä muuttaisi pois 150 000 ihmistä.
Asukkaita oli vielä 1990-luvulla noin 5500, kun tämän vuoden alussa kunnan virallinen asukasluku oli 3896.
Passikuvaus kunnasta vielä siis löytyy. Samoin löytyy lumenpudottaja, ruohonleikkaaja, kaapiston asentaja, rännien puhdistaja, pihapuiden raivaaja, halonhakkaaja, kantojyrsijä, räiskäleen- tai pizzanpaistaja.
Kaikki nämä työt Kelahaara hoitaa, ja lisää on tulossa.
”Parhaillaan poliisilla on meneillään turvallisuustarkistus vainajien kuljettajaksi”, Kelahaara sanoo.
Ensi viikolla on edessä risusavotta erään eläkeläisen kotitilalla.
Lapin vuokramiehen toimialaksi on merkitty ”kaikki liiketoiminta”. Eikä toimipaikan päälle ole niin tarkkaa. Työkeikkaa hän on tehnyt etelässäkin, jos tilauksia on tullut.
Hänen nykyinen yritysfilosofiansa on, että ”kaikki tehdään, mitä ehditään ja mihin taidot riittävät.”
Moneen riittää. Elämä on opettanut.
”Puupuolen ohessa rakennushommaa tuli tehtyä edellisenkin yrityksen aikana. Rakennuspuoli on ollut sellainen että itseltä sujunut, ja siinä ohessa on tullut näitä muita. Teen kaikkea, mihin pystyn avun tarjoamaan käytännössä.”
Palanut tuotantohalli on yhä Jari Kelahaaran omistuksessa, vaikka tuotanto on loppunut kauan sitten. Nyt hän tekee pienyrittäjänä remontteja ja kaikkea muuta työtä, jonka osaa. Vesa Mäkinen
Isän kanssa yrittäjäksi
Lukion toisella luokalla, juuri täysi-ikäiseksi tultuaan Kelahaara keskusteli isänsä kanssa vakavasti tulevaisuudesta. Molemmat olivat miettineet, että suuntaa pitäisi muuttaa.
”Se lähti isän työtilanteesta. Hän oli metsuri, ja pakkolomautukset vuosi vuodelta pitenivät. Ranualla oli silloin liimalevybuumi menossa.”
Oli 1990-luvun alkupuoli. Suuri lama oli juuri hellittänyt.
”Liimalevyä isäkin mietiskeli ja yhdessä sitten suunniteltiin. Päätettiin että aletaan kattomaan yrityshommaa. Jätin lukion kesken ja menin käymään työvoimatoimiston järjestämän puupuolen yrittäjäkurssin. Työkkäri, työvoimakoulutus. kunta oli mukana.
Lukion lopettaminen oli ollut hänellä mielessä jo aiemmin.
”Kielet olivat aina olleet vaikeita, ja varsinkaan ruotsi ei itselläni taipunut. Englantia sain juuri väännettyä eteenpäin. Matematiikka oli sellainen, joka aina on ollut minulle helppoa.”
Isä ja poika alkoivat opetella yrittämistä. Yrittäjäkurssilta Kelahaara sai apua muun muassa liiketoimintasuunnitelmaan ja laskelmiin.
”Silloin rahaa sai kohtuuhelpolla, varsinkin kun ajattelee, että vuonna 1993 oli juuri ollut aika paha lama-aika. Rahoitus järjestyi, ja tilat löytyivät vuokralle. Koneet hankittiin.”
Kasvun ja ilon aika
Alkoi pitkä, toiveikas ja menestyksekäs puurtaminen. Yrittäminen oli kuin oppikirjasta.
Ei helppoa, oli ylä- ja alamäkeä, mutta kasvua oli ja selvät suunnitelmat. Yritysosto toi uusia liiketiloja.
Liimalevytuotannosta yhtiö laajensi toimintaa levyjen jalostamiseen huonekaluiksi ja muiksi tuotteiksi. Kelahaaran yritys teki alihankintaa isoille kumppaneille.
Toiminnan laajetessa Kelahaara palkkasi myös työntekijöitä, jotka osasivat rakentaa tuotantovälineitä. Hän otti vuosina 2003 ja 2005 isot investointilainat, joiden lyhentämissuunnitelma oli kunnianhimoinen: velkojen pitäisi olla poissa vuonna 2008.
Se oli ollut Kelahaaran pitkäaikainen tavoite. Vuosi, jolloin yrityksestä alkaisi jäädä rahaa käteenkin.
”Monenlaista suunnitelmaa oli, ja monenlaista tehtiin. Lämpöhirsitalot olivat yksi juttu, keittiökalusteet ja niiden myynti toinen. Oli erilaisia puutuotteita. Yritysostossa tuli huonekaluteollisuuden alihankintaa. Siinä tehtiin usealle isommallekin toimijalle hommia”, Kelahaara kertoo.
Oli yrittämisen ilo.
Vuosi 2008 koitti, ja se jäikin sitten koko maailman taloushistoriaan. Yhdysvaltain finanssikriisi kärjistyi, ja aallot hyökyivät aina Ranualle asti.
”Kun lähti alta rahoitussysteemit, hiljeni puupuoli ainakin niin totaalisesti, että meiltä hävisi työt käytännössä aika lailla hetkessä. Tai jos työt eivät hävinneet, ainakin maksajat hävisivät. Ei töitä pysty ilman maksajia tekemään.”
”Viimeisenkin työntekijän taisin joutua irtisanomaan vielä saman vuoden puolella”, Kelahaara kertoo.
Irtisanottujen joukossa olivat hänen enonsa – ja isänsä.
Ranuan kuuluisilla Hillamarkkinoilla Jari Kelahaara paistaa yleensä räiskäleitä tutun yrittäjän palkkaamana. Viime syksynä Kelahaara tarjosi lättyjä itse kaikille ohikulkijoille, kun oli yrittäjänä toimimisen 25-vuotispäivä.Vesa Mäkinen
Palkat sai maksuun
Ranuan Shellillä on joka päivä keittolounas. Kymmenen vuotta yrityksensä romahtamisen jälkeen Kelahaara istuu huoltoaseman pöydässä ja syö jauhelihakeittoa.
Hän on maksanut siitä henkilökuntahinnan, sillä hän on yksi paikan neljästä omistajasta.
Kaveriporukka osti huoltoaseman muutama vuosi sitten. Se tuottaa tarpeeksi, jotta työntekijät saavat palkkansa.
Kun Kelahaara puhuu menneestä bisneksestä, hän mainitsee usein työntekijät. Irtisanomiset eivät katoa mielestä.
”Siinä oli porukkaa, joka oli ollut mulla pitkään töissä. Eno oli putkeen pisimpään, isä oli välillä muissa hommissa”, Kelahaara kertoo.
”Sain kuitenkin työntekijöille maksettua palkat loppuun asti. Sulassa sovussa ja yhteisymmärryksessä puhuttiin tilanne kaikkien kanssa. Se helpotti.”
Läheltä piti, että Kelahaarankin perhe olisi ollut pakosta uuden edessä. Hän oli koko omaisuudellaan vastuussa veloista.
Tuotantovälineiden arvo oli romahtanut samalla kun bisnes oli loppunut. Niiden realisointi ei olisi auttanut.
”Jos taantuma olisi vähän aikaisemmin tullut tai lainoja olisi ollut vähän enemmän jäljellä, olisi varmaankin pankin kanssa keskusteltu, saadaanko asua vielä kodissamme vai lähdetäänkö katselemaan uutta asuntoa”, Kelahaara sanoo.
”Oli se onni, että investoinnit oli loppumaisillaan. Niiden maksamiseen sai vielä omalla työllä tienattua rahat.”
Silloin Kelahaara alkoi tehdä kaikkea työtä, mille ranualaisilla oli tarvetta ja mihin hän kykeni.
Hän on edelleen samalla tiellä, työmiehenä ja tyytyväisenä.
”Aiemmin itselleni kävi selväksi, että yrittäjänä tulen jatkamaan enkä ihan heti ole enää kasvattamassa toimintaa isommin”, Kelahaara kertoo.
Irtisanomisia hän ei enää halua tehdä.
”Tarpeen mukaan voin palkata väkeä, mutta en lähde hakemaan sitä, että on koko ajan vakituinen porukka, jolle yritetetään hakea töitä. Ennemminkin haetaan töitä ja etsitään sitten lisävoimaa, jos ei itse kerkiä.”
Tähän mennessä hän on kerennyt.
Kelahaaran vanhan yrityksen seinän kupeessa on yhä monenlaista tavaraa, jota hän nyt on poistamassa. Esimerkiksi vanhan Volvon jäänteet. Vesa Mäkinen
Yritys auttoi työllistymään
Kun oma suku on pian 150 vuotta asunut samoilla kulmilla ja vaimonkin kymmeniä vuosia, perheen kynnys lähteä muualle töihin on korkea.
”Oletus oli jo aikanaan koulussa. että tänne työllistyminen ei ole ihan helppoa. Työpaikat vähenivät, ja ikäluokat muuttivat aina muualle. Virisi ajatus, että yritystoiminta voisi mahdollistaa asumisen täällä.”
Sama ajatus Kelahaaralla ja hänen vaimollaan on yhä. Vaimo on myös ollut yrittäjä 25 vuoden ajan. Hänellä on kampaamo perheen kotona.
Perheellä on koko ajan vaikeampinakin aikoina ollut selvä päämäärä pysyä Ranualla.
Kelahaara kiertää liki kuukausittain eri puolilla maata Suomen yrittäjien kokouksissa.
Hän puhuu pienen yrittäjän ja maaseudun puolesta.
”Kun olen monenlaisessa tilanteessa itsekin ollut, olen nähnyt kuinka paljon huonommassa asemassa pienyrittäjät ovat verrattuna esimerkiksi työntekijän sosiaaliturvaan.”
Kelahaara on järjestön Pohjois-Suomen osaston varapuheenjohtaja.
”Suomi on tosissaan niin iso, että asiat on hyvin eri lailla eri puolilla maata.”
Helposti mehtään
Kelahaara pitää kiertämisestä, mutta lyhyet visiitit kaupunkeihin saavat riittää hänelle.
”En viihdy jatkuvasti ihmispaljoudessa, vaikka erittäin sosiaalinen takuulla olen. Minusta on kiva mennä täällä Ranualla kauppaan, kun tiedän, mistä löydän mitäkin, eikä tarvi kilometrin lenkkiä kaupassa tehdä”, hän sanoo.
”Ja täällä pääsee helposti mehtään ja jokivarteen.”
Yrittäjä ei voi jäädä paikalleen. Ei Kelahaaralla tietenkään ole sellaisia aikomuksiakaan.
”Veljeni kanssa on suunnitteilla yritystoimintaa. Siitä ei vielä voi sen enempää sanoa, mutta se olisi ihan erilaista kuin mitä tähän asti on tullut tehtyä.”
Juttua muokattu 22.7. klo 13.22, korjattu huoltoaseman nimi ja yrittäjyyden vuosiluku.